Sivu 493

13.10.2015

Ilmalämpöpumppu

Ilmalämpöpumput ovat tulleet jäädäkseen. Niitä asennetaan taloyhtiöihin yleensä osakkeenomistajien muutostöinä, mutta yhtiön kannalta ne aiheuttavat paljon pohdintaa lupien ja teknisten asioiden ympärillä. Asunto-osakeyhtiölain 5 luvun 1 §:n mukaan osakkeenomistajalla on oikeus tehdä kustannuksellaan muutoksia osakehuoneistossaan.

13.10.2015

Yhtiöön tuli laajakaista ja vesimittarit – maksaako vuokralainen?

Taloyhtiöissä siirrytään vähitellen mittarilukemiin perustuvaan vesimaksulaskutukseen. Samalla yhteiskuntamme edellyttää nopeita internet-yhteyksiä, joten yhä useampi taloyhtiö on ottanut käyttöönsä laajakaistan. Vuokranantaja ei välttämättä ole osannut ennakoida tällaisten maksujen käyttöönottoa vuokrasopimusta tehdessään.

13.10.2015

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi touko-heinäkuussa

Tilastokeskuksen mukaan rakennusyritysten liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden touko-heinäkuussa 9,2 prosenttia ja myynnin määrä 8,6 prosenttia. Vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin liikevaihto kasvoi hieman, 0,6 prosenttia vuodentakaisesta. Rakentamisen liikevaihdon kolmen kuukauden vuosimuutos (TOL 2008) Liikevaihto kasvoi jokaisella rakentamisen toimialalla.

12.10.2015

Suomessa rakennetaan entistä pienempiä asuntoja ja liian vähän

Asuntotuotanto kasvaa tänä vuonna kappalemääräisesti, mutta ei kuutioilla mitattuna. Se painottuu vahvasti kasvukeskusten pieniin kerrostaloasuntoihin sekä vapaarahoitteisen että valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon myötä. Omakotitalojen rakentaminen on painunut tilastointihistorian matalimmalle tasolle.

12.10.2015

Ilmainen tietopankki rakennustyömaan kosteudenhallintaan

Kosteudenhallinta.fi on uusi, kaikille avoin sivusto, jolle on koottu tietoa rakentamisen kosteusvaurioiden ehkäisemiseen liittyvistä toimenpiteistä. Tietoa voivat hyödyntää ammattirakentajien lisäksi myös omatoimiset pientalorakentajat. Sivustolla annetut ohjeet liittyvät pääasiassa uudisrakentamiseen.

9.10.2015

KVKL päivitti kiinteistönvälittäjän eettiset säännöt

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto (KVKL) on päivittänyt järjestön eettiset säännöt. Sääntöihin on koottu kiinteistönvälitysalan ammattilaisten eettiset periaatteet. Sääntöjen tarkoituksena on varmistaa KVKL:n jäsenryhmittymien ja niitä edustavien yritysten toiminnan eettinen perusta ja vahvistaa osaltaan alan arvostuksen kehittymistä.

7.10.2015

Kestävä Kivitalo -palkinto As Oy Helsingin Kuunarille

As Oy Helsingin Kuunarille on myönnetty Kestävä Kivitalo -palkinto 2015.  Paikallarakennettu taloyhtiö valmistui Helsingin Lauttasaareen vuonna 2014. Rakennusosakeyhtiö Hartelan toteuttama As Oy Helsingin Kuunari koostuu kolmesta, viisikerroksisesta erillisestä kerrostalosta, joiden alla on yhteinen paikoitushalli.

6.10.2015

Kaukolämpöjärjestelmä ja poistoilmalämpöpumput ne yhteen soppii

Kiinteistöliiton energia-asiantuntija Petri Pylsy arvio kerrostalokiinteistöjen poistoilmalämpöpumppuinvestoinnin takaisinmaksuajaksi toiminnassa olevista kohteista saadun tiedon valossa on Kaukolämpöjärjestelmä ja poistoilmalämpöpumputkeskimäärin 7-10 vuotta. Tampereen Sähkölaitoksen markkina-alueella lämpöpumppu-kaukolämpö-hybridikytkentöjä on toiminnassa parisen kymmentä ja niiden määrän arvioidaan nousevan tulevaisuudessa. Tampereen Sähkölaitos tarjoaa hybridiratkaisuja miettiville palveluja oikein mitoitetun ratkaisun löytämiseksi.

5.10.2015

Sähkölaitteet ja tupakka sytyttävät eniten asuntopaloja

Syyskuun loppuun mennessä tulipaloissa on kuollut 61 henkilöä. Tiedot perustuvat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mediaseurantaan. Kuolemien määrä on yksi vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

2.10.2015

Omistusasujien asumiskustannukset pysyivät ennallaan

Tilastokeskuksen mukaan omistusasujien asumiskustannukset pysyivät ennallaan vuoden 2015 toisella neljänneksellä edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Asuntojen ostaminen halpeni ennakkotietojen mukaan 0,1 prosenttia vastaavana ajanjaksona. Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna omistusasujien asumiskustannukset laskivat 0,8 prosenttia ja asuntojen ostaminen kallistui 0,7 prosenttia.

2.10.2015

Lastenhuoneesta voi löytyä vaarallinen valaisin

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) pyytää lapsiperheitä tarkistamaan kotinsa, ettei lastenhuoneesta löydy vaarallista Disney-valaisinta. Osassa myydyistä tuotteista liitäntäjohto voi vedettäessä irrota valaisimesta ja aiheuttaa vakavan sähköiskun vaaran. Valaisimen maahantuoja on yrittänyt kerätä tuotteita pois kuluttajilta lehti-ilmoitusten avulla, mutta yli 4000 valaisinta on edelleen palauttamatta kauppoihin.

30.9.2015

Aamukahvilla puhuttiin kirjanpitolaista

Kiinteistöalan Kustannus Oy järjesti eilen, tiistaina 29.9. aamukahvitilaisuuden, jonka aiheina olivat kaksi keskeistä lakia. Asunto-osakeyhtiölain lisäksi kertoivat asiantuntijat tilaisuudessa kirjanpitolaista ja sen perusteellisesta uudistumisesta ensi talvena.

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn