Helsingin seudun asuntotuotanto huippulukemissa

Helsingin seudulla aloitettiin lähes 22 000 uuden asunnon rakentaminen viime vuonna. Määrä on suurempi kuin kertaakaan 2000-luvulla. Määrän lisäys pohjautuu etenkin Helsingin ja Vantaan kasvuun, selviää Helsingin seudun kauppakamarin Toimialakatsauksesta.

– Asuntotuotannon lisäys on erittäin hyvä uutinen Helsingin seudulle, jossa on kasvava tarve uusille kohtuuhintaisille asunnoille. Asuntorakentamisen täytyisikin pysyä korkealla tasolla vuosia eteenpäin, sillä yritykset tarvitsevat yhä enemmän seudun ulkopuolelta muuttavaa työvoimaa, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen.

Kaiken kaikkiaan Helsingin seudulla valmistui keskimäärin 10 asuntoa 1 000 asukasta kohden vuoden 2018 aikana. Suhteellisesti vilkkainta asuntotuotanto oli Sipoossa, Keravalla, Vantaalla ja Nurmijärvellä, jossa valmistui 16-18 asuntoa 1 000 asukasta kohden. Espoossa määrä oli 11 ja Helsingissä 8,5 asuntoa 1000 asukasta kohden.

Helsingin seudun asuntojen koko on pienentynyt. Tänä vuonna valmistuneiden asuntojen keskikoko oli 60 neliötä, mikä on 17 neliötä vähemmän kuin vuonna 2012.

Työllisyys paranee ja työpaikkojen määrä kasvaa

Seudun työllisten määrä oli vuoden kolmannella neljänneksellä 4 % ja työpaikkojen määrä 5 % edellistä vuotta korkeammalla tasolla. Tuotanto kasvoi 3 % verrattuna edelliseen vuoteen.

Liikevaihto kasvoi vahvasti liike-elämän palveluissa, majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, kaupan alalla, informaatio- ja viestintäalalla sekä kuljetuksessa ja rakentamisessa. Suhdanneodotukset ovat kuitenkin aiempaa varovaisemmat teollisuudessa ja rakentamisessa.

– Hyvästä työllisyystilanteesta huolimatta huolestuvaa on, että osaavan työvoiman saatavuus rajoittaa avoinna olevien työpaikkojen täyttämistä yhä useammassa yrityksessä. Kasvun jatkamiseksi tulevan hallituksen täytyy mahdollistaa Helsingin seudun kasvua järkevällä asuntopolitiikalla, sujuvilla joukkoliikenneyhteyksillä ja työperäisen maahanmuuton esteitä purkamalla, Lahtinen toteaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Pieniä vuokra-asuntoja

7.6.2023

Pieniä vuokra-asuntoja rakennettu yhä enemmän

Pääkaupunkiseudulla ja Tampereella on viime vuosina rakennettu ennätysmäärin asuntoja, jotka ovat valtaosin pieniä vuokrayksiöitä ja -kaksioita. Rakentaminen keskittyy Suomessa yhä enemmän Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle ja Tampereelle.

19.10.2023

Vapaarahoitteiset vuokrat nousivat heinä-syyskuussa

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat heinä-syyskuussa pääkaupunkiseudulla 0,5 prosenttia ja muualla Suomessa 2,0 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, kertoo Tilastokeskus.

puunpoltto

7.11.2023

Älä polta jätteitä tulisijassasi

Puunpoltosta muodostuvia haitallisia päästöjä voi vähentää oikeaoppisilla puunpolttotavoilla. Päästöjä syntyy vähemmän, kun tulisijassa polttaa vain puhdasta ja kuivaa puuta ja kun noudattaa oman tulisijan käyttöohjeita.

29.12.2022

Asuntojen ja toimitilojen rakentaminen laskussa Helsingin seudulla

Asunto- ja toimitilarakentamisen arvioidaan hidastuvan pääkaupunkiseudulla vuonna 2023. Syynä ovat rakennuskustannusten raju kasvu sekä asumisen energia- ja hoitokustannusten nousu. Asuinrakennusten aloitusten ja rakennuslupien volyymit ovat kääntyneet selvään laskuun jo vuonna 2022.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti