Nopeasti kasvanut Kiinteistöliitto Meri-Lappi muistuttaa remonttien tarpeellisuudesta

Kiinteistöliitto Meri-Lappi kasvatti viime vuonna jäsentaloyhtiöiden määrää 25 prosenttia. Aiemmin lähinnä Kemin alueella toiminut yhdistys on sääntömuutoksen jälkeen saanut uusia jäseniä lähikunnnista ja Torniosta, kirjoittaa Lapin Kansa (16.1.2020).

Kiinteistöliiton viestintäpäällikkö Annakaisa Mänttäri kertoo, että Meri-Lapin yhdistyksen kasvuvauhti on koko maan suurin. Alue on myös vaikuttanut aktiivisena toimijana, esimerkiksi taloyhtiöille on järjestetty useita koulutuksia ja uusiakin on tulossa tänä vuonna.

Kiinteistöliitto Meri-Lapin puheenjohtaja Jukka Rainton mukaan koulutukset ovat tärkeä kanava lisätä tietoa esimerkiksi remonteista, joita useilla taloyhtiöillä on edessään. Isojen remonttien järjestyksen ennakointi on tärkeää asumismukavuuden ja pankkilainojen järjestymisen vuoksi. Vanhoissa taloyhtiöissä ei välttämättä löydy vastinetta pankkilainoille, Rainto sanoo.

Asuntojen hintakehitys on Meri-Lapissa huomattavasti heikompaa kuin ruuhka-Suomessa. Asuntojen arvo voi vaihdella kaupunginosittain, eikä kaikille asunto-osakkeille riitä ostajia. Oikein ajoitetut remontit vaikuttavat taloyhtiöiden asuntojen arvoon.
Kiinteistöliiton viestintäpäällikkö Mänttäri huomauttaa, että taloyhtiökohtaisesti on kannattavaa pohtia, kuinka osakkaille tiedotetaan ajankohtaisista asioista, myös taloyhtiökokousten välissä. Muut kuin suomenkieliset osakkaat ja asukkaat kannattaa myös huomioida tiedotuksessa. Mänttärin mukaan tiedotusasioista olisi hyvä sopia isännöintisopimuksen laadinnan yhteydessä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

hissin

1.8.2023

Peruskorjaus ja huolto varmistavat turvallisen hissin

Helsingissä Kiinteistö Oy Eteläranta 6–Unioninkatu 7:ssä tehtiin kesällä 2020 hissin peruskorjaus. Korjaus kesti viisi viikkoa ja lopputuloksena oli talon henkeen sopiva hissi. Suomessa hissien korjausvelka on kasvanut viime vuosina.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

huoltokirja

24.11.2023

Sähköinen huoltokirja tuo ryhtiä kunnossapitoon

Huoltokirja tuo suunnitelmallisuutta yhtiön hallintoon, kiinteistön huoltoon ja kunnossapitoon. Monessa taloyhtiössä sitä ei kuitenkaan ole koskaan otettu käyttöön. As Oy Meri-Kampissa huoltokirjan tiedot löytyvät sähköisestä järjestelmästä.

korjausrakentaminen

16.3.2023

Kiinteistöliitto Uusimaa: Asuminen ei saa enää kallistua

EU-parlamentti on hyväksynyt lakiehdotuksen, jolla tähdätään nopeisiin energiatehokkuuden parannuksiin kiinteistöissä. Valitut keinot eivät ole järkeviä, arvostelee Kiinteistöliitto Uusimaa.

Opiskelijatyö

17.8.2023

Opiskelijatyö sopii taloyhtiöidenkin tarpeisiin

Taloyhtiö voi käyttää projekteissaan myös kiinteistöalan opiskelijoiden palveluita. Opiskelijat voivat tehdä esimerkiksi pysäköintiselvityksiä tonteille, piha-alueiden vaaituksia, maalajimäärityksiä sekä laatia vaikkapa talon huoltokirjan. Työtä valvoo vastuuopettaja.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti