Hypo: Asuntojen hinnat kääntyvät nousuun ensi vuonna

asuntojen hinnat ensi vuonna

Asuntojen hinnat nousevat kolme prosenttia koko maassa ensi vuonna, ennustaa asuntoluototukseen erikoistunut Hypo-pankki asuntomarkkinakatsauksessaan. Pääkaupunkiseudulla hintojen odotetaan kasvavan jopa neljä prosenttia.

– Asuntojen hintojen vuosimuutos nousi lokakuussa positiiviseksi ensi kertaa sitten vuoden 2022. Vaikka kasvua on havaittavissa, ollaan vasta matkalla kohti normaaliaikaa. Kauppamäärät jäävät vielä noin viidenneksen jälkeen vuoden 2019 tasosta, arvioi pankin pääekonomisti Juho Keskinen.

Katsauksen mukaan asuntomarkkinat elpyvät ja kauppamäärät kasvavat, mutta asuntojen hintaloukku hidastaa kasvuvauhtia.

– Poikkeuksellinen hintojen lasku ja inflaatioaalto ovat vaikeuttaneet seuraavaan asuntoon tarvittavan omarahoitusosuuden säästämistä. Säntillisille säästäjille, lainanlyhentäjille ja ensiasunnon etsijöille avautuu kuitenkin ostotilaisuuksia aiempaa edullisempaan hintaan, Keskinen sanoo.

Hintaloukku on nähtävissä, vaikka pääkaupunkiseudulla valtaosa asunnoista on yhä alkuperäistä ostohintaa arvokkaampia. Asuntojen hintakehitys korostaa sitä, että kaupunkiseuduilla kyse on suhdanteista, kun taas muualla Suomessa kyse on isommasta rakenneongelmasta.

Omistusasuminen edullisempaa

Katsauksesta selviää, että omistusasuminen tulee yhä vuokralla asumista halvemmaksi.

Lainankorot, vastikkeet ja lämmitys ovat vuokraan verrattavia asumisen juoksevia kuluja, jotka yhteenlaskettuna jäävät korkotason noususta huolimatta vuokria halvemmiksi. Lainan lyhennykset taas ovat asunnonomistajalle säästämistä, eivät juoksevia kuluja, vaikka kuukausibudjettiin ne on tietenkin laskettava mukaan.

– Vaikka asuntolainan korkokulut ovat tänä vuonna yli nelinkertaiset verrattuna kolmen vuoden takaiseen, omistusasuminen on yhä vuokra-asumista edullisempaa. Korkojen lasku kääntää vaakaa lisää omistusasumisen puolelle, Keskinen laskee.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

5.5.2025

Vanhojen osakeasuntojen hinnat yhä laskussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä koko maassa 1,3 prosenttia edellisvuodesta. Koko maan heikosta kehityksestä huolimatta vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat vuoden alussa monissa maakuntakeskuksissa, kuten Kajaanissa ja Kokkolassa.

28.1.2025

Vanhojen osakeasuntojen hintojen lasku hidastui viime vuonna

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat viime vuonna koko maassa edellisestä vuodesta. Eniten laskivat pienten asuntojen hinnat. Hintaheilunta asuntomarkkinoilla jatkuu, mutta suurissa kaupungeissa alkaa mahdollisesti näkyä kasvun merkkejä.

asuntojen hinnat

13.2.2025

Asuntojen hinnat kääntyvät varovaiseen nousuun 

Asuntojen hinnat kääntyvät varovaiseen nousuun tänä vuonna, ja myös vuokrat nousevat yhä maltillisesti, ilmenee PTT:n asuntomarkkinaennusteesta. Asuntojen hinnannousun ajureina ovat laskevat korot, reaalitulojen kasvu ja suurten kaupunkien väestönkasvu.

asuntojen hinnat

13.6.2025

Hypo: Runsas asuntotarjonta hillitsee asuntojen hinnan nousua

Asuntojen hinnat nousevat tänä vuonna koko maassa 0,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,0 prosenttia, ennustaa Hypo-pankki asuntomarkkinakatsauksessaan. Ensi vuonna hinnat nousevat eniten 15 vuoteen, jos korona-ajan nousuvuosi 2021 jätetään huomiotta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti