Kumpi ensin taloyhtiössä – lukitusuudistus vai remontti?

Kun asuinkiinteistön remontti tai peruskorjaus on ajankohtainen, pohditaan samassa usein myös lukitusuudistusta. Kumpi olisi parempi toteuttaa ensin? Remontin ajaksi, kun pitää teettää niin paljon avaimia, joita tulee todennäköisesti myös katoamaan. Fiksummalta voi tuntua teettää ensin remontti. Näin lukituksen voi uudistaa, kun avaimia on kadonnut ja kiinteistön asuinturvallisuus on vaarassa. Mutta mietitäänpä vielä.

Avainten teettäminen on aina kustannus remontin yhteydessä

Avainten teettämisestä ei remonteissa pääse yli eikä ympäri: urakoitsijoille täytyy taata sujuva pääsy kiinteistöön remontin ajan. Vanhanlaisten, mekaanisten avainten teettämiskustannukset voivat kuitenkin kasvaa suuriksi. Kustannuksia tulee myös avainten katoamisesta ja sitä seuraavasta lukkojen uudelleensarjoituksesta.

Huolimattomuutta yritetään kitkeä sillä, että kadottamisesta sanktioidaan. Tämä voi kuitenkin vaikuttaa niin urakoitsijoiden kuin asukkaiden halukkuuteen ilmoittaa avaimen katoamisesta. Pahimmassa tapauksessa taloyhtiö ei saa tietää avainten kadonneen lainkaan. Vaikka katoamiset ilmoitettaisiin tunnollisesti, nopea tilanteen korjaaminen on hankalaa ja kallista mekaanisissa lukostoissa.

Mekaanisen avaimen huono puoli on myös avainpatentin vanheneminen ja sen myötä kiinteistön turvattomuus: kun kuka vain voi teettää kopioita avaimista, kukaan ei varmuudella tiedä, kuinka monta yleisavainta taloon on olemassa ja kenellä ne ovat.

Tukeeko lukitusjärjestelmä jokapäiväistä käyttöä?

Lukitus on tekninen järjestelmä siinä missä putket tai ilmanvaihtokin, ja se on hyvä pitää ajan tasalla. Remontti on erinomainen koetinkivi toimivuuden testaamiseen: jos mikä tahansa arkinen unohdus tai muutos koetaan hankalaksi toteuttaa, on lukitusratkaisu aikansa elänyt.

Viime vuosina on tehty suuria harppauksia turvatekniikassa, ja toimivaan kulkemiseen löytyy erilaisia vaihtoehtoja. Viimeisen vuoden aikana muun muassa CERTEGO on toteuttanut ensimmäisiä pilottikohteita, joissa asuntoihin kulkemiseen käytetään mobiililaitteita.

Yhä useampi taloyhtiö päätyy digitaaliseen lukitukseen, koska kadonneen avaimen saa poistettua käytöstä ilman mittavia kustannuksia. Urakoitsijoiden ja asukkaiden elämää helpottaa tietää, että avaimen sulkemisesta ei aiheudu valtavia kustannuksia. Tämä madaltaa myös kynnystä ilmoittaa katoamisesta.

Huomioi uudistuksessa hankintakulujen lisäksi ylläpito

Digitaalisissa lukitusjärjestelmissä avainhallinta on helpompaa ja tarkempaa: avaimet voi määrittää toimimaan vain tiettyinä kellonaikoina, tiettyinä päivinä tai esimerkiksi remontin ajan, ja sulkea käytöstä pois, kun kulkuoikeutta ei enää tarvita. Tarkempi avainhallinta vaatii kuitenkin ylläpitotyötä.

Kun lukitus uusitaan, projektin hankintahinnan lisäksi kannattaa huomioida järjestelmän ylläpitokulut. Ylläpitopalvelun tulisi sisältää kaikki asiat, joiden takia järjestelmän hankintaan on päädytty. Uudistuksen yhteydessä on hyvä myös pohtia avainhallinnan rooleja ja vastuita: kuka on järjestelmän pääkäyttäjä ja miten käytännön ohjelmointimuutokset tehdään.

Kun hankit lukitusjärjestelmän pääkäytön sekä kattavan huolto- ja ylläpitopalvelun avainhallinnan ammattilaiselta, saat näkemystä taloyhtiölle sopivien käytäntöjen määrittämisestä, sekä järjestelmän lainmukaisen käytön varmistamisesta kaikissa tilanteissa.

Asuinturvallisuuden mittari on käytännön mutkattomuus

Pidä taloyhtiön edustajana ja asunnonomistajana huoli, että:

  • Avaimen haltijat tietävät, mihin ilmoittaa katoamisesta ja miten uuden avaimen saa käyttöön.
  • Tiedät, kuka katoamistilanteessa on vastuussa toimimaan, mitä hänen kuuluu tehdä ja mitä katoaminen maksaa taloyhtiölle tai asukkaalle.

Suosittelen myös pohtimaan, kannattaako avainten katoamisista aina sanktioida, vai kenties sisällyttää kulkuoikeuksien muutoksia palvelusopimukseen. Kun arjen unohdukset ja sattumukset on helppo korjata, on helpompi pitää huolta kiinteistön asuinturvallisuudesta.

 

Mirva ViljakainenMirva Viljakainen on turvallisuusalan moniottelija, ja CERTEGO:n palvelujohtaja. Hän on toiminut lähes kolme vuosikymmentä turvallisuus- ja kiinteistöalan tehtävissä niin asennuksen, myynnin, palvelukehityksen kuin konsultoinninkin parissa. Hänen erityisosaamisaluettaan on turvallisuuspalvelut, erityisesti avainturvallisuus.

 

 

 

 

 

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Katso myös nämä

keittiöremontti

20.5.2022

Suunnittelu ja pohjatyöt takaavat onnistuneen keittiöremontin

Espoon Kivenlahdessa remontoidaan 72-neliösen kerrostaloasunnon keittiötä. Remontin toteuttaja, osakas Pekka Vass kertoo, että parhaiten keittiöremontista selviää kun suunnittelee sen hyvin ja tekee pohjatyöt huolella. "Kannattaa ehdottomasti palkata suunnittelija", hän sanoo.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

17.3.2022

Kaupallinen yhteistyö

Mitkä taloyhtiön remontit kannattaa yhdistää?

Taloyhtiö toteuttaa hallinnoimiinsa rakennuksiin säännöllisesti erikokoisia korjaustoimenpiteitä. Toisinaan toimenpiteet ovat laajempia ja vaativat monien vuosien työn, joskus taas parin päivän työ riittää. Ajan ja rahan säästämiseksi toimenpiteitä suositellaan yhdistämään, mutta miten taloyhtiö onnistuu siinä parhaalla mahdollisella tavalla?

Raksystems

7.12.2021

Kaupallinen yhteistyö

Milloin kylpyhuoneremontti on ajankohtainen?

Tiedätkö, missä kunnossa kotisi märkätilat ovat ja milloin kylpyhuoneremontti on ajankohtainen? Tiedätkö, miten saat uudisrakennuskohteesi märkätilojen käyttöiän mahdollisimman pitkäksi? Priimatyö Oy toimittaa asiakkailleen läpinäkyvästi hinnoiteltuja ja laadukkaasti toteutettuja kylpyhuoneita, saunoja sekä muita märkätiloja.

Priimatyö Oy

käyttövesiputkisto uusiksi

21.10.2022

Käyttövesiputkisto uusiksi hyvin suunnitellussa remontissa

Hämeenlinnalaisessa As Oy Ainontie 5–9:ssä vaihdetaan kuluvan vuoden aikana käyttövesiputkisto. Remontin sujumista on helpottanut hyvin tehty suunnitelma. Valmista on tarkoitus olla joulukuussa.

Tähtiartikkeli

Tilaajille