Sivu 12

7.5.2025

Vehreää ja viihtyisää – taloyhtiön pihalle sopivat monenlaiset marjapensaat

Kerrostalon pihalle sopivat yhtä hyvin herukat kuin hunajamarjatkin – ei vain kasvattamaan satoa vaan myös kaunistamaan pihapiiriä. Sadon poimimisesta kannattaa taloyhtiössä sopia jo taimien istutusvaiheessa.

7.5.2025

Talouden epävarmuus heikentää korjausrakentamisen näkymiä

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen voi tänä ja ensi vuonna jäädä hieman odotettua heikommaksi, selviää Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrista. Eniten kerrostaloissa tehdään tänä vuonna vesi- ja viemärijärjestelmien korjauksia. Seuraavien viiden vuoden aikana sähköautojen latauspisteet ovat yleisin kerrostaloyhtiön hanke.

6.5.2025

Kaupallinen yhteistyö

Vastuullisuus määrittää suunnan – edellytys vai mahdollisuus?

Vastuullisuus on tänä päivänä keskeinen osa strategista päätöksentekoa niin kasvun kuin riskienhallinnankin näkökulmasta. Vastuu Group auttaa organisaatioita viemään vastuullisuuden periaatteet käytäntöön suomalaisessa työelämässä ja yhteiskunnassa.

Vastuu Group

6.5.2025

Kiinteistöjen kompostitarkastukset alkavat pääkaupunkiseudulla

Kompostitarkastajat tarkastavat touko–heinäkuun aikana noin 500 kompostoria pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Tarkastusten tavoitteena on varmistaa, että biojäte lajitellaan oikein, ja näin lisätä lajittelua ja vähentää sekajätteen määrää.

5.5.2025

Huoneistojen yhdistäminen tai jakaminen – mitä vaiheita muutostyöt sisältävät?

Huoneistojen yhdistäminen tai jakaminen sisältää monia hallinnollisia vaiheita. Osakkaalta se vaatii tarkkaa perehtymistä yhtiöjärjestykseen, osakehuoneistorekisteriin ja rakennuslupakäytäntöihin.

Tilaajille

5.5.2025

Vanhojen osakeasuntojen hinnat yhä laskussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä koko maassa 1,3 prosenttia edellisvuodesta. Koko maan heikosta kehityksestä huolimatta vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat vuoden alussa monissa maakuntakeskuksissa, kuten Kajaanissa ja Kokkolassa.

2.5.2025

Tieliikenteen ja lähinaapureiden melu häiritsevät kaupungeissa

Suomen kymmenen suurimman kaupungin asukkaille suunnatun kyselyn mukaan tieliikenteen melu häiritsee asukkaiden kotona oleskelua eniten. Toiseksi eniten asukkaita häiritsee lähinaapureista tuleva melu.

energiatehokkuusdirektiivi

30.4.2025

Energiatehokkuusdirektiivi etenee – asetus korjausrakentamisesta lausuntokierrokselle

Ympäristöministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle kolme rakennusten energiatehokkuuteen liittyvää asetusehdotusta. Säädöksillä päivitetään uudis- ja korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimuksia.

vappujätteiden lajittelu

30.4.2025

Näin lajittelet vapun yleisimmät jätteet

Vappuun kuuluvat serpentiinit, huiskat ja muut koristeet, mutta miten ne kierrätetään käytön jälkeen? Mihin jätteeseen kuuluu munkkirasva, entä tyhjentynyt ilmapallo? Kokosimme yhteen vapun yleisimpien jätteiden lajitteluohjeet.

vuoden hallituksen puheenjohtaja ja taloyhtiöteko

29.4.2025

Vuoden hallituksen puheenjohtaja pelasti taloyhtiönsä konkurssilta

Vuoden taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja -palkinnon on saanut kemijärveläisen As Oy Riekko-Haan hallituksen puheenjohtaja Satu Karjalainen. Vuoden taloyhtiöteoksi on puolestaan valittu jyväskyläläisen As Oy Säynätsalon Lehtisaaren kriisitilanteen hoitaminen.

28.4.2025

Osakkaiden terassit salaojaremontissa – kuka vastaa kustannuksista?

Jos taloyhtiössä on jo alun perin toteutettu huoneistoihin terassit, ne kuuluvat lähtökohtaisesti yhtiön vastuulle. Jos taas osakkeenomistajat ovat rakentaneet terasseja itse omalla kustannuksellaan, kyse on osakasmuutostöistä.

Tilaajille

pieni taloyhtiö

25.4.2025

Raunistulan neljän kodin yhtiössä asiat hoidetaan omin voimin

Raunistulan puutaloalueella sijaitsevan entisen lakkatehtaan kiinteistössä tehdään päätökset yhdessä ja tartutaan talkoohengellä harjaan ja lumilapioon. Ari Kokko on toiminut taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana neljä vuotta.