KTI: Tyhjien asuntojen määrä kääntyi laskuun

tyhjät vuokra-asunnot

Tyhjillään olevien vuokra-asuntojen osuus laski kesällä lähes kaikissa suurissa kaupungeissa viime kevääseen verrattuna, käy ilmi KTI Kiinteistötiedon tilastoista.

Pääkaupunkiseudulla oli syyskuun alussa tyhjillään keskimäärin 8,9 prosenttia ammattimaisten vuokranantajien omistamista vapaarahoitteisista vuokra-asunnoista. Viimeisen puolen vuoden aikana tyhjien vuokra-asuntojen osuus on vähentynyt Helsingissä ja Espoossa noin puolella prosenttiyksiköllä.

Suurista kaupungeista tyhjien asuntojen osuus jatkoi kasvuaan ainoastaan Vantaalla, jossa oli syyskuun alussa tyhjillään 9,6 prosenttia suurten vuokranantajien asunnoista.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella tyhjien asuntojen osuus pysytteli selkeästi pääkaupunkiseutua maltillisempana. Suhteellisesti vähiten tyhjiä asuntoja oli syyskuun alussa Tampereella, 3,7 prosenttia, mikä on reilut puolitoista prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime keväänä.

Turussa, Oulussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa tyhjillään oli 4,2–4,6 prosenttia vuokra-asuntokannasta. Lahdessa tyhjien asuntojen osuus pysytteli yli seitsemässä prosentissa.

Pääkaupunkiseudun asuntovuokrien lasku jatkui

Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,6 prosenttia vuoden kolmannella neljänneksellä, käy ilmi KTI:n uusia asuntovuokrasopimuksia kuvaavasta indeksistä. Vuokrat laskivat eniten Vantaalla, 1,3 prosenttia, kun Helsingissä lasku tasaantui 0,2 prosenttiin ja Espoossa 0,5 prosenttiin.

Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna vuokrat kääntyivät hienoiseen 0,1 prosentin nousuun Helsingissä ja Espoossa, kun taas Vantaalla vuokrat laskivat 0,7 prosenttia. Viime vuoden kesä-elokuuhun verrattuna vuokrien lasku jatkui selvimpänä yksiöissä, joissa uusia vuokrasopimuksia tehtiin reilun prosentin alemmalla hinnalla kuin vuotta aiemmin. Kaksioiden vuokrat laskivat 0,8 prosenttia.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella yli 100 000 asukkaan kaupungeissa uusia vuokrasopimuksia solmittiin kesä-elokuussa keskimäärin 2,2 prosenttia korkeammilla vuokrilla kuin vuotta aiemmin. Vuokrat nousivat eniten Oulussa, 3,4 prosenttia. Myös Jyväskylässä vuosimuutos nousi lähelle kolmea prosenttia.

Tampereella vuokrat nousivat 2,3 ja Turussa 2,1 prosenttia. Kuopiossa ja Lahdessa vuokrat nousivat vain hivenen, ja edelliseen vuosineljännekseen verrattuna vuokrat jopa laskivat. Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna vuokrien nousu oli vahvinta Tampereella ja Turussa.

Tiedot perustuvat KTI:n asuntovuokratietokantaan 2.6.–1.9.2023 kirjattuihin uusiin vuokrasopimuksiin. Tietokantaan luovuttaa tietoja 18 ammattimaista vuokranantajaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vanhojen osakeasuntojen hinnat

27.10.2023

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat heinä-syyskuussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 7,3 prosenttia edellisestä vuodesta ja 2 prosenttia edellisestä neljänneksestä, kertoo Tilastokeskus. Erityisesti hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla. Uusien asuntojen kauppa käy yhä heikosti.

asuntojen hintojen

6.4.2023

Danske Bank: asuntojen hintojen lasku pysähtyy

Danske Bankin asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hinnat laskevat hieman kesää kohden, mutta kääntyvät loppuvuonna jo nousuun. Pankki ennustaa patoutuneen kysynnän kääntävän uudisrakentamisen kasvuun.

vähentää rakentamista

1.12.2022

Rakli: Talouden epävarmuus vähentää rakentamista

Korkojen ja kustannustason nousu sekä talouden epävarmuudet vähentävät rakentamisen ja kiinteistökauppojen määrää, kertoo Rakli. Rakennuskustannusten raju nousu kuitenkin hiipuu. Vuokra-asuntojen kysyntä vilkastuu ja vuokrat nousevat suurissa kaupungeissa.

rakentaminen pääkaupunkiseudulla

2.6.2023

Rakentaminen vähenee voimakkaasti pääkaupunkiseudulla

Rakentamisen määrä pääkaupunkiseudulla vähenee Raklin mukaan voimakkaasti tänä vuonna. Asuntoaloitusten määrä on rajussa laskussa, mutta korjausrakentamisella on kysyntää. Rakennuskustannusten nousu hidastui kiivaan alkuvuoden jälkeen.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti