Hallitustyöhön tarjolla asiantuntija-apua

apua

Tulevana syksynä taloyhtiöiden hallitukset saavat eteensä aiempaa monimutkaisempia kysymyksiä. Kasvavat kustannukset luovat paineita keksiä ratkaisuja energiansäästöön, ja moni taloyhtiö joutuu pohtimaan ylimääräisten vastikkeiden keräämistä ja vastikkeiden korottamista.

Hallituksissa voi olla mukana viime keväänä valittuja uusia jäseniä, joille asunto-osakeyhtiöiden asiat eivät ole entuudestaan tuttuja. Suomen Kiinteistöliitto tarjoaa jäsentaloyhtiöilleen apua ja tukea hallitustyöhön.

– Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat vastuullisessa roolissa huolehtiessaan osakkaiden yhteisestä omaisuudesta. Normaali huolellisuus ja halu perehtyä asioihin riittävät, ja tarjolla olevaa asiantuntija-apua kannattaa hyödyntää, toteaa neuvontalakimies Tapio Haltia.

Maksuton lakineuvonta palvelee Kiinteistöliiton jäseninä olevien taloyhtiöiden hallitusten jäseniä ja isännöitsijöitä sekä tilin- ja toiminnantarkastajia viitenä päivänä viikossa. Neuvontaa on saatavilla myös korjausrakentamisessa ja energia-asioissa sekä talouteen ja verotukseen liittyvissä kysymyksissä. Liitto ja sen alueelliset jäsenyhdistykset järjestävät lisäksi koulutustilaisuuksia.

Kiinteistöliitto on koonnut verkkosivuilleen taloyhtiöiden hallitusten jäsenille tarkoitetun tarkastuslistan ja muita hallitustyön kannalta hyödyllisiä työkaluja. Jäsensivuilla on esillä hyödyllistä tietoa, kuten oppaita, lomakkeita ja videoita. Lakibotti-palvelusta voi kysyä neuvoa tavallisimmissa taloyhtiön lakikysymyksissä, kuten vastuunjakoon liittyvissä asioissa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

häiriötilanteessa neljännes tarvitsisi apua

24.12.2025

Valtaosa suomalaisista pärjäisi häiriötilanteessa – neljännes tarvitsisi apua

Suomalaisista kolme neljäsosaa arvioi pärjäävänsä yhteiskunnan vakavassa häiriötilanteessa, kuten pitkän sähkökatkon aikana. Loppu neljännes tarvitsisi apua, käy ilmi kyselytutkimuksesta. Eniten apua kokevat tarvitsevansa yksin asuvat, nuoret, pienituloiset ja kaupunkilaiset.

11.12.2025

Taloyhtiö jälkiasensi hissit edistääkseen esteettömyyttä – ”Kukaan meistä ei nuorene”

Väestö vanhenee, joten taloyhtiöiden kannattaa panostaa esteettömyyden edistämiseen. As Oy Kaakinportissa Pieksämäellä ryhdyttiin korjaustöihin, jotta asukkaat pärjäisivät kotonaan mahdollisimman pitkään.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

14.4.2026

Kaupallinen yhteistyö

DNA:lta monipuoliset palvelut arkeen ja viihtymiseen

DNA Netti taloyhtiösopimuksella tuo jokaiselle asukkaalle sopivan ja huolettoman netin sekä parasta vastinetta rahalle. Edullisen netin lisänopeuden lisäksi taloyhtiösopimus avaa oven muihin DNA:n tuotteisiin ja palveluihin etuhinnoin.

DNA

oto-isännöinti

26.6.2025

Mitä tarkoittaa oto-isännöinti ja milloin sitä kannattaa käyttää?

Oman toimen ohessa toimivan eli oto-isännöitsijän olisi hyvä olla oppimis- ja tiedonhaluinen toimija, joka tunnistaa oman osaamisensa rajat ja hakee tarvittaessa ulkopuolista asiantuntija-apua. Tärkeintä on, että hänellä on riittävästi aikaa isännöitsijän töiden hoitamiseen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti