Juhannusmies ja tulen hallitsemisen taito

Jos juhannuksen vietto keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin välittömästi liian vaarallisena. Koska juhannus kuitenkin tänäkin vuonna vietetään, juhannusmiehen on syytä miettiä perusteellisesti, kuinka keskikesän juhlasta selvitään hengissä, jopa ehjin nahoin. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö kehottaa juhannusmiehiä ja kaikkia muita juhlijoita huolellisuuteen erityisesti tulen kanssa.

Juhannusmies pyrkii viettämään juhannuksensa maalla. Siellä olosuhteet poikkeavat arkisista, mikä sinänsä altistaa haavereille. Maalla esimerkiksi lämmitetään juhannusilmojen takia tulisijoja. Muuten ei tarkene. Jos tulen saa syttymään, juhannusmies tarkistaa, että tulisijan edessä ei ole mitään syttyvää. Tuli nimittäin pyrkii leviämään. Juhannusmies totta kai tarkistaa mökin kaikkien palovaroittimien toiminnan.

Juhannuskokko on tulisijaakin haasteellisempi poltettava. Jos juhannusmies ei itse ole kiinteistönomistaja, hänen täytyy keplotella maanomistajalta lupa kokon sytyttämiseen. Metsäpalovaroitus mutkistaa asiaa entisestään. Sen aikana kokkoa ei saa sytyttää lainkaan. Silloin juhannusmies murjottaa koko juhla-ajan saunassa, jonka lämmittämiseen pätevät samat vinkit kuin tulisijoihin edellä.

Jos kokon saa sytyttää, Juhannusmies joutuu raivaamaan kaiken syttyvän ja kastelemaan maan kokon ympäriltä. Näin kokko ei hiivi maastoa myöten lähiympäristöön. Kokkoa ympäröivää luontoa on syytä pitää silmällä muutenkin: kokon syöksemät kipinät saattavat aiheuttaa metsän tai maaston syttymisen vähän kauempanakin.

Juhannusmies tietää kokon sytyttäjänä olevansa vastuussa kokon mahdollisesti aiheuttamista tuhoista. Siksi kokon lähelle on syytä varata vettä ämpäritolkulla siltä varalta, että tulta täytyy alkaa hillitä.

Grillaus kuuluu juhannukseen. Hiiligrillin hehkuva hiillos ja puuskainen juhannustuuli ovat vaarallinen yhdistelmä. Siksi retrogrillaaja sijoittaa pallogrillinsä tuulensuojaan ja raahaa grillinkin läheisyyteen vettä sammutustarkoituksiin.

Kaasugrillin käyttökin vaatii tarkkaavaisuutta. Juhannusmies tarkistaa letkujen liitosten tiiviyden valelemalla ne saippuavedellä. Jos näkyy kuplintaa, liitokset tai letku vuotavat. Kaasun haju on aina vakava vaaran merkki. Avotulet ja tupakat sammutetaan välittömästi, ja pulloventtiili suljetaan.

Suomalaisessa juhannuksenvietossa alkoholi näyttää olevan peruselementti. Alkoholin holtiton käyttö aiheuttaa onnettomuuksia myös juhannuksen aikaan: tulipaloja, jopa palokuolemia, tapaturmia, hukkumisia. Vastuullinen juhannusmies pitää huolta siitä, että juhlissa ainakin osa porukasta on niin skarppina, että pärjäilee niin tulen kuin myös veden kanssa.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö toivottaa kaikille oikein turvallista ja mukavaa juhannusta.

Lisätietoja:

http://www.spek.fi/Suomeksi/Turvatietoa/Paloturvallisuus/Lomailijalle/Juhannuskokko

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

18.2.2022

Jos haluat ostaa mieleisesi asunnon, kannattaa toimia nopeasti

Viime vuosi oli kaikkien aikojen vilkkain asuntokauppavuosi. Taloustaito-lehti kertoo, että kiinteistönvälittäjien välittämiä kauppoja tehtiin noin 85 000. Pitkän aikavälin keskiarvo on 60 000‒65 000 kauppaa vuodessa.

22.4.2022

Kuka vastaa virheistä asuntokaupassa?

Taloustaito-lehti on haastatellut artikkelissaan kiinteistöalaan erikoistunutta asianajaja Marina Furuhjelmia asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:stä. Furuhjelm on työskennellyt myös Isännöintiliiton lakimiehenä. Hänen mukaansa myyjän vastuu on asuntokaupassa raskain.

Mukana päätöksissä

17.8.2022

Kuukauden kasvo: Mukana taloyhtiön päätöksissä

Monessa taloyhtiössä valitaan keväällä uusi hallitus. Pitkäaikainen taloyhtiönhallitusaktiivi Seppo Simola antaa vinkkejä hallitustyöskentelyyn uusille ja vanhoille hallituksen jäsenille.

29.11.2021

Pakkasella vesiputket ovat koetuksella – tarkkaavaisuudella voit säästyä isolta remontilta

Ei ole tavatonta, että purevan kylmä ilma jäädyttää osan putkistoa ja rikkoo sen. Suomessa rakennusten vesijärjestelmät on kuitenkin suunniteltu toimimaan ongelmattomasti myös hyisellä kelillä. Normaaleissa olosuhteissa pakkasen ei siis pitäisi päästä aiheuttamaan vahinkoa kodin putkistoihin.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti