Kiinteistöliiton Virta: Korjausrakentamisen laadun edistämiseen vaaditaan toimia sekä taloyhtiöiltä että palveluntuottajilta

Sekä palveluntuottajien palveluprosessien kehittämistä että taloyhtiöiden hankesuunnittelun parantamista tarvitaan korjausrakentamisen laadun edistämiseen, kirjoittaa Suomen Kiinteistöliiton kehityspäällikkö Jari Virta Rakentamisen Laatu RALA ry:n blogissa.

Hänen mukaansa korjaushankkeiden laatukeskustelu lähtee usein siitä, etteivät taloyhtiön odotukset vastaa niiden käytännön kokemuksia korjaushankkeista. Taloyhtiöiden tulisi panostaa hankesuunnitteluun, jolloin myös taloyhtiön tahtotila saadaan selkeytettyä korjaushankkeiden eri osa-alueiden, kuten laajuuden, sisällön, kustannustason ja toteutustavan osalta.

Myös palveluntuottajien tulisi kehittää palveluprosessejaan. Tällä Virta tarkoittaa tuotannollisen ja toiminnallisen laadun kehittämistä teknisen laadun lisäksi. Toiminnallinen laatu tarkoittaa palveluntuottajan toimintaa hankkeen aikana, kuten asennetta, käyttäytymistä, täsmällisyyttä, viestintää ja työmaajärjestelyissä onnistumista. Vaikka kokemus toiminnallisesta laadusta onkin osittain subjektiivista, vaikuttaa se merkittävällä tavalla siihen, koetaanko hanke onnistuneeksi vai ei.

Lue koko kirjoitus Rakentamisen Laatu RALA ry:n blogista.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

30.9.2025

Kaupallinen yhteistyö

Kuusi vinkkiä fiksuun vedenkäyttöön

Oman vedenkulutuksen määrä tulee usein yllätyksenä asukkaille. ”Ei voi pitää paikkaansa” on yleinen kommentti, johon isännöitsijä joutuu ensimmäisten vesilaskujen jälkeen vastaamaan. Poimi jutusta vinkit säästäväiseen vedenkäyttöön.

Smartvatten

6.2.2026

Kaupallinen yhteistyö

Mekaaninen vai ultraäänivesimittari – miksi mittaustekniikalla on väliä taloyhtiölle?

Vesimittarit ovat taloyhtiöille keskeinen työkalu vedenkäytön seurantaan, oikeudenmukaiseen vesilaskutukseen ja vuotojen havaitsemiseen. Yhä useammin mittausdataa hyödynnetään myös vastuullisuusraportoinnissa. Siksi mittaustekniikalla on enemmän merkitystä kuin koskaan.

Smartvatten

29.4.2026

Uudistunut HTHJ-kurssi kannustaa hallituksen jäseniä oppimaan

Kiinteistöliiton Hyväksytty taloyhtiön hallituksen jäsen (HTHJ) -kurssikokonaisuus uudistettiin viime vuonna. Verkossa suoritettavilla kursseilla myös kokeneet taloyhtiöammattilaiset voivat testata osaamistaan. Näin teki myös Anne Risku, jolla on 20 vuoden kokemus taloyhtiöistä.

20.8.2025

Mitä taloyhtiöiden tulee tietää uudesta rakentamislaista?

Uudistetun rakentamislain tavoitteena on sujuvoittaa lupaprosesseja, mutta käytännön vaikutukset voivat vaihdella kunnittain. Taloyhtiöiden on hyvä selvittää ajoissa, mitä vaatimuksia omalle hankkeelle muuttuneessa tilanteessa asetetaan.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti