Uusi jätelaki tekee muovinkeräyksestä pakollista

Suomen jätelakia ollaan uudistamassa siten, että muovinkeräyksestä tulee pakollista myös pienissä taloyhtiöissä. Kiinteistöjen ja taloyhtiöiden kannattaa olla liikkeellä ajoissa, koska silloin voi itse järjestää muovinkeräyksen haluamallaan tavalla.

Uudistuksen taustalla on se, että EU edellyttää jäsenvaltioilta kunnianhimoisempia kierrätystavoitteita. Suomen osalta tämä merkitsee sitä, että muovinkeräyksestä tulee pakollista kaikissa kiinteistöissä ja taloyhtiöissä, joissa on vähintään viisi huoneistoa.

Tulevaisuudessa taloyhtiöiden pitää lajitella jätteet seitsemään eri jätelajiin:

  • Sekajäte
  • Biojäte
  • Paperi
  • Muovipakkaukset
  • Lasipakkaukset
  • Kartonkipakkaukset
  • Metallipakkaukset

Jätelain uudistaminen vaikuttaa lukuisiin taloyhtiöihin koko maassa. Vaikka uudet määräykset ovat selkeät, käytännön toteutukseen voi tehdä eri tavoin. Mikäli käytössä on Molok®-jätesäiliöt, tarvittavat muutokset onnistuvat helposti ja nopeasti.

Kun taloyhtiö tarttuu toimeen ajoissa, muovinkeräyksen voi järjestää niin kuin itse haluaa. Tätä ei tarvitse tehdä yksin, sillä L&T:n Molok®-jätesäiliöiden huoltopalvelu auttaa suunnittelussa ja toteutuksessa.

Molok®-jätesäiliöt voi jakaa kahdelle jakeelle

Uudet vaatimukset edellyttävät monelta taloyhtiöltä käytännön toimia. Jätesäiliöitä tarvitaan enemmän, koska jätejakeita syntyy enemmän. Jos taloyhtiön pihalla ei ole tilaa lisäsäiliölle, voi vanhan säiliön jakaa useampaan osaan.

Mikäli käytössä on jo Molok®-jätesäiliöitä, niiden rakennetta voidaan muuttaa niin, että yhteen syväkeräyssäiliöön kerätään jatkossa kahta eri jätejaetta. Näin esimerkiksi kolmeen säiliöön voidaan kerätä kuutta jaetta.

Tampereen Vuokra-asuntojen pienikokoinen taloyhtiö on hyvä esimerkki siitä, miten muovinkeräys voidaan toteuttaa jakamalla paperinkeräykseen aiemmin tarkoitettu Molok®-jätesäiliö kahteen osaan. Tämä lähes satavuotias puutaloyhteisö muutti jätepisteensä muovinkeräykselle sopivaksi helposti ja nopeasti L&T:n avulla.

Aivan alkuvaiheessa sekajäteastiat saattavat täyttyä nopeasti. Silloin kannattaa tihentää säiliöiden tyhjennysvälejä, mikä korjaa tilanteen. Ylitsepursuavat roskat kasvattavat jätehuollon kustannuksia ja voivat laskea asukkaiden kierrätysintoa.

Jätehuollon päivittäminen ja vanhojen tottumusten muuttaminen ei tapahdu hetkessä. Jotta lajittelun lisääminen onnistuu, tarvitaan myös aktiivista viestintää asukkaiden, isännöitsijän, taloyhtiön hallituksen ja jätehuollon toimittajan välillä.

 

Asiantuntijat arvioivat lisäkapasiteetin määrän

Kiertotalouden ammattilaiset voivat määritellä laskurien avulla sopivan säiliömäärän ja -tilavuuden sekä tyhjennysvälin. Nämä laskelmat perustuvat muun muassa asukasmääriin ja asuinalueisiin.

  • Tavallisesti on järkevää hyödyntää nykyisiä jätesäiliöitä ja tarvittaessa puolittaa niitä.
  • Mikäli jakaminen ei riitä ratkaisuksi, voidaan pihalle kaivaa myös uusia syväkeräyssäiliöitä tai ottaa käyttöön pintasäiliöitä.

Mikäli muovien lajittelu on täysin uusi asia, sekajätteen määrä todennäköisesti pienentyy dramaattisesti. Hyvä lajittelu vähentää sekajätteen määrän jopa viidesosaan.

Säiliöt voidaan jakaa nopeasti, mutta asukkaiden rutiinien muuttaminen vaatii enemmän aikaa. Avoin viestintä auttaa sitouttamaan asukkaita uusiin toimintatapoihin. Onnistunut lajittelun muutos näkyy lopulta toimivana jätehuoltona ja parempana asukastyytyväisyytenä.

Oikea lajittelu vähentää jätehuollon kustannuksia

Jätteiden lajittelun lisäämiselle on olemassa hyvät perustelut. Ensinnäkin se on helppo keino edistää kiertotaloutta ja hillitä ilmastonmuutosta. Toiseksi taloyhtiöt säästävät jätehuollon kustannuksissa, kun kalliin sekajätteen määrä pienenee. Kolmanneksi lajittelun lisääminen on taloyhtiöille pakollista, joten asia kannattaa hoitaa kuntoon.

Muovinkierrätyksessä suomalaisilla riittää vielä tekemistä. Nykyinen muovipakkausten kierrätysaste on noin 25 prosenttia – tämä luku olisi helposti tuplattavissa. Kokonaiskierrätysaste puolestaan on tällä hetkellä noin 42 prosenttia ja vuoteen 2025 mennessä se pitäisi saada nostettua 55 prosenttiin.

EU-tasolla kierrätystä tullaan lisäämään regulaation avulla. Uusi sääntely luo uusia markkinoita kierrätysmateriaaleille ja kasvattaa jo olemassa olevia entisestään. Näin kierrätyksen kustannushyödyt kasvavat, joten investointi lajittelun lisäämiseen varmasti maksaa itsensä takaisin tulevaisuudessa.

L&T uudistaa jätepisteet uuden lain mukaisiksi

Kun suunnittelet taloyhtiön jätehuollon yhdessä L&T:n asiantuntijoiden kanssa, kierrätyspisteet pysyvät siisteinä, tehokkaina ja toimivina. Autamme sinua toteuttamaan nykyaikaisen ja kustannustehokkaan jätepisteen, joka on uuden jätehuoltolain mukainen.

L&T:n huoltopalvelu auttaa taloyhtiöitä ja isännöitsijöitä jätehuollon, lajittelun ja muovinkeräyksen järjestämisessä. L&T toimii Molok Oy:n valtuutettuna huoltoliikkeenä valtakunnallisesti ympäri Suomen.

Teemme aina kohdekohtaisen kartoituksen ja löydämme sinulle sopivan ratkaisun, jonka avulla uudet jätehuoltomääräykset on helppo viedä käytäntöön.

  1. Jaamme nykyisen jätepisteen säiliöt usealle eri jätejakeelle.
  2. Tai lisäämme kapasiteettia, eli asennamme uusia säiliöitä.

Tilaa kartoitus, niin tiedät, miten taloyhtiösi Molok®-jätepiste kannattaa muuntaa muovinkeräystä varten. Soita meille numeroon 010 636 6400 ja kysy lisää tai ota yhteyttä tämän lomakkeen kautta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Katso myös nämä

lämmönjakokeskus

26.10.2022

Ota nämä huomioon lämmönjakokeskusta uusittaessa

Kaukolämpöverkoissa siirrytään tulevaisuudessa alhaisempiin lämpötiloihin. Tämä tulee huomioida uutta lämmönjakokeskusta hankittaessa. Lämmönjakokeskuksen voi omaksi ostamisen sijaan vuokrata myös leasing-palveluna.

Valaistuksen uusiminen

21.9.2023

As Oy Talvimaijan valaistus uusittiin kestäväksi

Hyvinkääläisessä As Oy Talvimaijassa päätettiin uusia vanhentunut valaistustekniikka. Tilalle vaihdettiin led-lamput. Remontin jälkeen taloyhtiön energiankulutus on pienentynyt, ja yhtiö on entistäkin turvallisempi ja viihtyisämpi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

22.8.2023

Kaupallinen yhteistyö

Picote tuo globaalin näkökulman putkien kunnostukseen

Picote tunnetaan rakenteita rikkomattomasta tekniikastaan myös Yhdysvalloissa, jonne se laajentui jo vuonna 2013. Nykyään Picotella työskentelee Pohjois-Amerikassa jo 10 työntekijää. Yritys laajentuu edelleen ja tekee jatkuvasti uusia innovaatioita.

Picote

vaihtaa huoneisto-ovet

3.2.2023

Olisiko aika vaihtaa huoneisto-ovet?

Kerrostalojen huoneisto-ovet eivät ole ikuisia. Kun ovi muuttuu salmiakin muotoiseksi ja päivä alkaa paistaa sen raoista, on aika vaihtaa ovi uuteen. Ovien uusiminen kannattaa erityisesti paloturvallisuuden ja äänieristyksen takia.