Kiinteistönvälittäjät: Asuntomarkkinat hiljenevät odotetusti

Asuntomarkkinat hiljenevät syksyä kohti, kertoo Suomen Kiinteistönvälittäjien SKVL:n markkinaennuste loppuvuodelle. Ennusteen mukaan loppusyksystä tulee noin 5 prosenttia edellistä vuosineljännestä hiljaisempi ja hinnat ovat keskimäärin 2–3 prosenttia laskussa. Asuntomarkkinoiden lievä hidastuminen on luonnollinen reaktio korkojen pieneen nousuun ja muun elinkustannustason nousuun.

– Hiljaisemman hetken jälkeen markkinoilla on odotettavissa vilkkaampi vaihe, kun patoutunut tarve purkautuu suurempaan kysyntään ja tarjontaan, kertoo SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

Markkinat ovat palanneet viiden vuoden keskimääräiseen volyymiin ja maailmantilanteen kehitys vaikuttaa siihen, milloin markkina lähtee jälleen nousuun.

Pörssin heijastusvaikutus näkyy suoraan asuntomarkkinoilla

Pörssikurssien vaikutus on aiemminkin näkynyt melko selvästi asuntomarkkinoiden nousuissa ja laskuissa. Nyt pörssikurssit ovat laskeneet vuodessa keskimääräiselle tasolle ja monet odottelevat niiden nousua ennen kuin siirtävät varojaan asuntoihin.

– Kuluttajat ovat realisteja ja harkitsevat pidempään ratkaisujaan asunnonvaihdossa, sanoo Mannerberg.

Tämä näkyy asuntojen keskimääräisissä myyntiajoissa, jotka ovat pidentyneet selvästi vuonna 2022. Kysynnän laskiessa tarjonta on jonkin verran lisääntynyt mutta ei niin paljon, että hinnoissa olisi odotettavissa merkittäviä muutoksia. Moni myyjä ja ostaja odottelee tällä erää, miten markkina kehittyy ja milloin käänne ylöspäin alkaa. Asuntosijoittajat ovat jo alkaneet ostaa, sillä tarjolla on hyviä uusiakin asuntoja.

Pienet vuokra-asunnot ovat jo melko normaalin kysynnän ajassa. Tarjontaa on silti enemmän kuin aiempina vuosina, mikä aiheuttaa sen, että vuokratasoissa ei ole syksyn aikana odotettavissa muutoksia. Kustannustason noustessa asuntosijoittajat pyrkivät sijoittamaan uudempiin tai peruskorjattuihin energiatehokkaisiin taloihin.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

hämeenlinna kerrostalo talvi

16.12.2025

Asuntomarkkinat elpyvät hitaasti – liikatarjonta jatkuu ensi vuoteen

Omistusasuntojen kysyntä on piristynyt kuluvana vuonna, mutta myytävien asuntojen tarjonta on jäänyt odotettua heikommaksi. Tänä vuonna vanhojen osakeasuntojen hinnat laskevat 1–2 prosenttia viime vuoteen verrattuna, käy ilmi Raklin asuntomarkkinakatsauksesta.

31.10.2025

Keskuskaupungit ja kehyskunnat kiinnostavat asuntomarkkinoilla – Helsinki ja Pirkkala houkuttelevimmat

Manner-Suomen 292 kunnasta vain 13 yltää A-luokkaan Hypo-pankin asuntoluottoluokituksessa. Asuntomarkkinoiden voittajia ovat suuret keskuskaupungit ja niiden ympärille rakentuvat vireät kehyskunnat.

28.1.2025

Vanhojen osakeasuntojen hintojen lasku hidastui viime vuonna

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat viime vuonna koko maassa edellisestä vuodesta. Eniten laskivat pienten asuntojen hinnat. Hintaheilunta asuntomarkkinoilla jatkuu, mutta suurissa kaupungeissa alkaa mahdollisesti näkyä kasvun merkkejä.

asuntokauppa piristyi

11.2.2025

Asuntokauppa piristyi tammikuussa pääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseudulla myytiin tammikuussa käytettyjä asuntoja 41 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Joka neljäs koko maan asuntokaupoista tehtiin pääkaupunkiseudulla. Espoossa kokonaiskauppamäärät kasvoivat peräti 69 prosenttia.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti