lajittelu

Uusimmat artikkelit

kinkun rasva

8.12.2022

Kinkun rasva ei kuulu viemäriin

Kinkunpaistorasvaa ei saa kaataa viemäriin, sillä se tukkii viemärin jäähtyessään. Rasvan voi hyödyntää ruoanlaitossa, laittaa jäähtyneenä biojätteeseen tai kierrättää polttoaineeksi Kinkkutempun kautta.

15.2.2022

HSY: Asukkaiden tuottaman sekajätteen määrä on vähentynyt ja lajittelu lisääntynyt

HSY:n tutkii jätteiden lajittelua kolmen vuoden välein, viimeksi viime syksynä. Keskeisin havainto tutkimuksessa oli, että sekajätteen määrä on laskenut ja lajittelu lisääntynyt. Asukkaat ovat oppineet myös muovipakkausten kierrättämisen.

10.12.2021

Biojätteeseen ei voi laittaa mitä tahansa – Asiantuntija oikoo harhaluuloja

Ympäristöasiantuntija Hanna Tukiainen Helsingin seudun ympäristöpalveluista (HSY) kertoo Helsingin Sanomissa, että biojätteeseen kuuluu periaatteessa kaikki keittiöstä tuleva kompostoituva jäte. Esimerkiksi hedelmien ja vihannesten kuoret, ruoan tähteet, kahvin porot suodatinpapereineen, teepussit, kalanruodot sekä lihasta jääneet pienet luut voi surutta heittää biojätteeseen. Kuulostaa järkeenkäyvältä.

22.11.2021

Taloyhtiöillä valistuksen paikka: Sekajätteisiin päätyy liian usein lajitteluun kelpaavaa jätettä

Uusi jätelaki astui voimaan viime kesänä. Osa uudesta jätelainsäädännöstä tulee voimaan portaittain vuosina 2022–2024. Jätelainsäädännön uudistuksen taustalla on EU:n jätesäädöspaketti, joka tähtää jätteiden määrän vähentämiseen, uudelleenkäytön lisäämiseen ja kierrätykseen.

20.10.2021

Kodin jätelajittelu ulos allaskaapista: HSY:n vinkit näppärään ja tyylikkääseen lajitteluun

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden tavoitteena on nostaa pääkaupunkiseudun kotitalousjätteen kierrätysastetta. Tähän asti yli puolet pääkaupunkiseudun kotitalouksien jätteestä on ollut sekajätettä. Jätteiden lajittelu on tärkeää, sillä vain lajitellut jätteet voidaan hyödyntää uusioraaka-aineena.

30.6.2021

Jätelaki uudistuu – taloyhtiöille velvoitteita

Uuteen jätelakiin on tarkoitus siirtyä jo heinäkuun alusta. Osa uudesta jätelainsäädännöstä tulee voimaan portaittain vuosina 2022–2024. Uuden jätelain muutoksen taustalla ovat EU:n jäsenmailleen asettamat tavoitteet kierrätyksen lisäämiseksi.

10.12.2019

Kierrätä myös jouluna: Pakkausten lajitteluvinkit vuodenvaihteeseen

Joulu ja uusi vuosi tuovat valoa pimeyteen: Lahjoja annetaan, herkutellaan hyvää ruokaa ja koristellaan kotia. Samalla tyhjien pakkausten määrä kasvaa tavallista suuremmaksi. Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy kokosi yhteen vuodenvaihteen kysytyimmät pakkausten lajitteluvinkit.

28.3.2019

Maahanmuuttajille suunnattu opastusvideo kertoo roskien oikean paikan viidellä kielellä

Ulkomaalaistaustaisen väestön osuus kasvaa pääkaupunkiseudulla nopeasti. Vieraskielisten osuus Espoossa ja Helsingissä on nyt noin 13,5 prosenttia ja Vantaalla 14,4 prosenttia. Tätä kasvavaa väestöä varten HSY ja Heka ovat toteuttaneet opastusvideon jätteiden lajittelusta ja viemärietiketistä.

26.3.2019

HSY:n Nouto-Sortti noutaa tarpeettomat tavarat

Nouto-Sortti on maksullinen huonekalujen ja muiden isojen esineiden noutopalvelu. Sen avulla pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen asukkaat saavat helposti kierrätykseen esimerkiksi tarpeettoman jääkaapin, hellan tai sohvan. Nouto-Sortin voi tilata nyt kätevästi uudesta verkkopalvelusta, joka laskee noudon hinnan (60-120 euroa) automaattisesti valittujen esineiden perusteella.

21.3.2019

Muovipakkausten määrä kotien sekajätteessä vähentynyt yli 30 prosenttia

Muovipakkausten määrä sekajätteessä on vähentynyt selvästi viime vuosina. Muissa jätelajeissa ei ole merkittävää muutosta. Sekajätteen kokonaismäärä on sen sijaan vähentynyt.

14.3.2019

Nyt on hyvä hetki aloittaa kevätsiivous – HSY:n keräysautot lähtevät liikkeelle 1. huhtikuuta ja tuovat kierrätyksen kotikulmillesi

Keräysautoille voi tuoda kotiin kerääntyneet ylimääräiset metalliromut ja sähkölaitteet sekä vaaralliset jätteet kuten energiansäästölamput, maalit ja voimakkaat kemikaalit. Autot kiertävät pääkaupunkiseudulla sekä Kirkkonummella 5.6. asti.

21.1.2019

HSY uudistaa jätehuoltomääräykset: jäteastioiden tyhjentäminen voidaan aloittaa ennen aamuruuhkaa 1.3. lähtien

HSY:n uudistamat jätehuoltomääräykset tulevat voimaan pääosin 1.3.2019. Jäteastioiden tyhjennys on mahdollista Helsingin kantakaupungin alueella kello 5–22. Muualla tyhjennystyöt voidaan aloittaa tuntia myöhemmin.