Kaduilla liikkuvilta edellytetään nyt erityistä varovaisuutta

Viime päivien runsaat lumisateet ja jatkuvat lämpötilavaihtelut ovat muuttaneet kattolumet painaviksi. Lumi ja jää lähtevät valumaan katoilta heti, kun sää lauhtuu ja aiheuttavat näin vaaran kaduilla ja kiinteistöllä liikkuville. Kiinteistötyönantajat ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén muistuttaa, että jokaisen on nyt kiinnitettävä huomiota siihen, missä on turvallista liikkua – suojapuomein merkityt alueet on syytä kiertää kunnolla.
– On hengenvaarallista kulkea aivan lippusiiman tai varoitusnauhan vieressä, koska katolta putoava lumi ja jää eivät putoa aina juuri eristetylle alueelle. Korkealta pudotessaan lumi tulee alas usean metrin etäisyydelle rakennuksen seinästä, varoittaa Gramén.
Jalankulkijoiden on syytä tarkkailla kattojen lumitilannetta ja kierrettävä merkityt alueet kauempaa tai vaihdettava toiselle puolen katua, mikäli huomaa räystäiden yli työntyvää lunta.

Puutteita turvallisuuskäytännöissä

Osa katualueista on eristetty selkeästi ja riittävän isolta alueelta, mutta vaarasta kertovien suojapuomien ja -nauhojen käytössä on nähtävissä myös selvää ammattitaidottomuutta.
– Muutama puomi vaarallisen kadun kummassakin päässä tai varoitusnauha liian lähellä kiinteistön ulkoseinää tai jopa suoraan ulko-oven edessä eivät ole asianmukaista turvaamista. Jalankulkijat kiertävät varoituspuomin, mutta jatkavat kulkuaan puomien välisellä katuosuudella uhmaten näin omaa turvallisuuttaan, Gramén sanoo.
Kiinteistönomistajan ja huoltoyhtiön on huolehdittava vaara-alueen riittävästä eristämisestä sekä varmistettava kiinteistöillä liikkuvien turvallisuus. Gramén muistuttaa Työsuojeluhallinnon laatimasta tarkasta ohjeistuksesta, jota jokaisen lumenpudotusta tekevän ammattilaisen on syytä noudattaa.
Kun jalkakäytävää tai kevyen liikenteen väylää käytetään lumenpudotusalueena, se on aidattava. Vähintään yhden turvamiehen tulee valvoa, että putoava lumi ei aiheuta vaaraa tai vahinkoa ohikulkijoille. Pudotusalueen eristämistä ja turvamiestä tarvitaan myös silloin, kun lunta pudotetaan kiinteistön piha-alueelle.
Pudotustyö on keskeytettävä siksi aikaa, että jalankulkijat päästetään turvallisesti pudotusalueen läpi. Turvamiehen tehtävänä on ohjata jalankulkijat turvalliselle reitille ja varmistaa, että jalankulkijat eivät siirry ajoradalle. Kiinteistön sisäpuolelle on laitettava varoitus käynnissä olevasta pudotustyöstä, jotta ihmiset eivät liiku ulos ovesta suoraan vaara-alueelle, vaan jäävät odottamaan turvamiehen lupaa kulkea vaara-alueen läpi turvallisesti.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

16.3.2026

Milloin kannattaa ottaa avuksi hyväksytty tavarantarkastaja?

Taloyhtiön kannattaa käyttää hyväksyttyä tavarantarkastajaa erityisesti silloin, kun tarvitaan puolueetonta arviota kiistanalaisesta työsuorituksesta, asennuksesta tai jostain kiinteistön olosuhteesta, josta osapuolilla on erimielisyys.

Tilaajille

sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat vahingot

23.7.2025

Myrskyistä ja tulvista maksetaan yhä enemmän vakuutuskorvauksia

Sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat vahingot ovat yleistyneet, ja niistä maksetut vakuutuskorvaukset ovat kaksinkertaistuneet viidessä vuodessa.
Esimerkiksi viime vuoden rankkasade- ja tulvavahingoista on maksettu ja maksetaan edelleen miljoonien eurojen korvauksia.

Isännöintikartellista annettiin päätös.

12.9.2025

Isännöintikartellista annettiin päätös – ”Nyt on saatu isännöinnille rajanveto, mitä saa tehdä ja mitä ei”

Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuun lopulla ratkaisunsa isännöintialan kartellista. Kartellissa Isännöintiliitto ja kuusi isännöintiyritystä sopivat 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.

30.12.2025

Taloyhtiöt ja uusi rakentamislaki – mihin tarvitaan lupa ja mihin ei?

Kuntien rakennusvalvontatyö on muuttunut uuden rakentamislain myötä. Jokainen kunta voi tulkita lupakynnystä hieman eri tavoin, joten kuntakohtaista vaihtelua on. Yksi uuden lain tavoitteista on keventää lupabyrokratiaa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn