Kiinteistö- ja rakennusalan EMBA-koulutus käyntiin marraskuussa

Kiinteistö- ja rakennusala saa vihdoinkin toimialalle räätälöidyn EMBA –koulutusohjelman. Se on sisällökäs yhdistelmä toimialan ja akateemisen tutkimuksen huippuosaamista Suomessa. Rajoja rikkovana toteutuksena se tarjoaa uusia näköaloja niin itse rakentamiseen kuin kiinteistö- ja kaupunkikehitykseen.

”On erittäin mielenkiintoista yhdistää johtamisen sekä alue- ja kaupunkikehityksen tutkimus kiinteistö- ja rakennusalalle. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia koko toimialan kehitykseen ja osaamisen monipuolistamiseen. Odotan jo innolla erilaisten toimintakulttuurien vuoropuhelua, raikkaita ryhmäkeskusteluja ja yllättäviä kehittämisajatuksia”, ennakoi ohjelman johtaja, professori Markku Sotarauta.

Kiinteistö- ja rakennusalan oma EMBA –koulutusohjelma mahdollistui, kun Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu ja kiinteistöalan koulutuskeskus Kiinko yhdistivät osaamisensa ja sopivat yhteistyöstä.

”Löysimme nopeasti yhteisen sävelen ohjelman tarpeesta ja sisällöstä sekä yhteistyömme muodoista ja rooleista. Kun lisäksi yksikköjemme joustavat toimintakulttuurit olivat samanlaiset ja henkilökemia toimi, niin ensimmäinen 3-vuotinen kurssi alkaa jo tämän vuoden marraskuussa”, kertovat toimitusjohtaja Jarno Tuimala Kiinkosta ja kehitysjohtaja Harri Talonen tutkimus- ja koulutuskeskus Synergosista.

Kiinteistö- ja rakennusalan Executive Master of Business Administration -ohjelma (KiRa EMBA) on 80 opintopisteen kokonaisuus. Koulutus­ohjelman tavoitteena on kehittää ja ylläpitää korkean tason strategista johtamisosaamista. Se koostuu mm. 25 lähiopetuspäivästä, valinnaisista opinnoista, ulkomaan opintomatkasta ja kehittämistyöstä. Sisällöllisinä teemoina ovat menestyvä liiketoiminta muuttuvassa toimintaympäristössä, asiakaslähtöisyys strategia-ajattelun ytimenä, toimittajasuhteiden, verkostojen ja prosessien johtaminen, tietointensiivisen organisaation johtaminen, henkilöiden, ryhmien ja organisaatioiden johtaminen, johtajan henkilökohtainen kehittyminen sekä työympäristöjen kehittäminen

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kiinteistöveron korotukset

2.11.2022

Kiinteistöliitto: kiinteistöveron tuntuvat korotukset torjuttava

Kiinteistöliitto vaatii, että kiinteistöveron korotusta kohtuullistetaan. Kiinteistöveron korotus olisi näillä näkymin suuri myös vuonna 2024. Liitto on jättänyt asiasta kirjelmän valtiovarainministerille.

Uudenmaan

15.11.2022

Uudenmaan kiinteistöt tuottivat yli kolmanneksen kiinteistöverosta

Kiinteistöveroa on tänä vuonna kerätty lähes 2,1 miljardia euroa, kertoo Verohallinto. Reilu kolmannes kiinteistöverosta tulee Uudeltamaalta. Suurin osa kiinteistöveron maksajista on henkilöasiakkaita.

taloyhtiön lumi

13.12.2022

Taloyhtiön lumimuistio

Taloyhtiön vastuulla on jään ja lumen poisto sekä hiekoitus taloyhtiön piha-alueella. Lumet tulee kasata oman pihan alueelle niin, että pelastustiet jäävät vapaiksi. Lumenpudotuksen voi tilata ammattilaiselta.

12.9.2022

Taloyhtiöiden energiakustannukset jyrkässä nousussa

Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksen mukaan kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänä vuonna jyrkästi. Eniten on noussut sähkön hinta. Kustannusten muutoksissa on suuria eroja kuntien välillä.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti