Nouto-Sortti on maksullinen huonekalujen ja muiden isojen esineiden noutopalvelu. Sen avulla pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen asukkaat saavat helposti kierrätykseen esimerkiksi tarpeettoman jääkaapin, hellan tai sohvan. Nouto-Sortin voi tilata nyt kätevästi uudesta verkkopalvelusta, joka laskee noudon hinnan (60-120 euroa) automaattisesti valittujen esineiden perusteella. Palvelun tarjoaa Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY.
– Autottoman voi olla hankalaa saada iso, rikki mennyt tavara kierrätykseen omin voimin. Tässä HSY:n Nouto-Sortti tulee avuksi! Maksullinen palvelumme on tarkoitettu yksityishenkilöille ja asunto-osakeyhtiöille, korkeintaan yhdeksän tavaran noutoon, kertoo HSY:n käyttöpäällikkö Johanna Rusanen.
Isot esineet eivät kuulu jätetilaan
Isojen esineiden oikea paikka ei ole taloyhtiön jätetila, vaan ne tulisi toimittaa Sortti-asemalle joko itse tai Nouto-Sortin avulla. Hyväkuntoisia esineitä voi tarjota esimerkiksi Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukseen, minne myös Nouto-Sortti kuljettaa käyttökelpoiset tavarat. Hyvä tapa kertoa palvelusta oman talon asukkaille on ripustaa esimerkiksi jätetilaan Nouto-Sortista kertova juliste, jonka voi tulostaa itse HSY:n esitepalvelusta.
Nouto-Sortti kuljettaa esimerkiksi sohvia, lipastoja, jääkaappeja ja helloja. Kyytiin ei oteta luteita tai muita tuhoeläimiä sisältäviä esineitä, vaarallista jätettä, pianoja tai sekajätettä, esimerkiksi jätesäkkejä. Nouto-Sortti palvelee pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Vesiyhteyden päässä sijaitsevat alueet, kuten saaristo, eivät kuulu palvelualueeseen.
Tilaa Nouto-Sortti kätevästi uudesta verkkopalvelusta
Nouto-Sortin tilaaminen kotiovelle on nyt entistä helpompaa, kun sen voi tehdä HSY:n verkkopalvelussa. Kalenterista voi valita noudon päivämäärän ja ilta- tai päivänoudon. Valittuaan noudettavat esineet tilaaja näkee automaattisesti päivittyvän hinnan noudolle. Hinta on 60–120 euroa, ja maksun voi suorittaa pankki- ja luottokorteilla.
Nouto-Sorttia tilatessa kannattaa huomioida, että esineiden tulisi olla kahden hengen kannettavissa. Tavarat kannattaa valmistella niin, että ne ovat valmiina noutoa varten, sillä palveluun ei sisälly purkutyö.
HSY vie hyväkuntoiset tavarat Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukseen, joka myy tuotteet edelleen. Huonokuntoisten esineiden kierrätyskelpoiset materiaalit toimitetaan uusioraaka-aineeksi teollisuuden käyttöön. Kierrätyskelvoton materiaali kuljetetaan jätevoimalaan, missä siitä tehdään kaukolämpöä ja sähköä.
Lisätietoja Nouto-Sortti -palvelusta
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään