Tyhmää toimintaa maalämpöä vastaan

Ilmastopoliittiset asiat ovat niin globaalisti kuin kotimaassamme Suomessa tärkeitä ja korostuvat. Tämä koskee niin poliittista päätöksentekoa kuin kaikkia toimijoita. Energiatehokkuus ja hiilineutraalisuustavoitteet ovat esillä. Tämä liittyy myös olennaisesti asumiseen, jossa lämmityksellä on suuri merkitys.

Merkittävä osa kaukolämmöstä tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. Kaukolämpö kaupungeissa on lähtökohtaisesti erittäin hyvä järjestelmä ja ratkaisu. Valitettavasti useimmat kuntamonopolina toimivat energiayhtiöt ovat vuosikymmenten myötä pöhöttyneet, eivätkä ole enää kilpailukykyisiä. Kuntien osalta niiden monopoleista on lisäksi tullut piiloverotusta harjoittavia toimijoita, jotka tilittävät kuntien ainaiseen rahapulaan lisätuloja.

Maalämmöstä on tullut teknisen kehityksen myötä entistä varteenotettavampi kilpailija kaukolämmölle monessa kaupungissa, ja luonnollisesti se on entistä halutumpi vaihtoehto kaupunkien ulkopuolella haja-asutusalueilla. Moni asuinkerrostalo on viime vuosina siirtynyt kaukolämmöstä maalämpöön. Raha eli takaisinmaksuaika ja juoksevat kustannukset on ollut suurin motivaattori. Samalla on saatettu myös todeta ilmastomyönteisyydenkin olemassaolo.

Samalla kun valtiovalta kiristää fossiilisten polttoaineiden verotusta, jolla vaikutetaan entisestään siirtymiseen fossiilisista uusiutuviin energialähteisiin, jolla puolestaan edetään valittua tietä kohti hiilineutraalisuutta, tapahtuu eri puolilla maata kunnissa ja ELY-keskuksissa kummia.

Olen seurannut ihmetyksellä oman kotikaupunkini Lappeenrannan toimintaa. Pohjavesisuosituksia on yllättäen tiukennettu ja maalämpöön on tulevaisuudessa vaikea saada lupa. Erityisesti tämä koskee keskusta-aluetta. Lisäksi meneillään oleva Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutos on saanut puolestaan Luumäen ja Savitaipaleen kunnat enemmän kuin ärsyyntymän. Kuntien mielestä uudistuksen valmistelu on tapahtunut salakähmäisesti, eikä asianosaisille ole annettu riittävästi aikaa perehtyä asiaan. Pohjavesimerkinnällä on suora vaikutus kaavoitukseen ja teollisuuden toimintaedellytyksiin.

Luonnollisesti pohjavesiasia on tärkeä, mutta asioiden ja tapahtumien saamat käänteet nostavat perustellusti esiin ajatuksen, että kuntien energiamonopolit, jotka tuottavat kaukolämpöä, kokevat toimintansa uhatuksi, maalämmön alettua haastaa pöhöttynyttä kaukolämpötoimintaa. Viimeksi mainitut voivat vain itse syyttää itseään kilpailukyvyttömyydestä.

Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) uusi 13.4. ilmestynyt tutkimustyöraportti 17/21 ”Energiakaivon asennus ja käyttö – Ympäristöriskitarkastelu” kumoaa edellä mainitut ympäristötoimen ja ELY-keskuksen esiin nostamat uhkakuvat ja ”totuudet”. Jokainen voi miettiä mistä siis on kyse?

Maalämpöä syntyy, kun aurinko lämmittää maanpintaa ylhäältä päin ja maapallon oma ydin puolestaan alhaalta. Maalämmöstä voidaan puhua uusiutuvana eli loputtomana energiamuotona.

Vastaavanlaisia byrokratiahankkeita esiintyy Suomen useissa kolkissa. Kaiken lisäksi ne ovat ristiriidassa valtiotasomme ilmastopolitiikan kanssa. Nyt tarvitaan avoimuutta, linjakkuutta, rehellisyyttä ja älyä. Ja koko maata koskevia linjauksia, kaupunki-, kunta- ja aluetason ”vedätysten ja pelleilyjen” sijaan. Toivottavasti siihen Suomessa kyetään. Me kansalaiset olemme sen ansainneet, ja samalla tehdään niitä paljon puhuttuja ilmastotekojakin konkreettisesti.

Timo Multanen

Kirjoittaja on REIM Groupin konsernihallituksen päätoiminen puheenjohtaja. Hänellä on yli 35 vuoden ammattimainen osaaminen kiinteistö- ja isännöintialalta. Timolla on laaja kansainvälinen kokemus ja kontakteja ympäri maailmaa. Hän on toiminut kolumnistina useissa julkaisuissa sanomalehdestä ammattijulkaisuihin. Vapaa-ajallaan Timo harrastaa gastronomiaa ja viinejä, sekä kirjallisuutta, matkailua, musiikkia ja sulkapalloa.

Keskustelu

kommentoi

  1. näin on, että maalämpöratkaisuja pitäisi tukea myös valtion tuen kautta tai sitten kaukolämmön hintaa pitäisi alentaa vastaamaan kohtuullisia asumiskustannuksia.

    Tykätty 0 kertaa

  2. Moi Timo.
    Kiitos blogistasi. Asiahan on juuri niin, kuten kirjoitat, eli maalämpöhän on mitä parhain ympäristöteko ja mihin nyt täytyisi panostaa erityisesti !

    Kiitos ja Hyvää Vapunajan odotusta Sinulle ja Elenalle ja siitähän tää kesäaika taas alkaa. Ps. minäkin pääsen taas Kyläniemeen, ku noi lumetkin suli jo pois.

    T. Arto

    Tykätty 0 kertaa

  3. Teknologiajohtaja

    Tähän Timo hienoon artikkeliin kommentoisin vielä, että aurinkoenergiaa voidaan käyttää ”tankkaamaan” lämpökaivoa kesäisin, jotta lämpö riittää talveksi. Geolämmön ja geolämpövaraston roolit tulisi nostaa oikeaan arvoonsa, etenkin Lappeenrannassa.

    Tykätty 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.

Kiinteistölehden kommentointiohjeet

Julkaisemme kommentteja arkipäivisin (pl. loma-ajat). Kommentoithan asiallisesti ja muut huomioon ottaen. Tämä kommenttikenttä on tarkoitettu yllä olevaa artikkelia koskevaa keskustelua varten. Täällä ei saa mainostaa eikä spämmätä. Emme myöskään vastaa tällä palstalla lakikysymyksiin tai korjaushankkeita koskeviin ongelmiin. Niihin saat apua Kiinteistöliiton neuvontapalveluista

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje