Hypo: Kuluttajien mielestä kasvu jatkuu

Kuluttajien luottamus hiipui hieman huhtikuussa, mutta näkymät ovat yhä varsin valoisat. Kotitaloudet suhtautuvat luottavaisesti etenkin omaan talouteen ja omiin työllisyysnäkymiin, kertoo Hypon reaktio -tiedote.

– Kuluttajien kutina taloustuulista on osunut oikeaan historiassa hyvinkin tarkasti. Mittari onkin yksi ekonomistien suosikki-indikaattoreista. Nyt luottamusmittari kertoo kasvun jatkuvan vajaan 2 prosentin tasolla, mikä on erinomaista verrattuna Euroopan epävakaisiin tuuliin. Kotimarkkinat ja kuluttajat kannattelevat nyt Suomea, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus toteaa.

Tilastokeskuksen laskema kuluttajien luottamusindikaattori oli huhtikuussa 15,7. Se on selvästi yli pitkän ajan keskiarvon 12,7. Elinkeinoelämän keskusliiton julkistamat yritysten luottamusmittarit heikkenivät kuitenkin aavistuksen. Yritysten luottamusmittarit ovatkin hiipuneet viime vuoden huipuista kuluttajien tapaan.

– Suurin yllättäjä on rakentaminen, joka pitää yhä pintansa, vaikka lupamäärät ja näkymät ovat hiipuneet asuntotuotannon puolella. Syy saattaa piillä muun rakentamisen paksuissa tilauskirjoissa: sairaaloita, hoivakoteja ja muuta rakentamista tulee tuntuvasti kasvukaupunkeihin. Hypo julkistaa perjantaina 3.5. tuoreen Asuntomarkkinakatsauksen, missä poraudutaan tarkemmin asunnonostajien ja rakentamisen näkymiin, Brotherus kertoo.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

syystalkoissa

18.8.2023

Syksy sopii hyvin uusien kasvien istutuksiin pihalle

Hyvä kasvu- ja istutuskausi jatkuu monin paikoin Suomea lokakuulle asti. Monet syksyllä istutetut kasvit ilahduttavat ensi keväänä, kun kasvit ovat ehtineet juurtua hyvin syksyn kosteassa ja lämpimässä maassa.

asuntomarkkinoiden nollavuosi

8.12.2023

Hypo-pankki: Edessä asuntomarkkinoiden nollavuosi

Asuntokauppa elpyy, mutta hintakäänne nähdään vasta tarjonnan vähetessä, arvioi Hypo-pankki. Edessä on vuositasolla nollakasvun jakso vuonna 2024, vaikka hinnoissa nähdäänkin nousua jo loppuvuoden aikana.

huoneistotietojärjestelmä

26.5.2023

Hypo-pankki: Asuntojen hinnoissa historiallinen lasku

Lainakorkojen nousu, uusien asuntojen valmistuminen ja epävarmuuden hyydyttämä kysyntä ovat painaneet asuntojen hinnat jyrkkään laskuun, kertoo Hypo-pankin asuntomarkkinakatsaus. Tälle vuodelle hintoihin ennustetaan koko maahan seitsemän prosentin laskua.

kannustinloukku

6.3.2023

Hypo: Kannustinloukku hidastaa asuntokauppaa

Asuntomarkkinoiden kannustinloukku hidastaa asuntokauppaa, kertoo Hypo-pankki asuntomarkkinakatsauksessaan. Korkokatot saavat ihmiset odottamaan uuden asunnon ostamista pidempään. Hypo ennustaa asuntojen hintojen laskevan entisestään.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti