Välty yllätyksiltä ja seuraa kiinteistön veden kulutusta

Korona-aika on muuttanut veden kulutusta Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) toiminta-alueella Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla. Osassa kiinteistöjä veden kulutus on noussut ja osassa vähentynyt.

Vedenkäyttö on vähentynyt toimistorakennuksissa, kun kiinteistöt ovat olleet vajaakäytöllä etätöiden lisäännyttyä koronasta johtuvista syistä. Vastaavasti vedenkäyttö on kasvanut asuinrakennuksissa, kun opiskelijat, lapset ja aikuiset viettävät enemmän aikaa kotona. Hotelleissa ja kylpylöissä käyttöaste on ollut vähäistä, ja tilanne on näkynyt veden kulutuksessa.

Vesimittarin lukema kannattaa ilmoittaa säännöllisesti

Kiinteistön veden kulutusta kannattaa seurata säännöllisesti tarkistamalla vesimittarin toimivuus ja lukema. Jos vesimittari pyörii, vaikka kiinteistössä ei ole vedenkäyttöä, voi kyseessä olla vesijohtovuoto. Epänormaalin iso muutos lukemassa saattaa kertoa kiinteistön sisällä olevasta vesijohtovuodosta, jota ei välttämättä havaita muutoin.

– Yleisimmät vuodot ovat vesikalusteissa, kuten wc-istuimessa tai pahimmassa tapauksessa rakenteiden sisällä piilossa olevassa vesijohdossa. Vesikalusteiden vuodot jäävät helposti huomaamatta, koska vuoto menee suoraan viemäriin, kertoo HSY:n vesihuollon verkostopäällikkö Sami Sillstén.

Kiinteistöjen remontit, kuten betonivalu tai laatoitus, joissa käytetään paljon vettä, saattavat vaikuttaa veden kulutukseen. Myös pitkä helteinen kesä on saattanut lisätä vedenkulutusta, jos pihan kasvustoa on kasteltu paljon.

– Poikkeuksellisen suurista veden kulutuksen muutoksista kannattaa olla yhteydessä HSY:hyn, kannustaa laskutuspäällikkö Tiina Määttä.

– Tällöin on tärkeää ilmoittaa vesimittarin lukema ja päivittää arviolaskun perusteena oleva veden kulutuksen vuosiennuste. Arviolaskutus vastaa siten paremmin kiinteistön todellista veden kulutusta.

Veden tasauslasku perustuu vesimittarilukemaan

HSY lähettää asiakkailleen vesimittarin luentapyynnön kerran tai kahdesti vuodessa riippuen kiinteistön vedenkulutuksesta. Kannustamme kiinteistöjä ilmoittamaan vesimittarin lukeman useamman kerran vuodessa, jolloin vesilaskutus perustuu veden käyttöön.

– Tasaamme veden käyttömaksut tasauslaskulla. Muutos vesilaskussa saattaa olla merkittävä, jos veden kulutus kiinteistössä on muuttunut, kuvailee Määttä.

Pääkaupunkiseudun asukas käyttää keskimäärin 135 litraa vettä vuorokaudessa. Kotitalouden vedenkulutuksesta noin 45 prosenttia kuluu peseytymiseen.

Veden käyttömaksut laskutetaan arviolaskulla vuosiarvion mukaan. Arviolaskut perustuvat veden aikaisempaan kulutukseen, jonka painopisteet ovat muuttuneet korona-aikana. Veden vuosikulutusarvio lasketaan HSY:lle ilmoitettujen vesimittarilukemien ja aiemman vedenkulutuksen perusteella.

https://www.hsy.fi/vesi-ja-viemarit/vesimittari/

https://www.hsy.fi/vesi-ja-viemarit/vesimaksut/

Veden kulutus on kasvanut asuinkiinteistöissä korona-aikana, kun perheet ovat viettäneet enemmän aikaa kotona.

Etäluettavat vesimittarit testissä

Testaamme etäluettavien vesimittareiden käyttöä muutaman kiinteistön kanssa pääkaupunkiseudulla. Olemme onnistuneesti pystyneet siirtämään vesimittarista tietoa käsiteltäväksi. Etäluennasta on useita hyötyjä niin kiinteistöille kuin HSY:lle.

Laajennamme projektia lähivuosina, jotta saamme lisätietoa etäluettavien vesimittareiden toimivuudesta ja mittaritiedon käsittelystä. Laajempi käyttöönotto kestää useita vuosia, sillä HSY:llä on vesimittareita asiakkaiden kohteissa noin 90 000.

HSY on Suomen suurin julkinen ympäristöalan toimija. Tuotamme jäte- ja vesihuoltopalveluita yli miljoonalle pääkaupunkiseudun asukkaalle. Lisäksi vastaamme ilmanlaatutiedosta, tuotamme paikkatietoa seudun kehityksestä ja edistämme ilmastotyötä. hsy.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Katso myös nämä

24.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Veden hinta jatkaa nousuaan – miten siihen kannattaa varautua?

Taloyhtiön on tärkeää varmistaa, ettei vettä kulu turhaan ja että varsinkin vuodot huomataan ajoissa. Smartvatten tarjoaa tähän helpon, taloyhtiön arkeen sopivan ratkaisun.

Smartvatten

30.9.2025

Kaupallinen yhteistyö

Kuusi vinkkiä fiksuun vedenkäyttöön

Oman vedenkulutuksen määrä tulee usein yllätyksenä asukkaille. ”Ei voi pitää paikkaansa” on yleinen kommentti, johon isännöitsijä joutuu ensimmäisten vesilaskujen jälkeen vastaamaan. Poimi jutusta vinkit säästäväiseen vedenkäyttöön.

Smartvatten

älykäs vedenmittaus

16.4.2025

Kaupallinen yhteistyö

Älykäs vedenmittaus tuo säästöä ja turvaa taloyhtiölle

Vesivuodot ja yllättävät kulutuspiikit voivat aiheuttaa taloyhtiölle turhia kustannuksia. Reaaliaikainen vedenkulutuksen seuranta auttaa ehkäisemään vahinkoja ja tuo samalla selkeyttä arkeen – niin isännöitsijöille kuin asukkaille.

Smartvatten

6.2.2026

Kaupallinen yhteistyö

Mekaaninen vai ultraäänivesimittari – miksi mittaustekniikalla on väliä taloyhtiölle?

Vesimittarit ovat taloyhtiöille keskeinen työkalu vedenkäytön seurantaan, oikeudenmukaiseen vesilaskutukseen ja vuotojen havaitsemiseen. Yhä useammin mittausdataa hyödynnetään myös vastuullisuusraportoinnissa. Siksi mittaustekniikalla on enemmän merkitystä kuin koskaan.

Smartvatten