Energian hintojen nousu jatkui

Viime vuoden lopulla alkanut energian hintojen nousu jatkui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tilastokeskuksen tietojen mukaan tähän vaikuttivat veronkorotukset vuoden alussa, mutta ennen kaikkea tuontipolttoaineiden kallistuminen.

Voimalaitospolttoaineiden hinnat sähköntuotannossa

Voimalaitospolttoaineiden hinnat sähköntuotannossa

Öljyntuottajamaiden leikkaukset öljyntuotannossa nostivat Suomeen tuotavien öljytuotteiden hintoja. Tämä sekä vuoden alun veronkorotukset vaikuttivat polttonesteiden kuluttajahintojen selvään nousuun. Maaliskuussa hinnat nousivat vuoden takaisesta moottoribensiinillä 12, dieselöljyllä 16 ja kevyellä polttoöljyllä 20 prosenttia.

Kivihiilen maailmanmarkkinahinta kääntyi selvään nousuun viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Sähköntuotannossa käytetyn kivihiilen veroton hinta oli maaliskuussa peräti 93 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin, ollen jo lähellä energiaturpeen verotonta hintaa. Nykyistä nousua edelsi kivihiilen hinnan useamman vuoden vähittäinen lasku ja nyt hinta on noussut suunnilleen vuoden 2011 tasolla. Samoin nousussa on ollut maakaasu, jonka veroton hinta oli maaliskuussa 36 prosenttia korkeampi. Suomessa sähköntuotannon polttoaineet ovat verottomia, kun taas lämmöntuotannossa käytetyistä polttoaineista maksetaan valmisteveroa.

Lämmöntuotannossa käytettävän kivihiilen ja maakaasun verollista hintaa ensimmäisellä neljänneksellä nostivat valmisteveron sekä verottomien hintojen nousu. Verollisiin hintoihin verottomien hintojen muutokset vaikuttavat kuitenkin yhä vähemmän johtuen verojen osuuden kasvusta viime vuosina. Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna kivihiilen hinta oli maaliskuussa 24 prosenttia ja maakaasun 22 prosenttia korkeampi.

Pohjoismaiden huono vesitilanne vaikutti pohjoismaisen sähköpörssin osto- ja myyntitarjouksista johdetun systeemihinnan nousuun. Tämä näkyi myös systeemihinnan ja Suomen aluehinnan välisessä erossa, joka kaventui lähes olemattomiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Kotitalousasiakkaiden sähkön hinnat kallistuivat kaikissa kuluttajaryhmissä ja olivat maaliskuussa keskimäärin 5 prosenttia korkeammat kuin vuotta aiemmin. Yritys- ja yhteisöasiakkaiden sähkön hinnoissa oli paljon hajontaa. Pienimmillä kuluttajilla nousua oli maaliskuussa parin prosentin verran, keskisuurilla hinnat puolestaan laskivat pari prosenttia ja aivan suurimmilla käyttäjillä hinnat nousivat 11 prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus, Energian hinnat

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiöiden kustannukset

12.9.2023

Indeksitalo-tutkimus: Taloyhtiöiden kustannukset nousseet laajasti

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänäkin vuonna tuntuvasti, ja nousu on ollut aiempaa laaja-alaisempaa. Vertailun kalleimmat kunnat ovat Helsinki, Järvenpää ja Hämeenlinna. Sähköenergia on halventunut, mutta perusmaksut ja siirtohinnat nousseet.

rakentaminen pääkaupunkiseudulla

2.6.2023

Rakentaminen vähenee voimakkaasti pääkaupunkiseudulla

Rakentamisen määrä pääkaupunkiseudulla vähenee Raklin mukaan voimakkaasti tänä vuonna. Asuntoaloitusten määrä on rajussa laskussa, mutta korjausrakentamisella on kysyntää. Rakennuskustannusten nousu hidastui kiivaan alkuvuoden jälkeen.

asuntojen hintojen

6.4.2023

Danske Bank: asuntojen hintojen lasku pysähtyy

Danske Bankin asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hinnat laskevat hieman kesää kohden, mutta kääntyvät loppuvuonna jo nousuun. Pankki ennustaa patoutuneen kysynnän kääntävän uudisrakentamisen kasvuun.

hyvä sähkösopimus

6.10.2023

Hyvä sähkösopimus pelasti As Oy Nunnanmetsän hintashokilta

Rahoitus- ja hoitovastikkeiden nousu on ollut viimeisen vuoden aikana huimaa. Monet As Oy Nunnanmetsän asukkaat ovat kuitenkin selviämässä hintojen noususta ennakoitua helpommin, kun sähkön hinnan nousu jäi lyhytaikaiseksi.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti