Kukkia tuhkakupissa? – Piha-alueiden viihtyisyyttä voi nostaa edullisesti harkituilla täsmäiskuilla

Taloyhtiöiden piha-alueilla on tutkitusti iso merkitys asumisviihtyvyyteen. Opiskelija-asuntojen pihapiiriä parannetaan kalliin piharemontin sijaan luovilla ratkaisuilla: sisäänkäyntiä piristävä kukkaistutus syntyi vanhaan tuhkakuppiin.

Yhteisen pihapiirin viihtyisyyden parantaminen ei aina vaadi pitkäkestoista ja hintavaa piharemonttia.

”Pihan viihtyisyyttä voi parantaa myös pienillä teoilla. Tällöin kannattaa keskittyä paikkoihin, joissa ihmiset liikkuvat eniten. Esimerkiksi sisäänkäynnit ovat viihtyisyyden kannalta tärkeitä paikkoja”, vinkkaa Helsingin opiskelija-asuntosäätiö Hoasin kiinteistöpalvelupäällikkö Satu Kivipuro.

Hoasilla piha-alueiden sisäänkäyntejä piristetään tänä keväänä täsmäistutuksilla. Helsingin Kivikossa sijaitsevien opiskelija-asuntojen pihalla asukkaita tervehtivät halkaisijaltaan yli metrin levyiset värikkäät ruukut, joihin on istutettu kaartuvia riippapihlajia ja kesäkukkia.

Viihtyisyyttä voidaan parantaa myös luovilla, olemassa olevasta ympäristöstä kumpuavilla ratkaisuilla.

”Meillä on vanhoja kiinteistöjä, joiden sisäänkäyntien luona on betonisia tuhkakuppeja. Keksimme, että niistä saa erinomaisia istutusastioita! Valmiin ympäristön hyödyntäminen on paitsi kustannustehokasta, myös ekologista”, Kivipuro sanoo.

Viljelylaatikot ja hyötykasvien sato ovat kaikkien asukkaiden käytettävissä

Hoas on toteuttanut nyt vuoden ajan kiinteistöissään kevyitä viihtyvyyskorjauksia. Niiden ajatuksena on kunnostaa nopeasti kohteita, jotka eivät vielä ole laajan perusparannuksen tarpeessa. Kunnostuksesta ei aiheudu haittaa asukkaille.

”Halusimme tuoda saman konseptin myös talojen ulkopuolelle ja parantaa viihtyisyyttä pihoilla, joihin ei vielä ole suunnitteilla isompaa kunnostusta”, Kivipuro kertoo.

Piha-alueista rakennetaan olohuoneita, joissa on mukava viettää aikaa. Pihoille tuodaan muun muassa viljelyyn sopivia laatikoita, jotka ovat asukkaiden vapaasti käytettävissä. Istutettavien kasvien joukosta löytyy myös hyötykasveja: hedelmäpuita, marjapensaita ja mansikoita.

”Pihoille istutetut hyötykasvit merkitään siten, että asukkaat tietävät, mitä on turvallista poimia ja syödä”, Kivipuro sanoo.

Piha-alueiden viihtyvyyskorjauksia tehdään kevään aikana yhteensä noin kymmenessä Hoasin kiinteistössä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

29.6.2026

Haluatko kaataa pihapuun? Selvitä ensin kenen hallintaan piha kuuluu

Rivi- ja paritaloyhtiöissä piha koetaan usein omaksi valtakunnaksi, vaikka juridinen todellisuus voi olla toinen. Jos yhtiöjärjestyksessä ei ole määräystä piha-alueiden hallinnasta, pihat kuuluvat lähtökohtaisesti taloyhtiön hallintaan.

Tilaajille

Vaahterat loistavat kerrostalon pihassa.

25.9.2025

Jyväskyläläisen kerrostalon pihaa värittävät hehkuvat vaahterat – ”Sisäpiha on täydellinen puutarhanhoidolle”

Jyväskyläläinen puutarhaharrastaja Tapio Ukkonen hoitaa kerrostalon pihaa kuin omaansa. Ruska-aikaan moni pysähtyy ihailemaan sen häikäiseviä vaahteroita. "Talossa käyvät vierailijat ihailevat, että miten vuokratalossa voi olla tällaista", sanoo Ukkonen.

terassin rakentaminen pihalle

16.7.2026

Rakennatko terassia? Ota nämä asiat huomioon

Hyvin suunniteltu terassi lisää asumismukavuutta ja voi nostaa kiinteistön arvoa. Ennen kuin terassin rakentaminen aloitetaan, täytyy huolehtia luvat, suunnitelmat ja vakuutukset kuntoon.

15.8.2025

Muuttuva ilmasto  vaikuttaa pihasuunnitteluun – hulevesi pyritään hyödyntämään siellä missä se syntyy

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät myös pihasuunnittelussa. Perinteinen tapa ohjata vedet nopeasti sadevesiviemäreihin ei enää riitä, vaan tavoitteena on nykyään hidastaa veden kulkua, suodattaa ja hyödyntää se mahdollisimman tehokkaasti paikan päällä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti