Heräsin aikaisin aamulla painajaisuneen. Olin palannut oikeisiin töihin. Henkilöstöpulan kourissa taisteleva sairaalamaailma oli kutsunut vanhan sotaratsun apuun, kun nuoremmat eivät enää jaksa, viitsi tai osaa. Vanhentuneilla röntgenhoitajataidoillani, mutta hyvällä vuorovaikutustaidolla selvisin yllättävän hyvin läpivalaistustöissäni.
Heräsin siis elokuiseen Jaananpäivään, valmistin nimipäiväjäätelöt ja keitin kaffit. Saattaessani hänet, oikean terveydenhuollon ammattilaisen työpaikalleen pelastamaan lapsia ja perheitä, päätin pistäytyä hänen kehotuksestaan Vorssan torilla. Siinä torikahviossa katsellessani taivaan lintuja, panin miettien mennyttä ja tulevaa. Pareton lain mukaan (20-80) ajattelin MM-kisojen jälkihöyryissä, että ratakierroksestani on hyvällä onnella etusuora jäljellä. Pinnistin positiivisen ajattelun pintaan ja äidyin uskomaan että 400 metriä voitetaan etusuoralla, viimeisellä satasella.
Siis asiaan!
Olen hiukan ihmeissäni seurannut uutisointia, jossa aivan uutena ideana tuodaan esiin rakentamisen laatu. 60-vuotisen koulutaipaleeni aikana (pyhäkoulu, kansakoulu, oppikoulu, rippikoulu, lukio, kauppakoulu, röntgenhoitajakoulu, lääkekoulu, myyntikoulu – ai niin, autokoulu ja uimakoulu) rakennusalan MÄRKÄKOULUA ei ole saatu toimimaan.
Haastankin nyt KIINKON käynnistämään 100-vuotiaan Suomen kunniaksi Märkäkoulun maamme jokaiseen Niemeen, notkoon ja saarelmaan – vaikka virtuaalisesti! Olkoon tavoitteemme saada tulevaisuuden rakentajat ymmärtämään ja toimimaan niin, että kosteus on kowa juttu vain oikeissa paikoissa.
ps. Toivon, että vauhti maalisuoralla säilyy ja paranoo ja notta saamma jatkossa kuivemman tulevaisuuden. Torilta käteen jäi edellisen lisäksi savukalaa, Tammelan uutta perunaa ja herneitä.
Haluatko kommentoida blogia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään