Kotitalousjätteet tukkivat nyt hyötykeräyspisteitä

Kotitalouksissa syntyy tällä hetkellä tavallista enemmän jätettä. Hyötykeräyspisteissä tämä on näkynyt täyttymisenä ja jossain määrin myös ylitse pursuamisena, Yle kirjoittaa.

Jyväskylän jätehuoltoyhtiö Mustankorkean viestintä- ja asiakkuuspäällikkö Piia Ahon mukaan kodeista tulee tavallista enemmän lajiteltua jätettä, eikä järjestelmä pysy mukana. Järjestelmään on tehtävä muutoksia. Toivomme, että ihmiset antavat meille aikaa ehtiä muutoksen matkaan, Aho sanoo

Esimerkiksi vaattteiden hyötykeräys on jouduttu monin paikoin keskeyttämään, sillä kerääjät eivät voi ottaa vastaan lisää vaatetta, kun ketjun muut vaiheet eivät vedä. Vaatteita jätetään pisteille siitäkin huolimatta, että siellä on ilmoitus, ettei vaatteita voi jättää sinne. Yleensäkin jätteitä ei voi jättää jätepisteeseen, jos sinne ei mahdu enempää, Aho sanoo.

Taloyhtiöiden jäteastiat myös kovassa käytössä

Taloyhtiöiden jäteastioiden tyhjennykset on mitoitettu normaalin jätekertymän mukaan, eivätkä tavalliset tyhjennysvälit välttämättä riitä. Jotta täyttyneet jäteastiat saadaan tyhjennettyä, tulee jätehuollon saada tieto tyhjennystarpeesta.

Taloyhtiöissä ylimääräisten tyhjennysten tilaaminen ja sopimusmuutokset hoituvat huoltoyhtiön tai isännöitsijän kautta. Isännöintiliiton puheenjohtaja Toivo Korhosen mukaan sähköposti on hyvä tapa ottaa yhteyttä isännöitsijään. Kaikki viestit käydään läpi, vaikka puhelimeen ei aina ehdittäisi vastata, Korhonen sanoo.

Omakotitalon jäteastian tyhjennysväliä voi muuttaa ilmoituksella jätekuljettajalle, samoin hoituu ylimääräisen tyhjennyksen pyytäminen.

Lue lisää täältä.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vaihtaa kiuaskivet

11.12.2024

Muista vaihtaa kiuaskivet riittävän usein

Ennen juhlapyhien joulusaunomisia on hyvä tarkastaa, että sauna ja kiuas ovat kunnossa. Jos sauna lämpiää tavallista hitaammin tai kiuaskivet ovat lohkeilleet, voi olla aika vaihtaa kivet. Sähkösaunassa täytyy olla tarkkana, että vastukset pysyvät ehjinä.

26.9.2025

Rottia taloyhtiön pihalla? Torjunta kannattaa aloittaa nopeasti

Rottien määrä voi kasvaa leutojen talvien myötä. Parhaita keinoja suojautua jyrsijöiltä ovat jätepisteen siistinä pito ja rakenteiden kunnosta huolehtiminen. Asukkaiden on hyvä ilmoittaa kaikista rottahavainnoista isännöintiin, joka tilaa tarvittaessa torjunnan.

levyverhoiltujen parvekekaiteiden riskit

3.12.2025

Julkisivuyhdistys varoittaa levyverhoiltujen parvekekaiteiden riskeistä

Julkisivuyhdistys on julkaissut väliaikaisen ohjeen parvekkeiden suunnitteluratkaisujen valintaan ja kaiteiden tarkastamiseen. Yhdistys suosittaa, ettei kuitusementtilevyä toistaiseksi käytetä parvekkeiden ensisijaisena putoamissuojana, sillä niihin liittyy onnettomuusriski.

taloyhtiön uusi hallitus

6.6.2025

Uutena taloyhtiön hallituksessa? Näin hallitus toimii

Taloyhtiön hallituksen uusi toimikausi alkaa yhtiökokouksesta. Uudet jäsenet kannattaa perehdyttää hallitustyöhön. Tehtävien jakaminen ja yhteistyö muiden taloyhtiöiden kanssa voi tuoda hallitustyöhön uutta virtaa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti