Kiinteistönhaltijan jätteenkuljetus ja kaksoisjärjestelmä haasteena jätehuollon kehittämiselle

Kuntaliiton ja Ylen tekemässä kyselyssä viranomaiset tuovat esiin kiinteistönhaltijan jätteenkuljetusjärjestelmän ja jätteenkuljetuksen kaksoisjärjestelmän aiheuttamat haasteet jätehuollon kehittämiselle ja viranomaistyölle.

Kiinteistönhaltijan järjestämän jätteenkuljetuksen koetaan toimivan paikoitellen puutteellisesti, mikä vaikeuttaa monin osin kunnan jätehuollon järjestämistä ja asettaa asiakkaat eriarvoiseen asemaan. Jatkuva kuljetusasioiden ja niitä koskevien valituksien käsittely vie huomattavasti resursseja jätehuollon kehittämiseltä.

Kyselyn mukaan kunnan järjestämän kuljetuksen alueilla yhteistyö jätteenkuljetusyritysten kanssa toimii pääsääntöisesti hyvin.

”Jätelain muutokseen kohdistuu suuria toiveita muun muassa siitä, että kuljetuksen kaksoisjärjestelmästä luopuminen vihdoinkin lopettaisi jätteenkuljetusjärjestelmien valintaan kohdistuvan oikeuskäsittelyjen oravanpyörän ja mahdollistaisi aidon kehittämisen ilmapiirin.”, sanoo kuntatekniikan erityisasiantuntija Tuulia Innala Kuntaliiton tiedotteessa.

Lue lisää täältä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiöiden kustannukset

12.9.2023

Indeksitalo-tutkimus: Taloyhtiöiden kustannukset nousseet laajasti

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänäkin vuonna tuntuvasti, ja nousu on ollut aiempaa laaja-alaisempaa. Vertailun kalleimmat kunnat ovat Helsinki, Järvenpää ja Hämeenlinna. Sähköenergia on halventunut, mutta perusmaksut ja siirtohinnat nousseet.

28.10.2022

Kaupallinen yhteistyö

Mitä kannattaa ottaa huomioon taloyhtiön energiaremontissa?

Taloyhtiön kannattaa korjaushankkeen aikana parantaa myös energiatehokkuuttaan, sillä energiatehokas rakennus tuo säästöä tulevaisuudessa. Energiaremonttia voi rahoittaa avustuksilla.

Raksystems

asunnottomuuden

11.10.2022

Y-Säätiö varoittaa asunnottomuuden lisääntymisestä

Kustannusten nousu voi lisätä asunnottomuutta, varoittaa Y-Säätiö. Myös sote-uudistus tuo riskejä. Säätiö toivoo, että tulevina vuosina asunnottomuus saataisiin poistettua Suomesta kokonaan.

onnistuneen salaojaurakan

31.3.2023

Hyvät pohjatiedot takaavat onnistuneen salaojaurakan

As Oy Louhenkallio Espoon Pohjois-Tapiolassa toteutti salaojien perusparannuksen syksyllä 2022. Hyvät pohjatiedot ja huolellinen suunnittelu olivat ratkaisevia hankkeen onnistumisen kannalta. Salaojaremontti saatiin valmiiksi saman vuoden jouluksi.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti