Kohtuuhintainen vuokrataso saavutetaan yksityistä asuntotarjontaa lisäämällä

Pelkästään valtion ja kuntien tuotannolla ei pystytä yksin ratkaisemaan kohtuuhintaisen asumisen ongelmaa, sillä kolmasosa kaikista vuokra-asunnoista on yksityisten vuokranantajien omistuksessa. Yli puolet yleisen asumistuen saajista asuu vapaarahoitteisessa asunnossa. Näin ollen yksityisten vuokranantajien merkitys pieni- ja keskituloisten asuntotarjonnassa on hyvin merkittävä. Kohtuuhintaisen vuokratason kannalta on erityisen tärkeää, että yksityisten vuokranantajien määrä kasvaisi etenkin kysytyillä alueilla. Tästä huolimatta viime vuosien verotukselliset ratkaisut ovat heikentäneet yksityisten vuokranantajien asemaa.

Kestävästi kohtuuhintainen vuokrataso saavutetaan kun tarjontaa on riittävästi kysyntään nähden joka segmentillä. Yksityisen vuokranannon houkuttelevuutta sijoituskohteena tulee vahvistaa järkevillä verotusratkaisuilla ja vuokranantoon sisältyvän riskin madaltamisella. Näin voidaan houkutella nykyistä laajamittaisemmin myös yksityistä pääomaa vuokra-asuntokantaa kasvattamaan.

-Keskittyminen pelkästään julkisesti tuetun tuotannon edistämiseen ei ole järkevää, sillä pelkästään 5 prosentin lisäys yksityiseen vuokra-asuntokantaan toisi markkinoille jopa 13.000 uutta vuokra-asuntoa, kommentoi Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.

Kiinteistön ylläpidon kustannukset ovat viime vuosina poikkeuksetta nousseet inflaatiota voimakkaammin. Valtio voi omilla toimillaan ja erityisesti verotuksellisilla ratkaisuillaan hillitä kustannusten kasvua. Tämä koskee esimerkiksi energiaverotusta ja kiinteistöverotusta.

-Se, että yksityisten vuokranantajien verotusta voimakkaasti kiristetään ja koko asuntojen ylläpitoon liittyvää verorasitusta kasvatetaan, uhkaa pudottaa pelistä ison porukan yksityisiä vuokranantajia, sanoo Mia Koro-Kanerva

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

seitsemän hyvää syytä

17.9.2024

Kaupallinen yhteistyö

Seitsemän hyvää syytä valita kaukolämpö

Kaukolämpö on kohtuu­hin­tainen, vaivaton ja luotettava lämmi­tys­muoto, jonka hintakin kulkee Espoon alueella valta­virtaa vastaan. Lisäksi se muuttuu puhtaammaksi vauhdilla. Tässä seitsemän hyvää syytä valita kauko­lämpö.

Fortum

Hallintaanotettu huoneisto on vuokrattava viipymättä.

1.9.2025

Hallintaanotettu huoneisto on vuokrattava viipymättä

Jos asunto on otettu yhtiön hallintaan, hallituksen on lain mukaan viipymättä vuokrattava se käyvästä vuokrasta sopivalle vuokralaiselle hallintaanoton ajaksi. Yhtiöllä on lisäksi velvollisuus selvittää paikkakunnan käypä vuokrataso.

Tilaajille

taloyhtiön energiankäyttöä

11.10.2024

Taloyhtiön energiankäyttöä voi tehostaa monella tavalla

Taloyhtiöissä on usein paljon tehostamisen varaa energiankäytössä. Mahdollisuuksia on sekä käyttöteknisissä asioissa että investointipuolella. Haasteena toimenpiteiden teossa on se, että tekniset asiat eivät ole helppoja ja jokainen rakennus on erilainen.

20.2.2025

Opinnäytetyö: Sukitus on toimiva vaihtoehto perinteiselle putkiremontille

Kiinteistöt päätyvät yhä useammin korjauttamaan viemärinsä sisäpuolisilla korjausmenetelmillä, esimerkiksi sukittamalla. Opinnäytetyön mukaan menetelmä on oikein toteutettuna toimiva vaihtoehto perinteiselle linjasaneeraukselle erityisesti vanhoissa kiinteistöissä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti