Kiinteistö- ja rakennusala edistää kiertotaloutta yhdessä – uusia työkaluja rakennettuun ympäristöön

Kiertotaloudessa tapahtuu nyt paljon kiinteistö- ja rakennusalalla. Kiertotalouden muuttuminen uudeksi normaaliksi vaatii yhteistyötä erilaisten toimijoiden kesken. Muutos voidaan saada aikaan vain vuoropuhelulla, joka pitää ulottaa niin rakennetun ympäristön ammattilaisten keskuuteen kuin alan ulkopuolelle. Näin pohdittiin torstaina 8.11.2018 järjestetyssä Kiinteistö- ja rakennusalan kiertotaloussprintti -hankkeen tulosseminaarissa.

– Kiertotalous kiinteistö- ja rakennusalalla etenee vauhdikkaasti. Alalla on osaamista sekä yhteinen tahtotila edistää kiertotalouden toteutumista. Rakennetun ympäristön kiertotalous kytkeytyy vahvasti koko yhteiskuntaan, totesi Green Building Council Finlandin toimitusjohtaja Mikko Nousiainen.

– Lupaavista kiertotaloushankkeista on jo runsaudenpulaa. Kiertotaloutta toteutetaan jo, ei enää vain puhuta siitä. Yhdessä tekemällä ja toisilta oppimalla voidaan saavuttaa globaalisti toimivia ratkaisuja kiertotalouden edistämiseen, Sitran Johtava asiantuntija Nani Pajunen sanoi.

Eräs Suomeenkin malliksi sopiva kehitystarina on hollantilaisen ABN Amro -pankin kiertotalousrakennus, jossa yksi innovaatioista on materiaalinkierrätys. Pankin Business Development Manager, Circl, Niina Pussinen kertoi, ettei pankki voinut jäädä passiivisena odottamaan, kun yhteinen taloutemme ja tulevaisuutemme on vaarassa, vaan oppia yhdessä asiakkaiden kanssa.

Työkalut avuksi rakennetun ympäristön kiertotalouden edistämiseen

Hyvän lähdön saanut kiertotalous tarvitsee työkaluja muutosvauhdin kasvattamiseen. Kiertotaloussprintti-hanke toi viime keväänä yhteen lähes sata suomalaista kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaista. Yhteistyön tuloksena on julkaistu neljä konkreettista työkalua tai ohjetta rakennetun ympäristön kiertotalouden edistämiseen. Kaikki julkaisut löytyvät Green Building Council Finlandin sivuilta.

Rakennetulla ympäristöllä on kiertotaloudessa olennainen rooli. Rakennukset käyttävät 40 % maailman luonnonvaroista, kolmasosa maailman kasvihuonekaasupäästöistä liittyy rakennettuun ympäristöön, ja Suomessa 50 % jätteistä syntyy rakentamisessa (ei sisällä mineraalien kaivuuta).

Kiertotalous tuo myös merkittävän kehittymisen ja muutoksen mahdollisuuden kiinteistö- ja rakennusalalle. Pelkkä energiatehokkuus ei riitä, jos maapallon lämpeneminen halutaan pitää alle kahdessa asteessa. Kiertotalous on keino hillitä ilmastonmuutosta ja tehostaa resurssien käyttöä, ja rakennusalalla on jo valmius viedä viestiä eteenpäin yhdessä. Kiertotaloussprintti-hankkeella kootaan alaa myös viestimään yhtenäisesti, jotta kiertotalouden periaatteet saadaan käyttöön rakennusalalla.

Lue lisää

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kiinteistöveron korotukset

2.11.2022

Kiinteistöliitto: kiinteistöveron tuntuvat korotukset torjuttava

Kiinteistöliitto vaatii, että kiinteistöveron korotusta kohtuullistetaan. Kiinteistöveron korotus olisi näillä näkymin suuri myös vuonna 2024. Liitto on jättänyt asiasta kirjelmän valtiovarainministerille.

Uudenmaan

15.11.2022

Uudenmaan kiinteistöt tuottivat yli kolmanneksen kiinteistöverosta

Kiinteistöveroa on tänä vuonna kerätty lähes 2,1 miljardia euroa, kertoo Verohallinto. Reilu kolmannes kiinteistöverosta tulee Uudeltamaalta. Suurin osa kiinteistöveron maksajista on henkilöasiakkaita.

rakentamisen

16.3.2023

Rakentamisen kallistuminen nostaa monen kiinteistöveroa

Rakentamisen kustannukset ovat nousseet, mikä nostaa monen kiinteistönomistajan veroja. Kiinteistöveron muutoksen määrä ei kuitenkaan ole kaikilla veronmaksajilla sama, sillä siihen vaikuttavat monet asiat.

kiinteistöverouudistus

6.3.2023

Kiinteistöverotuspäätökset tulevat pian – tarkista tietosi

Kiinteistöverotuspäätökset ja tilisiirtolomakkeet tulevat Omaveroon ja postiin maaliskuun aikana. Helsingin kaupunki kannustaa kiinteistönomistajia tarkistamaan kiinteistöjen tietojen oikeellisuuden, sillä rakennusten virheellisiä tietoja korjataan.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti