Kaivamaton menetelmä yleistyy vesihuoltoa rakennettaessa

Kasvavan kaupunkiympäristön entistä haastavammat saneerauskohteet ajavat etsimään uusia tekniikoita vesihuoltoon. Kaivamattomia menetelmiä käytetään Suomessa jonkin verran, mutta kaikkia menetelmiä ei vielä osata hyödyntää. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on tehnyt markkinakartoitusta kaivamattomien menetelmien käytön lisäämiseksi Suomessa.

Kaivamattomalla tekniikalla tarkoitetaan menetelmiä, joissa ei tehdä perinteistä kaivantoa maahan, kun halutaan rakentaa uutta tai korjata vanhaa maanalaista rakennetta. HSY:ssä vesihuoltoverkostojen saneeraamisessa ja rakentamisessa pyritään lisäämään vaihtoehtoja perinteisten kadun auki kaivavien tapojen rinnalle. Seuraavien vuosien aikana pystytään toivottavasti tuomaan uusia menetelmiä myös Suomen markkinoille. Samalla tavoitteena on myös oman osaamisen kehittäminen kaivamattomien menetelmien käytöstä.

– Kaivamattomien menetelmien hyödyntäminen voisi tuoda monessa tapauksessa selviä etuja. Vesihuoltoverkoston saneeraukset varsinkin kaupunkiympäristössä aiheuttavat näkyvää häiriötä alueella liikkuville sekä alueen asukkaille ja yrityksille. Hyödyntämällä kaivamattomia menetelmiä näitä vaikutuksia voidaan pienentää, yksikön päällikkö Ilpo Korhonen toteaa. Lisäksi kaivamattomilla menetelmillä on mahdollista säästää aikaa ja parhaassa tapauksessa myös rahaa, Korhonen jatkaa.

HSY:n järjestämän markkinakartoituksen avulla on pyritty selvittämään mahdollisuuksia kasvattaa kaivamattomien menetelmien käyttöä Suomessa. Pyrkimyksenä on saada Suomeen tekijöitä sellaisille uusille menetelmille, joita täällä ei vielä ole ollut käytössä laajemmin. Kartoitukseen osallistui yrityksiä sekä muualta Euroopasta että Suomesta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

15.10.2025

Kaupallinen yhteistyö

Esivalmisteltu taloyhtiösiivous säästää vaivaa ja vettä

Esivalmisteltu siivous on toimintatapa, jossa valitaan lian mukainen siivousmenetelmä, minkä jälkeen kostutetaan valmiiksi tarvittava määrä puhtaita siivoustekstiilejä vedellä tai puhdistusaineista laimennetuilla käyttöliuoksilla.

PHM Group

viemäriputkien sukitus

29.1.2025

Hyvin tehty sukitus voi jatkaa viemäriputkien ikää jopa 50 vuotta

Sukittaminen on korjausvaihtoehtona edullisempi verrattuna viemäriputkien vaihtoon, sillä siinä ei tarvitse rikkoa rakenteita eikä uusia kylpyhuoneita ja muuta talotekniikkaa. Parhaimmillaan sukitus on pitkäikäinen korjausratkaisu.

ikkunoiden pesu

14.5.2025

Kaupallinen yhteistyö

Miksi kiinteistön ikkunoiden pesu vuosittain kannattaa?

Siisteyden ja ulkonäön lisäksi ikkunoiden pesu vuosittain on tärkeää ikkunalasien kunnon ylläpitämiseksi. Parveke- ja muiden lasien pinta vaurioituu helposti ilman säännöllistä puhdistusta. Esimerkiksi tiiliseinästä sade valuttaa kalkkia, joka syöpyy nopeasti.

PHM Group

Ilmastonmuutos koettelee vesihuoltoa.

4.9.2025

Ilmastonmuutos koettelee myös vesihuoltoa – kuivuus ja rankkasateet suurimpia uhkia

Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät rankkasateet, myrskyt, ukkoset ja pitkät kuivuusjaksot vaikeuttavat Suomen vesihuollon luotettavuutta tulevaisuudessa. Vesihuollosta 65 prosenttia perustuu pohja- tai tekopohjaveteen ja 35 prosenttia pintaveteen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti