Kuntakenttä helpottui valtionosuuksien palautuksista

Hallitus linjasi budjettiriihessä, että kuntien valtionosuudet kasvavat ensi vuonna 1,1 miljardia euroa. Lisäykset liittyvät siihen, että kilpailukykysopimuksen leikkaukset päättyvät sekä siihen, että valtio vastaa osasta peruspalveluiden kustannusten nousua. Kuntakenttä on erittäin helpottunut siitä, että valtionosuuksia palautetaan kunnille, kertoo Suomen Kuntaliiton tiedote.

Hallitus reagoi verokorttiuudistuksen aiheuttamaan verotulojen kertymävajeeseen aikaistamalla valtionosuuksien maksua osittain jo tämän vuoden puolelle. Se vahvistaa osaltaan kuntien tulopohjaa, muttei Kuntaliiton mukaan korjaa verokertymiin liittyviä rytmihäiriöitä, jotka vaikeuttavat merkittävästi kuntien taloussuunnittelua ja veroprosenttien määräämistä. Myös aikaistamisen kohdentuminen eri kuntiin vaatii liiton mielestä vielä erillisen arvioinnin.

Kuntatalouden kestävyysvaje on syvä ja uusien tehtävien kustannukset arvioitava realistisesti, muistuttaa Kuntaliitto. Julkisen talouden kestävyystavoitteet ovat tällä hallituskaudella erittäin epävarmalla pohjalla. Ratkaisevaa on, miten työllisyyden kohentamisessa onnistutaan, tiedotteessa todetaan.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

26.3.2026

Asunto-osakeyhtiölain uudistus edistäisi asumishäiriöihin puuttumista

Hallituksen esitys asunto-osakeyhtiölaiksi helpottaisi taloyhtiön mahdollisuuksia ottaa huoneisto hallintaansa lyhytvuokrauksen häiriötilanteissa. Poliisiraportteja ei vieläkään olisi tulossa taloyhtiöiden käyttöön. 

16.4.2026

Puutteellinen ilmanvaihto? Selvitä korvausilmaventtiilien kunto

Suomessa arviolta miljoonassa asunnossa on puutteellinen ilmanvaihto. Jos taloyhtiö tekee muutenkin remonttia, sen kannattaa selvittää, tarvittaisiinko asuntoihin uusia korvausilmareittejä. Turkulaisissa taloyhtiöissä uusittiin korvausilmaventtiilit osana isoa remonttia.

Tähtiartikkeli

1.6.2026

Huoneenvuokralaki uudistuu – ilmoitusten tiedoksiannot helpottumassa

Asuinhuoneiston vuokrauksesta annettua lakia ollaan uudistamassa. Uudistus koskee myös taloyhtiöitä silloin, kun taloyhtiö vuokraa omistamiaan tai hallintaanottamiaan huoneistoja. Ennen uuden lain voimaantuloa on hyvä tarkastella muutamia keskeisiä ehdotettuja muutoksia.

Tilaajille

13.11.2025

Palovaroittimien asennuksissa voi olla puutteita – ensi vuoden alusta varoittimet yhtiön vastuulla

Taloyhtiöiden vastuulla olevissa sähköverkkoon kytketyissä palovaroittimissa voi olla puutteita. Päijät-Hämeessä pelastuslaitos havaitsi valvonnassaan, että laitteita on asennettu virheellisesti eikä niitä aina ole muistettu uusia.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti