Kiinteistönhoito

Kiinteistönhoito-osiossa on kiinteistön kunnossapitoon liittyviä artikkeleita.

Sivu 14

15.5.2019

Näillä vinkeillä poistat sammalet itse kodin tai mökin katolta

Talon tai mökin katolla rehottava vihreä sammal on toisten mielestä esteettinen haitta, toisten mielestä kodikasta. Sammalesta kannattaa silti hankkiutua pikaisesti eroon, kertoo Sokevan tiedote. Kasvustot heikentävät katon kuntoa ja voivat aiheuttaa kalliita vahinkoja.

15.5.2019

Joskus auttaa vain moottorisaha

Joskus moottorisaha on puulle itselleen armollisin ratkaisu, kirjoittaa Suur-Jyväskylän lehti. Puutarhuri Anitta Valtonen kertoo, että kevätalven raskas suojalumi on katkonut oksia ja jopa halkaissut puita. Nyt on hyvä aika katsella pihaa ja puutarhaa siltä kannalta, onko pensaissa esimerkiksi kuolleita oksia.

9.5.2019

Eurooppa-päivänä voi liputtaa EU-lipulla

Töölöläinen taloyhtiö liputti tänään Eurooppa-päivänä 9.5.2019 yhtenä harvoista EU-lipulla, kertoo Verkkouutiset. Varsinaisia EU-liputuspäiviä ei Suomessa ole, mutta sisäministeriön mukaan unioniin liittyvinä liputuspäivinä on perusteltua liputtaa myös EU-lipulla. Eurooppa-päivä on vakiintunut (ei siis virallinen) liputuspäivä.

29.4.2019

Talonmiehen ammatti katoamassa

Perinteisten talonmiesten määrä on laskenut 20 vuoden takaisesta viidestä–kuudesta tuhannesta noin kahdeksaan sataan, kertoo Svenska Yle. Kymmenessä vuodessa talonmiesten määrä on puolittunut. Kiinteistötyönantajat ry:n toimitusjohtaja Pia Graménin mukaan kehitys johtuu huoltotöiden muuttumisesta entistä enemmän teknistä osaamista vaativiksi, eikä perinteisillä talonmiehillä ole tällaista osaamista.

29.4.2019

Kiinteistöpalvelualan työllisyys kasvaa

Kiinteistöpalvelualan työllisyyden odotetaan kasvavan, mutta ala kärsii kroonisesta työvoimapulasta, käy ilmi Kiinteistöalan talouskatsauksesta 1/2019. Alan työpaikkojen määrä on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana lähes neljänneksellä ja kiinteistö- ja rakentamisala työllistääkin jo 12 prosenttia kaikista työllisistä. Vaikka työllisyyden kasvu on viime vuosina hidastunut, odotetaan työllisyyden kasvavan edelleen.

21.3.2019

Muovipakkausten määrä kotien sekajätteessä vähentynyt yli 30 prosenttia

Muovipakkausten määrä sekajätteessä on vähentynyt selvästi viime vuosina. Muissa jätelajeissa ei ole merkittävää muutosta. Sekajätteen kokonaismäärä on sen sijaan vähentynyt.

19.3.2019

Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat vuodessa 2,6 prosenttia

Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 2,6 prosenttia vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä vuoden 2017 vastaavasta ajanjaksosta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kiinteistön ylläpidon kustannusindeksistä 2015=100. Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksin 2015=100 vuosimuutokset neljännesvuosittain, % Kiinteistön ylläpidon kulueristä eniten kasvoivat sähkökustannukset, 7,6 prosenttia.

18.2.2019

Tarkkaile katoille kertyvää lumen määrää ja ennakoi uhkaava vaara vähentämällä lumikuormaa

Erityisesti maan itä- ja kaakkoissosissa on alkuvuonna satanut lunta jo siinä määrin, että kattojen lumimääriä kannattaa alkaa seurata. Moni kiinteistön omistaja onkin jo kiivennyt katoille arvioimaan lumen kertymiä, ja ennaltaehkäisemään vahinkoja. Lumikuormien poisto kuuluu huolellisen kiinteistönhoidon tehtäviin, joten pääsääntöisesti vakuutus ei korvaa poistamatta jääneen lumikerroksen aiheuttaman katon romahtamisen kustannuksia.

8.2.2019

Katoilta putoava lumi ja jää jalankulkijoiden uhkana

Katoilta putoava lumi ja jää uhkaavat nyt jalankulkijoiden ja muiden kaduilla liikkuvien turvallisuutta, sillä kaikissa kiinteistöissä lumenpudotusta ja muita ajankohtaisia talvikunnossapidon velvoitteita ei ole hoidettu riittävällä ripeydellä. Osa kiinteistönomistajista on kohdannut esimerkiksi vaikeuksia ammattitaitoisten lumenpudottajien löytämisessä. – Kiinteistönomistaja vastaa kiinteistön turvallisuudesta, joten vastuu siitä, että lumet tulevat turvallisesti pudotetuksi, on viime kädessä taloyhtiön hallituksella, muistuttaa […]

6.2.2019

Lumi ja jää taloyhtiöiden riesana

Lumitilanne sekä kadulla että katoilla on varsinkin kaupunkien keskustoissa nyt todella vaikea. Järjestyslain mukaan kiinteistönomistajan on silti huolehdittava siitä, ettei katolta putoava lumi, jää tai muut esineet aiheuta vaaraa kiinteistöllä liikkuville. Pelastuslaki tuo velvoitteita siihen, että pelastusteiden tulee olla ajokelpoisia ja esteettömiä.

2.1.2019

Nuohouslaki uudistui – piirinuohouksesta siirryttiin sopimusperusteiseen malliin

Tähän asti käytössä ollut piirinuohousjärjestelmä päättyi vuodenvaihteessa ja nuohousala siirtyi sopimusperusteiseen malliin. Sopimusperusteisessa mallissa asiakas voi jatkossa valita itse haluamansa nuohouspalvelun tuottajan kotiinsa. Piirinuohoussopimukset lakkasivat 1.1.2019, ja alueella voidaan järjestää nuohousta sopimusperusteisesti siirtymäajan (6kk) jälkeen.

11.12.2018

Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat vuodessa 2,1 prosenttia

Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 2,1 prosenttia vuoden 2018 kolmannella neljänneksellä vuoden 2017 vastaavasta ajanjaksosta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kiinteistön ylläpidon kustannusindeksistä 2015=100. Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksin 2015=100 vuosimuutokset neljännesvuosittain, % Kiinteistön ylläpidon kulueristä eniten kasvoivat sähkökustannukset, 4,0 prosenttia.