Mökin katto sähköä tuottamaan

Kerroin vuosi sitten blogissani Aurinkosähköä mökille, että olen hankkimassa aurinkovoimalan mökkini katolle. Tänään on se odotettu päivä, kun asennus tapahtuu Villa Katriinassa.

Aikatauluhaasteiden vuoksi asennus päästiin tekemään vasta nyt. Katolle asennetaan 3,3 Kwp kokoinen voimala. Se kattaa kesäaikaan melkein täysin mökin sähkönkulutuksen. Talviaikaan täytyy turvautua lisäksi sähkön ostoon energiayhtiöltä. Toistaiseksi kun sähköä ei kannata myydä energiayhtiölle, voimala kannattaa mitoittaa sen mukaan, mitä kuluttaa.

Green Connect Oy asentaa aurinkopaneeleita mökin katolle.

Illalla päästään jo liittymään valtakunnanverkkoon, joten pian pääsee jännittämään, paljonko voimala tuottaa eteläpohjanmaan olosuhteissa. Mahdollisen ylijäämäsähkön myynnistä on tehty sopimus sähköyhtiön kanssa ja he tarvittaessa hyvittävät myynnin osuuden sähkölaskuissa.

Syksyn aikana kerron lisää siitä, miten kesän aikana voimala on tuottanut sähköä.

Mervi Ala-Prinkkilä

Kirjoittaja on Suomen Kiinteistölehden verkkotuottaja ja toimittaja, joka toimii taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana Etu-Töölössä Helsingissä. Harrastuksiin kuuluu muun muassa vapaa-ajan asunnon kunnostus, erilaiset luottamustehtävät ja marttailu.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje