Jo joka kymmenes käytetty asunto Helsingissä maksaa yli puoli miljoonaa euroa

Pääkaupunkiseudulla yli 500 000 euron arvoisten asuntokauppojen osuus on jatkanut kasvuaan. Viime vuonna jo 11% käytettyjen asuntojen kaupoista Helsingissä ylitti puolen miljoonan euron kauppahinnan.

Pääkaupunkiseudun asuntokaupassa kysyntä tuntuu siirtyvän tasaisesti kalliimpiin hintaluokkiin. Varsinkin Helsingin kehitys on ollut vauhdikasta, jopa muihin pääkaupunkiseudun kaupunkeihin verrattuna. Yli puolen miljoonan euron käytettyjen asuntojen kauppojen määrä Helsingissä on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana yli 70%, kertoo Kahdeksannen päivän toteuttama, Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry:n kauppaseurantaan perustuva markkinakatsaus.

”Kaupungistumiskehitys näkyy jo varmasti asuntokauppaluvuissa. Kehyskuntien hulppeiden pientalojen sijaan ostetaan isoja kalliita kerrostaloasuntoja kantakaupungista.”, kertoo Kahdeksannen päivän toimitusjohtaja Jussi Karppinen.

Uusien asuntojen isot kauppamäärät ja kysyntä näkyvät myös käytettyjen asuntojen kaupassa.

”Viime vuosien rakentamisbuumin seurauksena markkinoille on tullut myös muutaman vuoden vanhoja, lähes uusia asuntoja, jotka kiinnostavat ostajia.”, sanoo Karppinen.

Viimeisen 12 kuukauden keskimääräinen välittäjäkauppa Helsingissä on ollut 280 698 euroa. Keskiarvo on noussut viidessä vuodessa 12,8%.

Viime vuonna myös Espoossa alle 200 000 euron kauppojen määrä kääntyi selvään laskuun

Alle 200 000 euron arvoisten käytettyjen asuntojen kauppamäärä on ollut selvässä laskussa Helsingissä jo noin 3 vuotta. Myydyin asuntojen hintaluokka Helsingissä saattaa olla jo tänä vuonna 200-300 000 euroa. Nyt sama kehitys on ensi kertaa nähtävissä myös Espoossa, jossa alle 200 000 euron kauppojen määrä putosi viime vuonna jopa 14%.

”Espoossa metron aukeaminen on todennäköisesti kasvattanut sijoitusasuntokysyntää. Helsingissä edulliset asunnot ovat valuneet sijoitussalkkuihin jo jonkin aikaa, nähtäväksi jää onko sama kehitys alkanut myös Espoossa.”, Karppinen sanoo.

Vantaalla asuntojen kauppamäärien kehitys on jatkanut tasaista kasvua myös edullisissa hintaluokissa.

Asuntokauppa on vakaata pääkaupunkiseudulla

Asuntokauppa käy erittäin vakaasti pääkaupunkiseudulla. Viime vuonna kauppamäärät kasvoivat pari prosenttia ja 2018 ensimmäisellä neljänneksellä käytettyjen asuntojen kauppamäärä nousi reilun prosentin. Pääkaupunkiseudun käytettyjen asuntojen keskimääräiset myyntiajat ovat käytännössä pysyneet ennallaan kaksi viimeistä vuotta.

Puheet markkinan kuumentumisesta tai taantumisesta ovat ainakin pääkaupunkiseudun osalta ylitulkintoja.

”Asuntokauppamäärät ovat harvaan asutussa maassamme niin pieniä, että kovin lyhyen jakson tarkastelu on kuin katsoisi isoa huonetta avaimenreiästä. Suomen asuntomarkkina tulisi jakaa jo julkisessa keskustelussa kasvukeskuksiin ja muuhun Suomeen.”, sanoo Karppinen.

Tutkimuksesta

Kahdeksas päivä toteuttaa puolivuosittain markkinakatsauksen, jossa tarkastellaan kiinteistönvälittäjien pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) tekemiä käytettyjen asuntojen kauppoja. Tarkasteluaineistona on Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry:n (KVKL ry) hintaseurantapalveluun rekisteröityjä kauppoja. Palvelu kattaa noin 75 prosenttia kaikista tehdyistä kaupoista. Mukana ei ole rakennusyhtiöiden, tai yksityisten tekemiä kauppoja. Katsauksen tarkasteluajanjaksona on käytetty 12 kuukauden ajanjaksoa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asuntojen hintojen

6.4.2023

Danske Bank: asuntojen hintojen lasku pysähtyy

Danske Bankin asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hinnat laskevat hieman kesää kohden, mutta kääntyvät loppuvuonna jo nousuun. Pankki ennustaa patoutuneen kysynnän kääntävän uudisrakentamisen kasvuun.

asuntorakentamisen lasku

24.5.2023

Rakennusteollisuus RT: Asuntorakentamisen lasku vaatii toimia

Asuntorakentamisen poikkeuksellisen voimakas lasku uhkaa heikentää asuntojen saatavuutta, talouskasvua, työllisyyttä ja verokertymää, varoittaa Rakennusteollisuus RT. Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Aleksi Randell vaatii poliittisia päätöksiä asian korjaamiseksi.

vuokra-asunto

5.4.2023

Vuokra-asuntotarjonnan kasvuvauhti hiipuu

Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonnan kasvu hiipuu, selviää Raklin Vuokra-asuntobarometristä. Rakentamisen rahoitus ja työvoima kallistuvat, mikä vaikeuttaa vuokra-asuntorakentamista. Vuokra-asunnoille on kuitenkin kysyntää.

sääntely

26.6.2023

Kuukauden kasvo: Sääntelyn uusimisella on kiire

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto toivoo maan uuden hallituksen tarttuvan rivakasti alan sääntelyyn. Muutokset ovat tarpeen asuntokaupan sujuvuuden parantamiseksi ja takaisin kasvu-uralle pääsemiseksi.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti