Jäätymisvahingot kiinteistöissä – korvaako vakuutus?

jäätymisvahingot

Pakkanen paukkuu ja sen myötä lisääntyvät talviolosuhteisiin liittyvät vahingot kiinteistöissä. Näitä ovat esimerkiksi vahingot, joissa tila tai putket jäätyvät, koska sähköt ovat olleet katkaistuna, vesipostit jäätyvät, kun vesiletkuja ei ole otettu pois ajoissa, tai ikkunat on jätetty auki asuntoon, joka on pitkään tyhjillään. Pakkanen löytää myös huonosti eristetyt putket talon rakenteista.

Putken jäätyessä tapahtuu oikeastaan kaksi vahinkoa: putki jäätyy ja usein myös rikkoutuu, jolloin putki pitää korjata. Rikkoutumisen seurauksena vesi pääsee putkesta pois kastelemaan rakenteita, eli jäätymisestä seuraa vuotovahinko. Kiinteistövakuutukset pääsääntöisesti korvaavat putken jäätymisen seurauksena aiheutuneita vuotovahinkoja, mutta vakuutustuotteiden välillä on eroja eli kaikki kiinteistövakuutustuotteet eivät korvaa kaikkia jäätymisvahinkoja. Kannattaa myös huomioida, että itse jäätyneen putken korjausta ei kaikista kiinteistövakuutuksista korvata.

Kiinteistövakuutusehdoissa on aina suojeluohjeet, joihin kannattaa tutustua, sillä vakuutuksenottajalla on velvollisuus niitä noudattaa. Mikäli suojeluohjeita ei ole noudatettu, voi vakuutusyhtiö tehdä suojeluohjevähennyksen vakuutuskorvauksesta. Vähennyksen suuruus riippuu siitä, kuinka selväsanainen suojeluohje on, ja kuinka paljon suojeluohjeen laiminlyönti on joko edesauttanut vahingon tapahtumista tai vaikuttanut tapahtuneen vahingon laajuuteen.

Kiinteistövakuutusyhtiöiden suojeluohjeissa annetaan mm. seuraavia ohjeita jäätymisvahinkoihin liittyen:

  • Vuotovahinkojen estämiseksi rakennuksen riittävästä lämmityksestä on huolehdittava. 
  • Jäätyneitä putkia ei saa sulattaa avotulta tai kuumailmapuhallinta käyttäen.
  • Irrota ulkohanaan liitetty letku kylmäksi vuodenajaksi.
  • Varmista, ettei hanaan jää vettä, joka pääsisi jäätymään.
  • Tonttivesijohdon sulkuventtiili on suljettava tai käyttövesipumppu on kytkettävä pois käytöstä, jos rakennus jätetään ilman valvontaa yli viikoksi kylmänä vuodenaikana.

Jotkut suojeluohjeet on tehty tarkistuslistamaisesti, jolloin se on kokonaisuudessaan hyvä työkalu taloyhtiön kunnosta huolehtimiseen.

Osa vakuutusyhtiöistä on ilmoittanut, että tulevat kiinnittämään enemmän huomiota suojeluohjeisiin ja korvauksista tehdään herkästi suojeluohjevähennys. Korvauksista vähennetään yleensä myös rikkoutuneen putken iän mukainen ikävähennys ja vakuutussopimuksen mukainen omavastuu.

Ota yhteyttä: www.howdenfinland.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Howden Finland Oy

Vakuutusmeklari Howden Finland Oy on vakuutusyhtiöistä riippumaton vakuutusalan ammattilainen, joka edustaa aina toimeksiantajaansa eli taloyhtiötä. Huolehdimme taloyhtiösi eduista ja edunvalvonnassa kaikissa vakuutus- ja vahinkoasioissa. Kilpailuttamalla taloyhtiön vakuutukset pystymme takaamaan laadultaan ja hinnaltaan parhaan vakuutusturvan taloyhtiöllesi. Keskeinen osa kiinteistövakuutusten hoitoa on vahinkopalvelumme, jolla varmistamme taloyhtiöllesi vakuutusehtojen mukaiset korvaukset. Vahingon sattuessa vakuutusmeklarin avulla taloyhtiösi säästää aikaa, rahaa ja vaivaa.

Tutustu yritykseen

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

9.6.2025

Kaupallinen yhteistyö

Vesivahinko johti kiistaan korvauksista

Vesivahingot ovat yleisimmin taloyhtiössä tapahtuvia vahinkoja. Finanssialan tilastojen mukaan Suomessa sattuu päivittäin lähes 100 vuotovahinkoa. Joskus vahinkotapauksen korvausprosessi saattaa mutkistua.

Howden Finland Oy

vakuutukset

26.2.2025

Kaupallinen yhteistyö

Parkkihallin liukas luiska yllätti autoilijan

Kevättä kohti mentäessä liukkaus aiheuttaa haasteita niin jalankulkijoille kuin autoilijoillekin. Kun ajoneuvo liukuu päin naapurin autoa, aidantolppaa tai nosto-ovea, on vakuutuksille tarvetta.

Howden Finland Oy

16.5.2025

Kaupallinen yhteistyö

Ulkoseinän töhrimisestä vuosien urakka

Taidokkaat muraalit voivat olla kauniita ja lisätä asuinympäristön viihtyisyyttä, mutta luvattomasti tahritut seinät eivät ilahduta taloyhtiöitä. Erään taloyhtiön puhdistusoperaatiosta kehkeytyi vuosien projekti.

Howden Finland Oy

29.10.2024

Vakuutus ei aina kata tuholaisvahinkoja vuokra-asunnossa

Vuokralaisen kotivakuutus, kiinteistövakuutus tai edes vuokranantajan vakuutus eivät välttämättä korvaa tuhoeläinten aiheuttamia vahinkoja vuokra-asunnossa. Vuokranantajan vakuutus ja vuokralaisen vastuuvakuutus tuovat kuitenkin turvaa silloin, kun vuokralainen on itse aiheuttanut tuholaisongelman.