Grillaus sallittua myös kerrostalon parvekkeella

parvekegrillaaminen

Kesän kynnyksellä moni kaivaa grillin esiin ja ryhtyy valmistamaan kesäisiä herkkuja omalla parvekkeellaan tai terassillaan. Osa taloyhtiöiden osakkaista kokee grillaamisen niin häiritsevänä, että haluaisi kokonaan kieltää sen. Kiinteistöliitto ei kuitenkaan suosittele grillauskieltoa ratkaisuksi asiaan.

Taloyhtiössä voidaan laatia omat järjestysmääräykset, joiden tarkoituksena on nimensä mukaisesti turvata taloyhtiön järjestystä. Säännöt eivät kuitenkaan saa rajoittaa normaalia asumista ja elämää.

– Useiden kerrostaloyhtiöiden järjestysmääräyksissä lukee, että parvekkeella grillaaminen on kielletty. Tällaisessa kiellossa on ongelmana sen valvominen, mutta myös se, minkälaisia seurauksia kiellon rikkomisella voi olla, sanoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.

Huoneisto voidaan ottaa järjestysmääräysten rikkomisen perusteella taloyhtiön hallintaan enintään kolmeksi vuodeksi. Hallintaanottoa ei kuitenkaan voida tehdä, jos rikkomuksella on vain vähäinen merkitys.

– Grillaaminen kuuluu normaaliin elämään. Huoneiston hallintaanotto on niin järeä toimenpide, että järjestysmääräyksessä olevan grillaamiskiellon rikkominen jää yleensä vaille oikeusvaikutusta, mikäli grillaaminen ei vaaranna paloturvallisuutta. Sen vuoksi parvekegrillaamista ei kannata kieltää kokonaan yhtiön järjestysmääräyksissä, Haltia sanoo.

Vinkit paloturvalliseen grillaamiseen:

  • Käytä parvekkeella vain sähkö- tai kaasugrilliä.
  • Älä jätä kuumaa grilliä valvomatta.
  • Noudata turvallisuusetäisyyksiä ja muista, että erityisesti puiset materiaalit ovat tulenarkoja.
  • Pidä sammutusvälineistöä, kuten sammutuspeitettä, käden ulottuvilla.
  • Muista myös naapureiden viihtyvyys! Huolehdi siitä, ettet aiheuta grillaamisellasi kohtuutonta käryä ja haittaa.

Lue myös: Näin grillaat turvallisesti vappuna
Muista puhdistaa grilli kesän päätteeksi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiön grillikota

19.6.2025

Kuka saa käyttää taloyhtiön grillikotaa? 

Joidenkin taloyhtiöiden pihalle on rakennettu grillikatos tai -kota. Jos tila ei ole lukittava, voi eteen tulla kysymys siitä, saako kuka vain tulla pihalle ja käyttää taloyhtiön grilliä. Lähtökohtaisesti tämä on kiellettyä, koska piha on taloyhtiön aluetta eikä julkista aluetta.

25.5.2026

Kiinteistöliitto: Parvekkeella grillatessa muistettava paloturvallisuus

Helsingin Kalasatamassa syttyi viikonloppuna tulipalo, joka sai alkunsa parvekkeella grillaamisesta. Grillatessa tulee aina ottaa huomioon paloturvallisuus, muistuttaa Kiinteistöliitto. Taloyhtiöiden ei kuitenkaan ole syytä kieltää parvekegrillaamista kokonaan.

22.8.2025

Parvekkeen sisustaminen – mikä on sallittua ja mikä ei?

Vaikka parveke onkin osakkaan hallinnassa olevaa tilaa, siellä ei silti saa tehdä mitä tahansa muutostöitä. Jotkut muutokset vaativat muutostyöilmoituksen taloyhtiölle tai yhtiön luvan.

Vaahterat loistavat kerrostalon pihassa.

25.9.2025

Jyväskyläläisen kerrostalon pihaa värittävät hehkuvat vaahterat – ”Sisäpiha on täydellinen puutarhanhoidolle”

Jyväskyläläinen puutarhaharrastaja Tapio Ukkonen hoitaa kerrostalon pihaa kuin omaansa. Ruska-aikaan moni pysähtyy ihailemaan sen häikäiseviä vaahteroita. "Talossa käyvät vierailijat ihailevat, että miten vuokratalossa voi olla tällaista", sanoo Ukkonen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti