Ilmainen tietopankki rakennustyömaan kosteudenhallintaan

Kosteudenhallinta.fi on uusi, kaikille avoin sivusto, jolle on koottu tietoa rakentamisen kosteusvaurioiden ehkäisemiseen liittyvistä toimenpiteistä. Tietoa voivat hyödyntää ammattirakentajien lisäksi myös omatoimiset pientalorakentajat.

Sivustolla annetut ohjeet liittyvät pääasiassa uudisrakentamiseen. Soveltuvin osin niitä voi hyödyntää myös sellaisissa korjaus- tai muutostöissä, joissa rakennuksen osia altistuu ulkopuoliselle kosteudelle.

– Lokakuun alussa avattu sivusto vastaa rakentajien tarpeeseen saada luotettavia ja selkeitä ohjeita kosteudenhallintaan helposti yhdestä lähteestä, toteaa Rakennusteollisuus RT ry:n asiamies Jani Kemppainen. Sivustolta saa apua koko rakennushankkeen ajalle alkaen siitä, kuinka valita asianmukainen sääsuojauskalusto rakennustyömaalle aina siihen, kuinka asukas voi omalla toiminnallaan ehkäistä kosteusvaurioiden syntymistä, Kemppainen jatkaa.

Sivusto vastaa rakentajan kannalta keskeisimpiin kysymyksiin, kuten esimerkiksi kuinka kosteusvaurioita voidaan ehkäistä tai syntyneitä vaurioita havaita, kuinka kuivanapitoprosessi kokonaisuudessaan toteutetaan ja mitä eri rakenteissa tulee erityisesti huomioida. Ohjeistuksessa lähtökohtana on, että tietopankin käyttäjä voi lähestyä kosteudenhallintaprosessia itselleen tutuimman näkökulman kautta.

Rakennushankkeen vaihteet -osio kertoo niistä päätöksistä ja vähimmäistoimenpiteistä, joita eri osapuolten tulee tehdä hankkeen eri vaiheissa. Osapuolet-osiossa on tietoa siitä, mitkä asiat ovat kunkin osapuolen vastuulla. Rakenteet-osioon on koottu yleistietoa esimerkiksi eri rakenteiden kosteusriskeistä. Toimet-osiossa esitellään konkreettisia tapoja suojaukseen, kuivatukseen, mittaukseen, kosteudenhallintasuunnitelman tekemiseen sekä yleiseen riskien hallintaan.

– Kosteudenhallintaprosessi on periaatteessa yksinkertainen, mutta sen onnistuminen on mahdollista vain, jos hankkeen kaikki osapuolet ovat tietoisia siitä, mitä itse kultakin eri työvaiheissa edellytetään, Jani Kemppainen summaa.

Kosteudenhallinta.fi-sivuston ovat tilanneet Rakennusteollisuus RT ry ja ympäristöministeriö. Sisällön kokoamisesta ovat vastanneet Tampereen teknillinen yliopisto ja Mittaviiva Oy. Sivustoa tullaan kehittämään käyttäjäpalautteiden pohjalta.

Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan yritysten elinkeinopoliittisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluu kaikkiaan viisi toimialaa: Talonrakennusteollisuus, Rakennustuoteteollisuus, Infra, Pinta ja LVI-tekninen urakointi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.3.2026

Suomen Kiinteistölehden levikki ylitti 35 000 kappaleen rajan

Suomen Kiinteistölehden levikki jatkaa kasvuaan. Juuri valmistuneessa tarkastuksessa lehden numerokohtainen tilausmäärä ylitti 35 000 kappaleen rajan. Määrä kasvoi liki kaksi prosenttia viime vuodesta.

kiertotalouslaki

22.1.2026

Kiertotalouslaki tuo vauhtia jätteiden lajitteluun

Suomi on jäljessä EU:n asettamista yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteista: yli kaksi kolmasosaa kotitalouksien sekajätteestä on edelleen kierrätyskelpoista jätettä, joka päätyy polttoon. Valmisteilla olevan kiertotalouslain toivotaan tehostavan lajitteluastetta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

19.3.2026

Kesähelteet lähestyvät – maaliskuun Kiinteistölehti viilentää

Maaliskuun Kiinteistölehdessä tutustutaan VRF-jäähdytysratkaisuun, jolla voi viilentää myös parvekkeettomia asuntoja. Kerromme myös kaakkois-suomalaisten taloyhtiöiden ongelmista venäläisten osakkaiden kanssa, sekä haastattelemme Kiinkon uutta toimitusjohtajaa Tauno Taajamaata.

26.3.2026

Terveellisempää asumista – näin taloyhtiö voi vähentää haitallisia kemikaaleja

Terveellinen ja hyvinvointia tukeva asuinympäristö vaatii aktiivista otetta taloyhtiöltä. Taloyhtiö voi toimia haitallisten kemikaalien vähentämisessä esimerkkinä ja kannustaa osakkaita ja asukkaita valitsemaan terveyden, hyvinvoinnin ja ympäristön kannalta parempia vaihtoehtoja.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti