Kiinteistöala palkitsee osaajia

Kiinteistöalan Vuosiseminaari 2014 ”Kunnian hetket” -tilaisuudessa palkittiin jälleen alan menestyjiä, tulokkaita ja innovatiivisia liiketoimintaratkaisuja.

Teknologiasta tuotteiksi säätiön -palkinto Renor Oy:lle

Säätiön 20 000 euron tunnustuspalkinto luovutettiin Renor Oy:lle. Yritys toteuttaa toimitilatarpeisiin soveltuvia ratkaisuja uuden elinkaaren ansaitseviin kiinteistöihin kehittyvissä kaupunkiympäristöissä kestävän kehityksen mukaisesti.

Säätiö haluaa tämän vuoden palkinnolla korostaa ja palkita energiatehokkuutta, uusiutuvan energian käyttöä ja kasvihuonepäästöjen vähentämistä. Kunniamaininnan toiminnastaan kestävän kehityksen mukaisesti sai Citycon Oyj.

Start-up -palkinto

Ensimmäistä kertaa seminaarissa järjestettiin myös kiinteistöalan Start‐up -tilaisuus yhdessä FIBANin (Finnish Business Angels Network) ja Teknologiasta Tuotteiksi ry:n kanssa. Enkelisijoittaja Jaakko Salminen kertoi tilaisuuden aluksi, mikä herättää enkelisijoittajan kiinnostuksen ja mitä start‐upit sijoittajalta odottavat; Start‐upiin sijoittaminen on riskialtista, joten luonnollisesti taloudellisen menestyksen lisäksi sijoittaja odottaa yritykseltä ja sen perustajatiimiltä 100 %:sta panostamista toimintaan. Hyvän tiimin merkitys koetaan kaikkein tärkeimpänä tekijänä startup-yrityksen menestymiseksi. Taloudellista tukea enemmän start‐upit odottavat sijoittajan sijoittavan yritykseensä osaamista ja aikaa, jopa arjen tekoja.

Teknologiasta Tuotteeksi yhdistys palkitsi 5 ehdokkaan joukosta parhaimmaksi start‐up -yritykseksi äänestetyn ehdokkaan, RF SensIT:n, 10 000 euron rahapalkinnolla liiketoimintansa jatkokehittämiseksi. Yritys tuottaa järjestelmiä ja palveluita rakennusten kosteuden seurantaan.

Kiinteistöalan Uroteko 2014

Kiinteistöalan Uroteko 2014 myönnettiin seminaariosallistujien äänestyksellä Hanna Kalevalle KTI Kiinteistötieto Oy:stä.  KTI on Hannan johdolla sitkeästi, läpinäkyvyyttä ja avoimuutta kasvattamalla, pyrkinyt lisäämään kiinteistöalan tietoa ja menestystä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Opiskelijatyö

17.8.2023

Opiskelijatyö sopii taloyhtiöidenkin tarpeisiin

Taloyhtiö voi käyttää projekteissaan myös kiinteistöalan opiskelijoiden palveluita. Opiskelijat voivat tehdä esimerkiksi pysäköintiselvityksiä tonteille, piha-alueiden vaaituksia, maalajimäärityksiä sekä laatia vaikkapa talon huoltokirjan. Työtä valvoo vastuuopettaja.

puhdas vesi

31.8.2023

Kaupallinen yhteistyö

Puhdas vesi ei ole itsestäänselvyys

Suomessa veden saatavuus saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta maailmalla miljoonat ihmiset kärsivät veden puutteesta päivittäin. Vedenkäytön mittaaminen ja optimointi auttaa säästämään rahaa ja suojelemaan sinistä planeettaamme.

Smartvatten

15.3.2023

Kiinteistölehden vaalikysely: Hanna Kosonen / Keskusta

Keskustan Hanna Kososen vastaukset Kiinteistölehden eduskuntavaalikyselyyn.

16.11.2022

Digitaaliset kanavat helpottavat arkea

Digitaaliset palvelut helpottavat taloyhtiön arkea, kunhan niitä on kaikkien asukkaiden helppo käyttää. Kaikki taloyhtiön asiat voi entistä useammin hoitaa yhden palvelun kautta. Digipalveluita käytettäessä on oltava tarkkana tietoturva-asioiden kanssa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti