KHO: Taloyhtiö voi kieltää huoneistossa tupakoinnin

Korkein hallinto-oikeus (KHO) linjasi tiistaina, että taloyhtiön vaatimus tupakointikiellosta asuntoon oli laillinen. Päätöksessä painoivat terveysnäkökohdat.

Kiinteistöliitto luonnehtii Helsingin Sanomille antamassaan lausunnossa KHO:n ratkaisua merkittäväksi ja arvioi, että se voi osaltaan lisätä taloyhtiöiden hakemia asuintilojen tupakointikieltoja tulevaisuudessa.

Liiton päälakimies Jenni Huplin mukaan asunnon sisätiloja koskevat tupakointikiellot ovat harvinaisempia kuin parveketupakointikiellot.

− Arviomme mukaan sisätiloja koskevia kieltoja on tähän mennessä määrätty muutama kymmenen Suomessa, Hupli sanoo.

Korkein hallinto-oikeus linjasi ratkaisussaan, millaisten edellytysten on täytyttävä, jotta kielto voidaan määrätä.

Ennakkotapaus Tuusulasta

Oikeudenkäynti koski tapausta, jossa Tuusulan kunnan terveystarkastaja kielsi asunnon sisätiloissa tupakoinnin asunto-osakeyhtiön hakemuksesta.

Asunto-osakeyhtiön mukaan asukkaan tupakointi asunnon sisätiloissa oli aiheuttanut haittaa yli kymmenen vuoden ajan. Siitä oli tehty useita valituksia.

Asunto-osakeyhtiö oli korjauttanut asunnon rakenteita ja tiivistyksiä, jotta savu ei kulkeutuisi muihin asuintiloihin. Lisäksi asukasta oli kehotettu polttamaan liesituulettimen alla ja pitämään tällöin ikkunat ja ovet suljettuina.

Näistä toimista huolimatta tupakansavu levisi muihin asuntoihin.

Taloyhtiö oli selvittänyt haittaa talossa merkkiainekokeilla, joissa oli havaittu savun kulkeutuvan asunnosta toiseen.

Asukasta oli taloyhtiön mukaan myös ohjeistettu polttamaan liesituulettimen alla ja pitämään ovia ja ikkunoita kiinni sauhutellessaan, mutta taloyhtiön mukaan ohjeet jäivät noudattamatta. Niinpä taloyhtiö haki tupakointikieltoa.

Ensin on yritettävä estää haittaa

Tupakoiva asukas valitti kiellosta ensin hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Asukas sai valitusluvan vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Myös KHO katsoi päätöksessään, että taloyhtiön pyytämä tupakointikielto on laillinen.

KHO:n näkemys oli, että tupakansavu on terveyshaitta ja kiellon tarkoituksena on suojata muita asukkaita toistuvalta altistumiselta tupakansavulle omissa kodeissaan.

Asukas oli vedonnut valituksessaan terveydentilaansa, jonka vuoksi hänen oli hissittömässä talossa hankala siirtyä ulos tupakointipaikalle. KHO:n vaakakupissa painoi kuitenkin enemmän naapureille koituva terveyshaitta.

– Se, että määräyksen noudattaminen oli tupakoitsijalle hänen terveyteensä liittyvistä syistä johtuen mahdollisesti vaikeaa tai hankalaa, ei oikeuttanut altistamaan muita asukkaita tupakansavulle, KHO:n päätöksessä lukee.

Tupakkalain mukaan tupakointikielto voidaan määrätä tiloihin, joista kulkee rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi tupakansavua toiselle parvekkeelle, huoneiston sisätiloihin tai huoneistoon kuuluvan pihan oleskelutilaan muutoin kuin poikkeuksellisesti. Kyseessä tulee olla toistuva haitta.

Kielto saadaan kuitenkin määrätä vain, jos savun kulkeutumista ei ole pystytty estämään rakenteiden kohtuullisella korjaamisella tai muuttamisella. Asukkaalle on annettava myös ensin mahdollisuus ehkäistä savuhaittaa omilla toimenpiteillään.

KHO:n mukaan nämä edellytykset täyttyivät tuusulalaisen taloyhtiön tapauksessa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

jätekeräys

19.5.2023

Jätekeräys kuntoon pienellä pihalla

As Oy Porvoon Rauhankatu 39 uusi jäteastiansa kolme vuotta sitten. Vanha jätepiste sijaitsi talon seinustalla ja oli siten paloturvallisuusriski. Jätelain muutokset voivat tuottaa vaikeuksia erityisesti pienille taloyhtiöille, mutta ratkaisuja löytyy.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

13.1.2023

Mitä on vastuullisuus taloyhtiössä?

Vastuullisuuskeskustelu ulottuu lähivuosina myös taloyhtiöihin, ja hyvin hoidetut taloyhtiöt nousevat arvoon. Vastuullisuuteen kuuluu niin ekologinen, taloudellinen kuin sosiaalinen vastuu. Suunnitelmallinen kiinteistönpito on keskeinen osa vastuullisuuden johtamista.

riski

28.4.2023

Osakasrakenne voi olla taloyhtiölle riski

Taloyhtiöiden mahdollisuudet saada lainaa ovat heikentyneet, kun pankit kiristävät kriteerejään. Erityisen synkältä tilanne näyttää yhtiöissä, joiden asukkaista valtaosa on eläkeläisiä. Myös tyhjillään olevat asunnot muodostavat yhtiölle riskin.

konkurssi

12.10.2023

Taloyhtiön konkurssin voi usein välttää

Taloyhtiötä voi uhata konkurssi, jos sillä on paljon korjausvelkaa. Kaikilla taloyhtiöillä ei ole varaa edes konkurssiin, sillä konkurssimenettely maksaa tuhansia euroja. Konkurssin voi kuitenkin välttää, kun korjaukset toteutetaan ajoissa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti