”Koti ei tarkoita vain neljää seinää ja kattoa pään päällä. Koti on turvallinen ja lämmin paikka perheelle ja ystäville. Se on paikka, johon voi juurtua. Liian monelle eurooppalaiselle ajatukseen omasta kodista liittyy kuitenkin ahdistusta.”
Näin puhui Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen State of The Union -puheessaan syykuussa 2025. Vuotuinen puhe käsittelee Euroopan unionin polttavimpia kysymyksiä ja kertoo siitä, millaisia asioita komissio aikoo edistää kaudellaan. Lainaus on historiallinen, sillä asuminen ei ole kuulunut Euroopan unionin toimivaltaan vaan jäsenmaille. Jäsenmaiden ja unionin vastuunjaosta on sovittu Euroopan unionin perusoikeuskirjassa. Nyt komissio ja parlamentti on alkanut toden teolla työskennellä asian parissa. Miksi asuminen on noussut Euroopan unionin asialistalle?
Asuminen on kallistunut ja siitä on pulaa
Von der Leyenin esittämä huoli on todellinen. Euroopassa on käynnissä useita viheliäitä asumisen kriisejä. Euroopan komission tuoreet tilastot puhuvat karua kieltä: kohtuuhintaisen asumisen puutteen kokee välittömäksi ja kiireiseksi ongelmaksi 51 prosenttia suurissa kaupungeissa asuvista unionin kansalaisista. Vastaava luku pienemmissä kunnissa on 37 prosenttia, maaseutumaisilla alueilla 28 prosenttia.
Kansalaisten kokemus ei ole tuulesta temmattu. Asuntojen keskihinnat ovat nousseet 2013–2024 välillä noin 60 prosenttia. Huomionarvoista on, että keskiarvot pitävät paljon sisällään: niin tyhjenevien seutujen romahtaneet neliöhinnat kuin metropolien keskustojen asunnot, joiden arvo on moninkertaistunut.
Vuokrien keskihinnan kehitys on ollut huomattavasti maltillisempaa: 20 prosenttia vajaan 10 vuoden ajanjaksolla, mikä vastaa Euroopan keskuspankin inflaatiotavoitetta. Tässäkin keskiarvo kätkee sisäänsä monenlaisia todellisuuksia. Virossa vuokrat ovat jopa kolminkertaistuneet, mikä ylittää selvästi keskipalkan nousun. Asuntojen ostohintojen ja vuokrien nousu ei ole ongelma, kunhan palkkataso ja työllisyysaste seuraa kehitystä. Juuri tässä kehityksessä Euroopassa on nähtävissä railo.
Haasteet eivät jakaudu tasaisesti
Finanssikriisin jälkeen eurooppalaisten nuorten (25–34-vuotiaat) omistusasujien määrä on pudonnut miltei viidenneksellä. Toisin sanoen asuntohissiin on entistä vaikeampi päästä. Nuorisotyöttömyys ja heikko palkkakehitys lienevät merkittävimmät juurisyyt ilmiön taustalla. Vaikka Euroopan nuorten työttömyysaste on laskenut huippuvuosistaan, on se edelleen korkealla tasolla.
Asuntokriisin vakavin ilmentymisen muoto on asunnottomuus. Euroopassa arvioidaan olevan yli 1 000 000 koditonta, joista 400 000 on alaikäisiä. Kotia vailla olevien paperittomien määrästä tuskin kenelläkään on tietoa. Suomessa kehitetty koti ensin -periaate on onnistunut vähentämään asunnottomuutta merkittävästi. Suomi olikin ensimmäinen maa maailmassa, joka käytännössä onnistui lopettamaan asunnottomuuden. Valitettavasti kehityksessä on nähtävissä takapakkia ja asunnottomien määrä on kasvussa.
Suomi yksinäisessä joukossa – onneksi
Keskustelin hiljattain Euroopan komission edustajan kanssa. Hän arvioi, että Suomi saattaa olla ainoa Euroopan unionin jäsenvaltio, jossa ei ole mittavaa asumiskriisiä. Tämä tietysti riippuu näkökulmasta; alueiden eriytyminen ja siitä johtuvat kiinteistönomistajien taloudelliset haasteet ovat oikea ongelma. Samoin asumisen kustannusten nousu, etenkin omistusasumisessa. Jos kriisiä tarkastellaan asuntojen riittävyyden kautta, tilanne on yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta hyvä. Etenkin omistusasuminen on meilläkin kallistunut, mutta markkinat toimivat. Muissa eurooppalaisissa pääkaupungeissa olisi mahdotonta kuvitella tilanne, jossa asunnoista on ylitarjontaa ja vuokrat putoaisivat. Juuri niin on tapahtunut Suomessa viime vuosina.
Miten – ja missä – asumisen moninaiset kriisit sitten ratkaistaan? Euroopan unionissa päätökset tehdään läheisyysperiaatteella eli mahdollisimman paikallisella tasolla, lähellä ihmisiä, joita päätökset koskevat. Asuminen, jos mikä, on paikallinen kysymys. Kuopioon rakennettu vuokratalo ei helpota asuntopulasta kärsivää barcelonalaista. Siksi asumisen kriisi lopulta ratkaistaan jäsenmaissa. Suomessa asuntopolitiikkaa on toteutettu valtion, kuntien ja yksityisen sektorin yhteispelinä. Tasapaino omistusasumisen, yksityisten vuokramarkkinoiden ja sosiaalisen asunnontuotannon välillä toimii. Se kykenee tarjoamaan erilaisia asumisen ratkaisuja erilaisiin tarpeisiin. Samanlaista mallia toivon kaikkialle Eurooppaan.
Asuntopulan kannalta on keskeistä, että asuntoja rakennetaan riittävästi. Jotta kannustimet rakentaa säilyvät, asuntomarkkinoiden tulee toimia. Siksi on olennaista myös välttää kohtalokkaimmat virheet: edesmenneen ruotsalaisen taloustieteilijän Assar Lindbeckin mukaan vuokrasääntely on tehokkain tunnettu keino tuhota kaupunkeja, jos pommituksia ei oteta laskuihin. Lausahdus on raflaava, muttei perätön. Ruotsalaiset kollegamme vierailevat Suomessa säännöllisin väliajoin esittämässä kysymyksen, miten ihmeessä Suomessa on onnistuttu siinä, missä Ruotsissa on täydellisesti epäonnistuttu.
Sitten on varmistettava, että rahoitusta on saatavilla. Yksikään hanke ei toteudu, ellei joku sitä maksa, oli kyse sitten uusien asuntojen rakentamisesta tai vanhojen korjaamisesta. Finanssikriisin kaltaisten katastrofien välttämiseksi pankeilta on perusteltua vaatia vastuullisia käytänteitä ja takeita vakavaraisuudesta. Samaan aikaan on kuitenkin varottava, että sääntelyä ja sitä myöden rahoituksen saatavuutta ei viritetä ylikireäksi. Rahakysymyksissä Euroopan unionilla on paljonkin valtaa.
Kuitenkaan asumisen kriisejä ei ratkaista yksin rakentamalla. Jo olemassa oleva rakennuskanta tulee ottaa mahdollisimman tehokkaasti käyttöön ja siitä on pidettävä huolta. Sosiaalinen asunnontuotanto tulee kohdentaa tehokkaasti sitä tarvitseville, eikä kodin omistamisesta pidä tehdä päätösperäisesti liian kallista. Vaikeimpia asumisen haasteita ratkomaan tarvitaan lisäksi muita hyvinvointivaltion palveluita aina sosiaaliturvasta terveys- ja työllisyyspalveluihin.
Haluatko kommentoida blogia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään