Jyväskylä hillitsee yksiövillitystä kaavamääräyksillä

Jyväskylässä rakentajat ja sijoittajat ovat hankkineet yksiöitä niin paljon, että kaupunki on päätynyt linjaamaan asuntopolitiikkaansa. Yksipuoliseen rakennuskantaan on puututtu muun muassa kaavamääräyksillä, kirjoittaa Keskisuomalainen (22.1.2020).

Jos kyse ei ole kaupungin maalle rakentamisesta, on asemakaava oikeastaan ainoa keino vaikuttaa, sanoo kaupungin arkkitehti Leila Strömberg. Esimerkiksi Kangasvuoren alueen kaavamääräyksissä pistekerrostalojen asuntojen keskipinta-ala on vähintään 45 neliötä, enintään puolet asunnoista saa olla yksiöitä.

Vaikka kovin yksiöbuumi on Jyväskylässä laantunut, löytyy kaupungista parhaillaan markkinoinnissa oleva kerrostalo, jossa on pelkästään 20 neliön yksiöitä. Viisikerroksiseen taloon niitä mahtuu 54 kappaletta.

Tutkimusten mukaan liian yksipuolinen ja yksiövaltainen asuntorakenne lisää turvattomuutta ja muuttoaikeita, vaikkei vuokra-asumisessa ja yksiöissä itsessään mitään vikaa olekaan, Strömberg sanoo.

Tilastokeskuksen mukaan yksityishenkilöiden omistamien vuokra-asuntojen määrä on viime vuosina kasvanut nopeasti. Pääosin sijoitusasunnot ovat yksiöitä tai kaksioita ja niiden keskimääräinen pinta-ala on 42 neliötä. Omaan käyttöön ostetut asunnot ovat kooltaan keskimäärin 73 neliön kokoisia.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kulunvalvonta

16.11.2023

Kulunvalvonta rauhoitti ongelmayhtiön

As Oy Jyväskylän Helokantalot kärsi viitisen vuotta sitten pahasta huumeongelmasta. Yhtiössä oli toistuvia häiriöitä, kuten töhrimistä ja murtoja. Ongelmat ratkaistiin uusimalla lukitus ja ottamalla käyttöön kameravalvonta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

tyhjät vuokra-asunnot

29.9.2023

KTI: Tyhjien asuntojen määrä kääntyi laskuun

Tyhjillään olevien vuokra-asuntojen osuus laski kesällä lähes kaikissa suurissa kaupungeissa viime kevääseen verrattuna. Ainoastaan Vantaalla tyhjien asuntojen osuus jatkoi nousuaan.

Kiinteistöliiton puheenjohtajana

3.4.2023

Timo Nieminen jatkaa Kiinteistöliiton puheenjohtajana

Suomen Kiinteistöliiton puheenjohtajana jatkaa diplomi-insinööri Timo Nieminen Kauniaisista. Valinnan teki Jyväskylässä huhtikuun alussa kokoontunut liittokokous. Nieminen on toiminut puheenjohtajana vuodesta 2018 lähtien.

15.3.2023

Kiinteistölehden vaalikysely: Petri Huru / Perussuomalaiset

Perussuomalaisten Petri Hurun vastaukset Kiinteistölehden eduskuntavaalikyselyyn.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti