kiertotalous

Uusimmat artikkelit

26.4.2021

Kiertotalous on enemmän kuin kierrättämistä

Kiertotalouden kasvuyritys- ja startup-tapahtuma FRUSH järjestettiin tänä vuonna virtuaalisena Forssan Yrityskehitys Oy:n ja Hämeen ammattikorkeakoulun yhteistyönä. FRUSH kokosi yhteen kaikkia aiheesta kiinnostuneita ympäri Suomen: kasvuhakuisia yrittäjiä, startupeja, rahoittajia, kuntia, alan opiskelijoita ja tutkimuslaitoksia. Onko edessä maailmanloppu vai onnistummeko kääntämään kulutuksen kestävälle pohjalle?

14.1.2021

Kiertotalouden edistämisohjelma kannusti yhteistyöhön

Kiinteistö- ja rakennusala voi perustua tulevaisuudessa pitkälti kiertotalouteen. Tähän pääsy edellyttää kuitenkin uutta, allianssimaista toimintatapaa, joka yhdistää ja sitouttaa toimijat laajasti, esittää Rakennusteollisuus RT. Tuore ehdotus kiertotalouden edistämisohjelmaksi valmisteluineen korostaa aiempaa ponnekkaamman yhteistyön tarvetta.

16.9.2020

Pohjoismaiden asunto- ja rakennusalan yhteistyö tiivistyy

Pohjoismaiden asumisesta ja rakentamisesta vastaavat ministerit hyväksyivät 14.9.2020 toimintasuunnitelman, joka sisältää asunto- ja rakennusalan tärkeimmät pohjoismaiset panostukset vuosina 2021–2024. Rakennusalan ilmastotoimiin varataan yhteensä 62 miljoonaa Tanskan kruunua, Pohjoismaiden ministerineuvosto tiedottaa. Ministerit keskustelivat myös talouden korona-elvytyksestä, jossa rakennusalalla on tärkeä rooli.

5.2.2020

Ympäristöministeriöltä avustusta puurakentamisen kiertotalouden hankkeisiin

Ympäristöministeriön Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman kolmannella hakukierroksella myönnettiin yhteensä noin 500 000 euroa tukea puurakentamista ja kiertotaloutta kehittäville hankkeille. Suomessa syntyvästä rakennus- ja purkujätteestä toiseksi suurin osuus – heti betonin jälkeen – on puuta. Koska puun käyttöä rakentamisessa pyritään lisäämään, on siitä syntyvän jätteen käytölle kehitettävä samalla uusia käyttökohteita, joissa puu säilyy hiilivarastona mahdollisimman pitkään.

21.1.2020

Tieto vauhdittaa rakennusalan kiertotaloutta

Rakentamisen resurssien kiertokulku halutaan vakiinnuttaa osaksi kiertotaloutta alkaneella vuosikymmenellä. Rakennusliiton tekninen johtaja Mikko Somersalmi kertoo Rakennuslehden blogissa, mitkä ympäristötavoitteet ja -suunnitelmat ovat rakennusalalla ajankohtaisia. EU:n jätedirektiivi, hallitusohjelma ja valtakunnallinen jätesuunnitelma ohjaavat tavoitteeseen, jossa jo tämän vuoden aikana 70 prosenttia rakennus- ja purkujätteestä otettaisiin osaksi materiaalikiertoa.

18.11.2019

Kehittyvä kerrostalo -hanke tuonut jo monta innovatiivista rakennusratkaisua Helsinkiin

Helsinkiä rakennetaan nyt suurella volyymillä. 86 prosenttia Helsingin asunnoista on kerrostaloissa, joten myös suurin kehittämisen tarve kohdistuu niihin. Helsingin kaupungin vuonna 2009 lanseeraama Kehittyvä kerrostalo -hanke on antanut mahdollisuuden jättää kädenjäljen kerrostaloasumiseen.

21.5.2019

Toukat avuksi biojätteen hyödyntämiseen

VTT ja Luonnonvarakeskus tutkivat mustasotilaskärpästen ja jauhomatojen toukkien valjastamista kiertotalouskäyttöön, kertoo Hämeen Sanomat. Toukkien avulla voidaan muuttaa kilo hyvälaatuista ruokajätettä kahdessa viikossa 300 grammaksi toukkia ja 300 grammaksi kompostia. Toukista 40 prosenttia on proteiinia ja 40 prosenttia rasvaa ja toukkien käsittely tuottaa vain 30 prosenttia kompostoinnin tuottamasta hiilidioksidista.

3.4.2019

Tuore Taloyhtiö.Nyt kertoo taloyhtiöiden digiloikasta

Kevään numerossaan Taloyhtiö.Nyt pureutuu taloyhtiöille ajankohtaisiin aiheisiin. Esillä ovat niin digitalisaation tuomat uudet sähköiset ratkaisut, uusi sähköinen asunto-osakerekisteri, purkava uusrakentaminen kuin toimivaan hallintoon ja päätöksentekoon liittyvät hyvän asumisen peruspilarit. Pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla noin 250 000 kappaleen painoksena tänään jaettava Taloyhtiö.Nyt-teemalehti käy tuoreessa numerossaan läpi hyvän asumisen kulmakiviä.

2.4.2019

Kiertotalouden avaimet taloyhtiöillä ja asukkailla

Suomessa keskustellaan vilkkaasti jätteiden lajittelusta, kierrätyksestä ja kiertotalouden edistämisen haasteista. Esimerkiksi muovipakkausten kerääminen on käynnistynyt vilkkaasti, mutta kansalaisten kierrätyshalukkuuteen ei luultavasti ole pystytty vielä riittävästi vastaamaan. Monilla alueilla ja taloyhtiöissä muovipakkausten kerääminen ei vielä ole mahdollista.

13.11.2018

Kiinteistö- ja rakennusala edistää kiertotaloutta yhdessä – uusia työkaluja rakennettuun ympäristöön

Kiertotaloudessa tapahtuu nyt paljon kiinteistö- ja rakennusalalla. Kiertotalouden muuttuminen uudeksi normaaliksi vaatii yhteistyötä erilaisten toimijoiden kesken. Muutos voidaan saada aikaan vain vuoropuhelulla, joka pitää ulottaa niin rakennetun ympäristön ammattilaisten keskuuteen kuin alan ulkopuolelle.

7.5.2018

Vuokra-asujat ovat halukkaita investoimaan arjen kiertotalouteen

Kiertotaloutta edistävät arkiset valinnat kiinnostavat suomalaisia. Jopa 61 prosenttia juuri toteutettuun kyselyyn vastanneista ilmoittaa vähentäneensä kuluttamista ympäristösyistä ja 77 prosentille on tärkeää, että heidän ostamansa tuotteet on mahdollista kierrättää tai korjata. Ilmastonmuutosta pidetään vakavana ongelmana ja sen torjumiseen ollaan halukkaita panostamaan, vaikka se vaikuttaisi asumiseen, liikkumiseen ja syömiseen.

21.1.2016

Suomalaiset kaipaavat uusia innovaatioita helpottamaan kiertotalouteen siirtymistä

Osa suomalaisista toimii jo tänä päivänä tehokkaasti kiertotalouden logiikkaa hyödyntäen, mutta valtaosalle meistä kiertotalous ei ole vielä konkretisoitunut arjen teoiksi ja toimintamalleiksi. Lassila & Tikanojan teettämän tutkimuksen mukaan monet meistä haluaisivat osallistua kiertotalouteen nykyistä enemmän, jos homma tehdään meille helpoksi ja luodaan palveluita, jotka vastaavat todelliseen tarpeeseen. L&T on yhdessä palvelumuotoilutoimisto Palmun kanssa tutkinut suomalaisten […]