Kiinnostus julkisivujen huoltotöihin kasvussa

Kiinteistönomistajien kiinnostus julkisivujen huoltotöitä kohtaan on lisääntynyt. Nyt kysytään erityisesti julkisivujen saumauksia ja pesua sekä huoltomaalausta.

Korjausrakentamisen kasvun myötä myös huoltokorjausten määrä on selvästi noussut. Korjausrakentamiseen erikoistunut Consti on vastannut kysyntään lisäämällä ja monipuolistamalla kiinteistöille tarjottavia Service-palvelujaan.

– Viimeisen vuoden aikana erityisesti taloyhtiöiden pitkäaikaishuollon tarve on korostunut. Haluamme tarjota asiakkaillemme myös pienimuotoisia huoltopalveluja, vaikka markkinoilla meidät usein mielletäänkin isojen urakoiden korjausrakentajaksi, Consti Julkisivut Oy:n toimitusjohtaja Risto Kivi kertoo.

Kiven mukaan yhtiö kasvattaa Service-markkinoitaan. Tuoreimpia varmistuneita kauppoja on vuokra-asuntoyhtiö VVO:n kanssa solmittu sopimus kuuden kohteen pitkäaikaishuollosta.

Huolto- ja ylläpitopalveluilla varmistetaan, että kiinteistöjen korjaustarpeet havaitaan ajoissa. Säännöllinen huolto pidentää kiinteistön käyttöikää. Consti Julkisivuissa on Service-urakoille kokonaan oma yksikkönsä, joka vastaa niin huoltotöiden suunnittelusta kuin toteutuksesta.

– Huoltotöiden toteutuksen lisäksi tarjoamme apua myös huoltotarpeen kartoittamisessa. Esimerkiksi energiatehokkuutta parannettaessa ei huolehdita vain pattereista ja ilmanvaihdosta vaan koko julkisivuvaipan eli katon, ikkunoiden, sokkelin ja julkisivupintojen tiivistyksestä, neuvoo projektipäällikkö Petri Silvennoinen.

VVO:n lisäksi Constin viimeaikaisia Service-asiakkaita ovat muun muassa Helsingin Asumisoikeus Oy, Asokodit, Espoon Asunnot ja Corbel Oy.

Consti tarjoaa Service-palveluita myös konsernin muissa toimialayksiköissä eli Consti Talotekniikassa ja Consti Korjausurakoinnissa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

15.5.2026

Kuntotutkimus kertoo julkisivun korjaustarpeet

Kun talon ikä lähestyy neljännesvuosisataa, on korkea aika tutkia julkisivujen ja parvekkeiden kunto. Kuntotutkimus antaa tietoa vauriotilanteesta ja tarjoaa korjausvaihtoehtoja kustannustietoineen. Se on korjaussuunnitelmien lähtökohta, mutta voi innoittaa myös laajempaan hankesuunnitteluun.

asunnottomuus kasvoi viime vuonna

30.1.2026

Asunnottomuus kasvoi viime vuonna ennätyksellisen paljon

Asunnottomien määrä kasvoi viime vuonna Suomessa 20 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Yksineläviä asunnottomia oli viime marraskuussa 4 579, mikä on 773 enemmän kuin edellisvuonna. Asunnottomuus on kasvanut erityisesti nuorten ja naisten keskuudessa.

16.10.2025

Porilaisessa taloyhtiössä lämpö otetaan talteen poistoilmasta, auringosta ja jätevedestä

As Oy Rojohoppessa tehtiin energiaremontti, joka laski merkittävästi vanhan kiinteistön kaukolämmön kulutusta. Monien toimenpiteiden joukossa on myös harvinainen tapaus: lämmöntalteenotto jätevedestä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

7.1.2026

VRF-teknologia tarjoaa ratkaisun vanhojen kerrostalojen jäähdytykseen

VRF-teknologia mahdollistaa tarkan lämpötilansäädön eri tiloissa sekä huomattavat säästöt energiankulutuksessa. Ensimmäisiin VRF-järjestelmiä hyödyntäviin asuinkohteisiin kuuluu Turun Runosmäessä toteutettu hanke, jossa useampi taloyhtiö lähti yhteisvoimin uudistamaan rakennuksiaan.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti