Kun ostat sijoitusasuntoa uudiskohteesta

Uuden asunnon omistajana ei yleensä tarvitse huolehtia rakennuksessa ilmenevistä yllättävistä korjaustarpeista tai merkittävien peruskorjaushankkeiden aiheuttamasta haitasta vuokraustoiminnalle.

Huolellisen markkinointimateriaaliin perehtymisen lisäksi kannattaa kiinnittää erityistä huomiota eräisiin ostajan kannalta keskeisiin tapahtumiin uudiskohteen rakennusvaiheen aikana ja sen päättymisen jälkeen. Suomen Vuokranantajat ry:n lakimiehet Susanna-Maria Aarnivuo ja Jenni Valkama kertovat vinkkinsä siitä, mitä kannattaa huomioida, kun harkitsee asunnon ostamista rakenteilla olevasta kohteesta.

1. Tutustu erityisesti kohteen rahoitukseen ja tontin omistukseen

Selvitä, millä aikataululla asunnon myyntihinta maksetaan. Maksuerien tulisi vastata rakennuksen valmiusastetta. Huomioi myös, että usein ilmoitettu pääomavastike kattaa aluksi vain yhtiölainan korkoja, jolloin pääomavastike nousee merkittävästi yhtiölainan lyhennysvapaan loppuessa.

2. Ehdota rakennustyön tarkkailijan valintaa

Osakkeenostajilla on lakiin perustuva oikeus valita rakennustyön tarkkailija seuraamaan rakennushankkeen edistymistä ja sen teknistä toteutusta. Tarkkailijan valinta tapahtuu osakkeenostajien kokouksessa, joka rakennusaikaisen hallituksen on kutsuttava koolle, kun vähintään neljäsosa yhtiön asuinhuoneistoista on myyty.

3. Harkitse rauhassa vastuuvapauden myöntämistä

Asumisaikainen hallitus valitaan yhtiölle hallinnonluovutuskokouksessa. Yhtiön rakennusaikaisen hallituksen on kutsuttava yhtiökokous koolle ilman aiheetonta viivytystä, kun rakennusvalvontaviranomainen on hyväksynyt rakennukset käyttöönotettaviksi. Vastuuvapaus rakentamisvaiheen aikaiselle hallitukselle kannattaa kuitenkin myöntää vasta seuraavassa yhtiökokouksessa, jolloin uusi hallitus on ehtinyt perehtyä taloyhtiön toimintaan ja asiakirjoihin.

4. Ilmoita havaituista virheistä ajoissa

Asunnossa mahdollisesti ilmenevistä virheistä ja puutteista kannattaa ilmoittaa jo muuttotarkastuksen yhteydessä, mutta viimeistään vuositarkastuksen yhteydessä niistä ilmoittaminen eli reklamointi on välttämätöntä. Vuositarkastuksessa on ilmoitettava kaikki virheet, jotka on siihen mennessä havaittu tai olisi pitänyt havaita asunnoissa tai kiinteistön muissa osissa.

5. Huomioi vakuuden automaattinen vapautuminen

Kun uudiskohteen asuntoja tarjotaan ostettavaksi ennen rakennustyön valmistumista, myyjällä on velvollisuus asettaa vakuuksia ostajien aseman turvaamiseksi. Rakentamisen eri vaiheissa ovat voimassa rakentamisvaiheen vakuus, rakentamisvaiheen jälkeinen vakuus sekä suorituskyvyttömyysvakuus.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vuokranantajien ostoaikeet

15.4.2025

Kysely: Vuokranantajien ostoaikeet kääntyivät laskuun

Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta tänä keväänä ne kääntyivät hienoiseen laskuun. Noin 40 prosenttia lainaa hakeneista kokee, että lainansaanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut.

vuokralaisella vahingonkorvausvastuu

23.12.2024

Milloin vuokralaisella on vahingonkorvausvastuu taloyhtiölle?

Asunto-osakeyhtiössä oli suoritettu korjaustyö, jonka aikana viemäreitä ei saanut käyttää. Yhtiön vuokraamassa huoneistossa oleskelleet suomen kieltä taitamattomat henkilöt olivat kuitenkin käyttäneet viemäriä, mistä oli aiheutunut vahinkoa. Oikeudessa riideltiin siitä, kenellä tapauksessa oli korvausvastuu.

Tilaajille

kesämökin mukavuudet

15.7.2025

Suomalaiset haluavat mökilleen mieluummin veneen kuin sisävessan

Kyselyn mukaan suomalaisten kiinnostus enintään 20 000 euroa maksaviin mökkeihin on lisääntynyt, kun taas entistä harvempi maksaisi mökistä yli 150 000 euroa. Mökin mukavuuksista tärkein on sauna, ja vene on mökkeilijöille tärkeämpi kuin sisävessa.

19.3.2025

Yhtiökokous tunnissa? Näillä vinkeillä onnistut

Hyvin hoidetussa yhtiökokouksessa asiat käsitellään selkeästi ja ripeästi. Kokouksen sujuvuutta edesauttaa, kun se valmistellaan asianmukaisesti. Kokouksen puheenjohtaja voi toiminnallaan jouduttaa päätöksentekoa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti