Sivu 509

28.5.2015

Äänimäärä ja äänileikkuri yhtiökokouksessa

Äänioikeus on keskeinen osakkeiden omistuksesta seuraava oikeus. Mikä on osakkeiden tuottama äänimäärä yhtiökokouksessa ja mitä tarkoitetaan äänileikkurilla? Voimassa olevan lain mukaan jokainen osake tuottaa yhden äänen kaikissa yhtiökokouksessa käsiteltävissä asioissa.

28.5.2015

Yhtiökokouksen kutsu ja kokousasiakirjat

Asunto-osakeyhtiössä osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa. Jokaisessa yhtiössä tulee pitää ainakin yksi varsinainen yhtiökokous vuoden aikana, mutta myös ylimääräisiä yhtiökokouksia voidaan pitää tarpeen mukaan. Yhtiökokouksen koolle kutsumisesta ja kokouskutsun sisällöstä päättää yhtiön hallitus.

28.5.2015

Osakkeenomistaja ja yhtiökokous asunto-osakeyhtiössä

Kevään yhtiökokousaika on aluillaan, ja monissa yhtiöissä mietitään tulevan kauden haasteita. Osakkeenomistajan kannalta yhtiökokoukset ovat tärkeimpiä vaikutuskanavia: yhtiökokouksessa osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa. Mikä merkitys yhtiökokouksella on yksittäiselle osakkaalle?

28.5.2015

Vuokranantaja – vaikuta yhtiökokouksessa

Kevät ja yhtiökokousaika ovat taas pian käsillä. Usein vuokranantajaosakas havahtuu kokouksen tuloon vasta viime metreillä. Suosittelen kuitenkin jo tässä vaiheessa miettimään, mihin yhtiön asioihin haluaisit vaikuttaa.

28.5.2015

Sisälämpötila sopivaksi

Kun ulkona pakkanen paukkuu ja tuuli vihmoo, on mukava pysytellä kodin lämmössä. Entä jos sisällä asunnossakin nenänpäätä paleltaa, ja kerrospukeutuminen monine villasukkineen ja -takkeineen on enemmän sääntö kuin poikkeus? Seuraavassa hieman siitä, kuinka vuokranantaja tai vuokralainen voi menetellä kylmyyden iskiessä.

28.5.2015

Taloyhtiön hallituksen tehtävät korjaushankkeessa

Korjaushanke on aina ponnistus taloyhtiölle. Osakkaat ja asukkaat joutuvat venymään, melua on siedettävä ja edessä voi olla muutto tilapäisasuntoon. Erityisesti korjaushanke työllistää kuitenkin yhtiön hallitusta.

28.5.2015

Huoneistoparvekkeet

Asunto-osakeyhtiölain mukaan huoneistoon kuuluu parveke, jonne kulku on yksin huoneistosta käsin. Osakkeenomistajan hallintaoikeus kohdistuu siten selkeästi myös niin sanotun huoneistoparvekkeeseen. Mitä merkitystä tällä on osakkaan kannalta?

27.5.2015

Osakeasuntojen hinnat nousivat hieman huhtikuussa

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat koko maassa nousivat 0,2 prosenttia maaliskuusta huhtikuuhun. Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat 1,3 prosenttia, kun taas muualla Suomessa hinnat nousivat 1,5 prosenttia. Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat laskivat koko maassa 1,0 prosenttia.

26.5.2015

Kuortaneen Urheiluopisto säästää energiaa ja parantaa huippu-urheilun olosuhteita

Kuortane-hallin kiinteistöautomaatio ja ilmanvaihto remonttiin, tavoitteena jopa 20 prosentin leikkaus energialaskuun. Kuortaneen Urheiluopisto käynnistää energiatehokkuushankkeen, jonka tavoitteena on lähes 20 prosentin säästö Kuortane-hallin ja opiston päärakennuksen energialaskuun. Hankkeessa modernisoidaan näiden rakennusten kiinteistöautomaatio ja ilmanvaihto, ja se toteutetaan kuukausimaksuun perustuvalla palvelumallilla, joka ei vaadi kiinteistöjen omistajalta omaa pääomaa.

26.5.2015

Ahtaasti asuminen yleistyi edelleen pääkaupunkiseudulla vuonna 2014

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2014 lopussa 2,6 miljoonaa asuntokuntaa, joista yksinasuvia oli 1,1 miljoonaa eli 42 prosenttia kaikista asuntokunnista. Ahtaasti asuminen jatkoi yleistymistä pääkaupunkiseudulla. Ahtaasti asuminen yleistyi etenkin vieraskielisissä asuntokunnissa.

25.5.2015

Lähienergiatori: uusiutuvan energian alalla tehdään nyt ennätyksiä

Uusiutuva energia on nousemassa Suomen tärkeimmäksi energian lähteeksi uusien innovaatioiden ja investointien ansiosta. Konkreettisia esimerkkejä viimeaikaisista ennätyksistä on kaikissa uusiutuvan energian muodoissa. Lämpöpumput ja aurinkoenergia ovat yhä yleisemmin osa rakennusten energiajärjestelmiä.

25.5.2015

Rakennushankkeiden työnjohtaja-asiat Lupapisteeseen Helsingissä

Helsingin rakennusvalvonta laajentaa sähköistä asiakaspalveluaan, kun työnjohtajahakemukset ja -ilmoitukset tehdään jatkossa valtakunnallisessa Lupapiste-palvelussa. Palvelu otetaan pilottikäyttöön maanantaina 25.5.2015. Vanha asiointijärjestelmä poistuu samalla käytöstä.

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn