Homekoira kertoo työstään maaliskuun Kiinteistölehdessä

Homeen ja sädesienen etsiminen on hyödyllinen koiran virka. Koiran kuono on lahjomaton, vaikka ihmisen pitääkin tulkita tulokset ja tehdä jatkotutkimukset.

Pian postiluukustasi putoaa Suomen Kiinteistölehden maaliskuun numero. Homeen jäljittämisestä koiran avulla kertoo Jukka Sirenin artikkeli.

Pihojen ja leikkialueiden kevätkunnostus alkaa pian. Aiheesta on maaliskuun Kiinteistölehdessä Infografiikka ja kaksi asiantuntija-artikkelia. Kerrostaloasukkaiden virkistysalueita ovat myös parvekkeet, joiden viihtyisäksi saamisesta kertoo Talvikki Lyytisen artikkeli.

Yhä useammassa taloyhtiössä haluaisivat osakkaat itse asennuttaa sähköautolleen latauslaitteistoja. Miten se järjestyy ja miten vastuut jaetaan, siitä kertoo Kiinteistöliitto Uusimaan asiantuntijan Katriina Sarekosken haastattelu.

Paljon yleisempiä ovat kuitenkin osakkaiden omat remontit kylpyhuoneissa. Kun taloyhtiö sitten tekee putkiremontin koko kiinteistöön, aletaan miettiä, hyvitetäänkö osakkaita näistä omatoimiremonteista – ja jos, niin paljonko ja miten? Tästä kertovat Joachim Lindholm ja Aki Rosén, joilta on juuri ilmestynyt aiheesta kirjakin.

Nämä ja monet muut mielenkiintoiset ja ajankohtaiset aiheet löydät taloyhtiöiden oman lehden, Suomen Kiinteistölehden tuoreimmasta numerosta. Digiversion lehdestä voit lukea jo nyt.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

19.3.2026

Kesähelteet lähestyvät – maaliskuun Kiinteistölehti viilentää

Maaliskuun Kiinteistölehdessä tutustutaan VRF-jäähdytysratkaisuun, jolla voi viilentää myös parvekkeettomia asuntoja. Kerromme myös kaakkois-suomalaisten taloyhtiöiden ongelmista venäläisten osakkaiden kanssa, sekä haastattelemme Kiinkon uutta toimitusjohtajaa Tauno Taajamaata.

12.6.2025

Tiilikatto vaatii huolenpitoa – muista säännölliset katselmukset ja sammaloitumisen esto

As Oy Hämeenlinnan Myllärinpuistossa tiedostettiin noin 20-vuotiaan betonitiilikaton huollontarve. Aurinko oli haalistanut mustan katon paikoin harmaaksi. Myös sammal oli alkanut kiinnittyä pinnoille.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

16.4.2026

Puutteellinen ilmanvaihto? Selvitä korvausilmaventtiilien kunto

Suomessa arviolta miljoonassa asunnossa on puutteellinen ilmanvaihto. Jos taloyhtiö tekee muutenkin remonttia, sen kannattaa selvittää, tarvittaisiinko asuntoihin uusia korvausilmareittejä. Turkulaisissa taloyhtiöissä uusittiin korvausilmaventtiilit osana isoa remonttia.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

10.4.2026

Talousasiat auki yhtiökokouksessa – hallitus, näin valmistaudut kokoukseen

Tilinpäätös tulee esitellä yhtiökokouksessa selkeästi, jotta osakkaille muodostuu oikea kuva yhtiön toiminnasta menneellä tilikaudella. Taloyhtiön hallituksen kannattaa varautua jo ennalta myös osakkaiden kysymyksiin ja talousaiheiseen keskusteluun.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti