30 kilometriä saumaa Jätkäsaaressa

Helsingin Jätkäsaareen rakentuu kolmen kerrostalon kokonaisuus, jossa saumattavaa riittää peräti 30 kilometrin verran. Rakennusten korkeus ja sijainti meren äärellä ovat tuoneet haasteensa urakkaan, mutta Saumalaakson kokeneita saumareita se ei ole hätkähdyttänyt. Nimellä Projektet Isabella kulkeva hanke valmistuu jouluna. Urakan päätoteuttajana sekä työmaan johtovelvollisuuksista ja työmaapalveluista vastaavana toimii Haahtela-rakennuttaminen Oy.

Projektet Isabellan kolme kerrostaloa sijaitsevat meren rannalla Jätkäsaaren eteläkärjessä. Kaksi 8-kerroksista taloa ovat alueelle tyypillisiä tiiliverhoiltuja elementtitaloja. 15-kerroksinen rakennus sen sijaan erottuu peltisellä julkisivullaan muista. Erikoisella ja näyttävällä ratkaisulla on haettu säänsuojaa. Peltipinnan alla piilee perinteinen elementtirakenne saumoineen.

Työmaalla on ollut pääsääntöisesti kahden saumaajan tiimi, joka hoitaa saumausurakan alusta loppuun. Kiiretilanteissa heillä on ollut apuna pari muuta saumaajaa. Työpari on tehnyt reilun vuoden kestävän urakan aikana lähes 30 kilometrin verran elastisia saumoja. Nostimina on käytetty tolppanostinta ja omaa riippukoritelinettä. Korkeus tai sää eivät ole kokeneille saumareille olleet ongelma, vaan he ovat tykänneet kovasti työmaasta. Myös Haahtelan projektinjohto on ollut todella hyvä ja yhteistyö heidän kanssaan on sujunut mainiosti. Niin omissa kuin tilaajan aikatauluissa on pysytty. ”Nyt urakan ollessa loppusuoralla voikin sanoa, että hyvin on mennyt”, Kai Lahtinen kiteyttää.

Saumalaakson urakka Projektet Isabellassa alkoi syksyllä 2020. Ensimmäinen talo valmistui keväällä, toinen syyskuun lopussa. Kolmanteen taloon asukkaat pääsevät muuttamaan jouluksi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Katso myös nämä

16.2.2026

Nopea nettiyhteys kattaa jo valtaosan kotitalouksista

Nopea nettiyhteys on entistä useamman suomalaisen saatavilla, sillä teleyritykset ovat viime vuosina investoineet ahkerasti kiinteään laajakaistaverkkoon. Tämä on tarkoittanut erityisesti valokuituyhteyksien rakentamista. Harvaan asutuilla alueilla nopea yhteys on kuitenkin edelleen vain haave.

2.5.2025

Tieliikenteen ja lähinaapureiden melu häiritsevät kaupungeissa

Suomen kymmenen suurimman kaupungin asukkaille suunnatun kyselyn mukaan tieliikenteen melu häiritsee asukkaiden kotona oleskelua eniten. Toiseksi eniten asukkaita häiritsee lähinaapureista tuleva melu.

14.4.2026

Kaupallinen yhteistyö

DNA:lta monipuoliset palvelut arkeen ja viihtymiseen

DNA Netti taloyhtiösopimuksella tuo jokaiselle asukkaalle sopivan ja huolettoman netin sekä parasta vastinetta rahalle. Edullisen netin lisänopeuden lisäksi taloyhtiösopimus avaa oven muihin DNA:n tuotteisiin ja palveluihin etuhinnoin.

DNA

26.3.2026

Terveellisempää asumista – näin taloyhtiö voi vähentää haitallisia kemikaaleja

Terveellinen ja hyvinvointia tukeva asuinympäristö vaatii aktiivista otetta taloyhtiöltä. Taloyhtiö voi toimia haitallisten kemikaalien vähentämisessä esimerkkinä ja kannustaa osakkaita ja asukkaita valitsemaan terveyden, hyvinvoinnin ja ympäristön kannalta parempia vaihtoehtoja.