Koti ja ympäristö

Koti ja ympäristö -osio käsittelee konkreettisia asumismukavuuteen vaikuttavia asioita.

Sivu 29

23.4.2019

Näin kierrät mökin jätevesiremontin sudenkuopat

Tänä keväänä mökkikentällä nousee yksi puheenaihe ylitse muiden: syksyllä voimaan astuva jätevesilaki. Laki edellyttää, että ranta- ja pohjavesialueilla olevien mökkien jätevedenkäsittely on laitettava kuntoon ennen lokakuun loppua. Siirtymäajan pidennykset sekä vaatimustason muutokset ovat saaneet mökinomistajat kuitenkin odottavalle kannalle.

18.4.2019

Toksisuustesteillä ei voi arvioida sisäilman haitallisuutta

Työterveyslaitoksen, THL:n ja Itä-Suomen yliopiston asiantuntijoiden Duodecim-lehteen kirjoittaman artikkelin mukaan sisäilmaoireiden selvittämiseen ja arviointiin ratkaisuksi esitetyt toksisuustestit eivät sovellu sisäilmahaittojen arviointiin. Asiantuntijoiden mukaan sisäilmasairaudet ja -oireet ovat liian moninaisia, jotta niitä voisi tehokkaasti arvioida toksisuustesteillä. Testaukseen käytetyt näytemateriaalit eivät vastaa altistumiseen vaikuttavaa kokonaisuutta, eikä yksittäisten tekijöiden vaikutusta pystytä luotettavasti arvioimaan.

8.4.2019

Asumistuet kuriin ja varainsiirtoveroa alas – puolueiden kesken syntyi yllättävä konsensus ”Asumisen vapaus” -tilaisuudessa

Asumistuet pitää saada kuriin tai vähintään niiden kasvu pitää pysäyttää, ellei ryhtyä järeämpiin toimiin, ilmoittivat eduskuntavaaliehdokkaat Arja Alho (sd), Juhana Vartiainen (kok), Kimmo Tiilikainen (kesk) sekä Mikko Kiesiläinen (vihr) maanantaina eduskunnan Kansalaisinfossa ”Asumisen vapaus” -keskustelutilaisuudessa. Puolueiden väliltä löytyy toki mittavia näkemyseroja, mutta jo kahteen miljardiin paisuneita asumistukia ei kukaan pidä enää kestävinä. Tilaisuudessa julkaistiin ”Asumisen […]

3.4.2019

Tavoitteeksi hiilineutraalisuus rakennetussa ympäristössä

Green Building Council Finlandin jäsenet toteavat, että työtä hiilineutraalin rakennetun ympäristön saavuttamiseksi tulee jatkaa määrätietoisesti. FIGBC osallistuu maailmanlaajuisen The Net Zero Carbon Buildings Commitment -sitoumuksen edistämiseen ja selvittää jäsenineen sen soveltuvuuden Suomeen tavoitteenamme hiilineutraali rakennuskanta vuonna 2030. Rakennettu ympäristö & ilmastonmuutos Rakennetun ympäristön merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä ja muutokseen sopeutumisessa on ratkaisevan tärkeä, ja ilmastonmuutosta hillitsevillä […]

28.3.2019

YIT tukee ensiasunnon ostajia tarjoamalla ensimmäisen vuoden ilman vastikekuluja

YIT tarjoaa ensiasunnon ostajille Suomessa mahdollisuuden asua ensimmäinen vuosi uudessa kodissa ilman vastikekuluja. Toisin sanoen YIT maksaa ensiasunnon ostajan hoito-, pääoma- sekä mahdollisen tontinvuokravastikkeen ensimmäisiltä 12 kuukaudelta. – Ensiasunnon ostajat eivät maksa asunto-osakkeen varainsiirtoveroa.

28.3.2019

Maahanmuuttajille suunnattu opastusvideo kertoo roskien oikean paikan viidellä kielellä

Ulkomaalaistaustaisen väestön osuus kasvaa pääkaupunkiseudulla nopeasti. Vieraskielisten osuus Espoossa ja Helsingissä on nyt noin 13,5 prosenttia ja Vantaalla 14,4 prosenttia. Tätä kasvavaa väestöä varten HSY ja Heka ovat toteuttaneet opastusvideon jätteiden lajittelusta ja viemärietiketistä.

26.3.2019

HSY:n Nouto-Sortti noutaa tarpeettomat tavarat

Nouto-Sortti on maksullinen huonekalujen ja muiden isojen esineiden noutopalvelu. Sen avulla pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen asukkaat saavat helposti kierrätykseen esimerkiksi tarpeettoman jääkaapin, hellan tai sohvan. Nouto-Sortin voi tilata nyt kätevästi uudesta verkkopalvelusta, joka laskee noudon hinnan (60-120 euroa) automaattisesti valittujen esineiden perusteella.

ARA-asuntorakentaminen

18.3.2019

Uudisasuntorakentaminen nousi asiakastyytyväisyydessä toimialavertailun kärkeen

EPSI Ratingin riippumattomalla laatuindeksillä mitattuna uudisasuntorakentaminen on saanut kuluttaja-asiakkailta parhaat arviot asiakastyytyväisyydestä. Tutkimukseen osallistuneiden yritysten toimialatulos on peräti 78,8. Tulokset tuotetaan indeksillä 100, jossa 75 on erittäin hyvä taso.

18.3.2019

Ennätysmäärä paristoja ja akkuja kierrätykseen – reippaimmat kierrättäjät Savonlinnan ja Kemi-Tornion seudulla

Suomalaiset kierrättivät yli 1 480 000 kiloa paristoja ja akkuja vuonna 2018. Määrä kasvoi edellisvuodesta lähes 10 prosenttia ja on noussut tasaisesti joka vuosi. Reippaimmat kierrättäjät löytyivät viime vuonna Etelä-Savosta Savonlinnan seudulta.

15.3.2019

ARA-asuntokantaa korjaamalla ikääntyneille hyvää asumista

Ympäristöministeriö on julkaissut selvityksen ARA-asuntojen korjaamisesta esteettömiksi ja ikääntyneiden asumiseen sopiviksi. Selvityksessä tarkastellaan asuntojen korjaamista etenkin väestöltään vähenevien kuntien kannalta, mutta samoja ratkaisuja voidaan toteuttaa kaikissa vuokrataloyhtiöissä. Remontoimalla asuntoja esteettömiksi ARA-asuntojen asukaskunta voisi painottua jatkossa enemmän juuri ikääntyneisiin.

15.3.2019

Nuoret haaveilevat edelleen omistuskodista

Vuokra-asumisen suosio kasvaa, mutta silti enemmistö nuorista aikuisista asuisi tulevaisuudessa mieluiten omistuskodissa. Omistusasumisen suosio nuorten keskuudessa on suuri paitsi Suomessa myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Se tulee ilmi tuoreesta, pohjoismaalaisten nuorten asumistoiveita kartoittaneesta kyselytutkimuksesta.

12.3.2019

Asumismenojen kuilu revennyt lähes 1 500 euroon – vertailussa 100 kuntaa

Asumismenot eriytyvät Suomen kuntien välillä entisestään. Ero on kasvanut peräti 1 500 euroon vuodessa. Kalleimmassa kunnassa Kemiönsaaressa asuminen omakotitalossa maksaa vuodessa runsaat 4 700 euroa, kun huokeimmassa kunnassa Kempeleessä perhe selviää reilulla 3 200 eurolla.