Sivu 498

2.9.2015

Asko Avonius -palkinto 2015 Graafisen Betonin keksijälle

Arvostettu Asko Avonius -palkinto 2015 on myönnetty Graafisen Betonin luojalle, sisustusarkkitehti Samuli Naamangalle. Palkinnon saaja julkistettiin 1.9. Lahden Sibelius-festivaalin puitteissa järjestetyn sinfoniakonsertin yhteydessä.

2.9.2015

Energiatehokkuus puuttuu hallitusohjelmasta

Johtava riippumaton energia-alan asiantuntijayritys Enegia Group toteaa, että energiatehokkuutta ja energiansäästöä ei mainita hallitusohjelmassa ollenkaan, vaikka niissä on miljardien eurojen tehostuspotentiaali vuositasolla. Sipilän hallitus haluaa parantaa Suomen kilpailukykyä, mutta hallitusohjelmasta ovat kokonaan unohtuneet energiansäästö ja energiatehokkuus. – Hallitusohjelmassa energiasta mainitaan vain painopisteen siirtäminen fossiilisista energialähteistä uusiutuviin, sekä puhutaan eri tuotantotavoista ja teknologiasta.

1.9.2015

Tulipaloissa on tänä vuonna kuollut 49 ihmistä

Elokuun loppuun mennessä tulipaloissa on kuollut 49 henkilöä. Tiedot perustuvat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mediaseurantaan. Palokuolemien määrä on seitsemän vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

1.9.2015

Vedensäästöyritys vahvistaa johtoaan

Vedensäästöalan kasvuyritys Envera Oy:n johto vahvistuu Pekka Tammelan ja Matti Nevalan liittyessä yhtiön hallitukseen ja omistajiksi. Enveran perustajaosakkaat Henri Kajula ja Joe Hamari jatkavat hallituksen jäseninä. ”Tarkoituksemme on kasvaa nopeasti Suomen johtavaksi kiinteistöjen vedensäästöpalvelujen toimittajaksi”, toimitusjohtaja Henri Kajula kertoo.

28.8.2015

Osakeasuntojen hinnat nousussa

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat koko maassa nousivat 0,3 prosenttia kesäkuusta heinäkuuhun. Pääkaupunkiseudulla hinnat pysyivät lähes ennallaan, kun taas muualla Suomessa hinnat nousivat 0,7 prosenttia. Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat nousivat koko maassa 0,3 prosenttia.

27.8.2015

Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -työryhmä palkittiin

Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelman työryhmä on saanut Rakennustietosäätiön Rakennustiedon ga-palkinnon Gunnel Adlercreutzin rahastosta. Palkinto myönnetään henkilölle tai henkilöille, jotka ennakkoluulottomalla ja avoimella yhteistyöllään alan hyväksi ovat edistäneet hyvää kaavoitus-, rakennus- tai kiinteistönpitotapaa. Palkinto on rahapalkinto, arvoltaan 2 000 euroa.

27.8.2015

Asumiskustannusten kohtuullisuutta ARA-asunnoissa edistävä säädösehdotus lausuntokierrokselle

Ympäristöministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen hallituksen esitykseksi, jolla edistettäisiin asumiskustannusten kohtuullisuuden toteutumista valtion tukemassa asuntokannassa. Esityksellä toteutettaisiin useita Juha Sipilän hallituksen ohjelman sisältämiä toimenpidekirjauksia. Omakustannusperiaatteen noudattaminen yhtenäisemmäksi Valtion tukemien vuokra- ja asumisoikeusasuntojen eli niin sanottujen ARA-asuntojen vuokrat ja käyttövastikkeet on määriteltävä omakustannusperiaatetta noudattaen.

26.8.2015

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni edelleen

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 huhti-kesäkuussa yhteensä 8,1 miljoonalle kuutiometrille, joka on 28,4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin 9,8 prosenttia vähemmän ja myös rakennustuotannon kiinteähintainen volyymi jäi 5 prosenttia alemmalle tasolle kuin vuotta aiemmin. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilastoon, jonka laadinnassa käytetty aineisto täydentyy vielä tulevien kuukausien aikana ja […]

26.8.2015

SKH-Isännöinti nosti alan palvelun uudelle tasolle

Kotimainen SKH-Isännöinti Oy on tuonut asiakkailleen uusia palvelumuotoja, joita alan muilla toimijoilla ei ole, kuten viikkoraportit ja puhelinpalvelun myös iltaisin. – Vastuullinen isännöinti perustuu mahdollisimman hyvään asiakaskokemukseen ja täydellisen läpinäkyvään toimintaan asiakkaiden kanssa, toimitusjohtaja Markku Kulomäki toteaa. SKH-Isännöinnin kehittämä Talokanava toimii tehokkaasti taloyhtiöiden asukkaiden, osakkaiden ja yhtiön hallituksen jäsenten kaksisuuntaisena viestintäkanavana.

25.8.2015

Arabianranta valmistuu

Helsingin Arabianrannasta on tullut 8 000 asukkaan koti 15 vuoden rakentamisen jälkeen. Arabianranta on merellinen alue luonnon helmassa ja samalla osa kantakaupunkia. Se on toiminnoiltaan moninainen kaupunginosa: asuntoalue, kampus sekä työpaikkakeskittymä.

24.8.2015

Kauppakeskusten kävijämäärät lähes ennallaan

Kauppakeskusten kävijämäärät pysyivät lähes ennallaan vuoden toisella neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Suomen Kauppakeskusyhdistyksen indeksi osoittaa 0,2 prosentin kasvua kävijöiden määrässä. Kokonaismyynti kauppakeskuksissa puolestaan laski 1,1 prosenttia.

21.8.2015

Ryhmärakennuttamista edistävä laki voimaan syyskuussa

Ryhmärakennuttamista pyritään edistämään lailla, joka tulee voimaan 1. syyskuuta 2015. Uuden lain tarkoituksena on turvata ryhmärakennuttamishankkeisiin osallistuvien oikeudellinen asema ja helpottaa rahoituksen saamista hankkeille.

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn