Jouluinen pakina

Kun jurnu oli selvinnyt työyhteisönsä, urheiluseuransa ja muiden vastaavien tahojen pikkujouluista, hän koki ylittäneensä ensimmäisen esteen. Oli ollut pakko olla sosiaalinen. Hymyillä ja ehkä jopa tanssia. Onneksi ruoka oli kohtuullisen hyvää ja riittävää. Sopivan tilaisuuden tullen jurnu oli livahtanut pois pikkujoulupukkien hohotusten keskeltä. Normaalit ruokajuomat hän oli toki nauttinut, mutta joulujuhlista jaloin.

Pitkin hampain aloitti jurnu varsinaisen joulunvieton. Kierteli kaupoissa ostamassa pakolliset joululahjat. Niin vaatehyllyjen välissä, kirjakaupassa, kosmetiikkaosastolla kuin lelujen keskelläkin saattoi nähdä hänen päänsä päällä mustareunaisen ajatuskuplan, jossa luki PYH.

Nuuka ei jurnu ollut. Lahja sai maksaakin, kunhan se löytyi heti. Itse tekemiseen ei käteväkään jurnu alentuisi.

Kotona jurnu laittoi itse valitsemansa kinkun. Puoliso ei kumminkaan osaa. Mitään rumia ja tyhmiä lintuja hänen joulupöytäänsä ei tuoda. Kaikenlaisia kotkotuksia. Tai ku-klux ne kai siellä Amerikassa sanovat.

Sukulaisissa pitäisi käydä.  Joskus taas ne tulevat käymään. Ei siinä muuten mitään, mutta kun yksi tahtoo kasvisruokaa, toinen viiniä ja kolmas ei mitään alkoholia. Jouluna – tämä on vasta alkua eikä tässä suinkaan ole jurnun mielestä vielä kaikki – syödään kinkkua ja juodaan tummaa olutta.

Joulun jälkeen jurnu kerää lattialta kaiken ylimääräisen, tyhjiä pulloja myöten, ja vie säkin sekajätteeseen. Mukaan joutavat myös lasten tyydyttävän helposti särkyneet paristolelut. Eihän ne mitään ”serriä” ole, vaan leluja, #%¤! vieköön. Jäteaseman seinään oli ilmestynyt ”kiinteistötaidetta”. Näköjään veneellä joulukirkkoon, tuumi jurnu.

Uutena vuotena saa sentään ampua raketteja. Eikös se lähtenytkään…katsotaanpa sinne putkeen…no se on kai niin vanha, ettei tussahda. Sekajätteeseen vaan sekin.

Tina ennustaa taas kerran jurnun mielestä kovia aikoja. Meillähän on porvari/punamulta/sateenkaarihallitus (tarpeeton ylipyyhitään) joten asiat eivät voi mennä kuin pieleen. Sekajätteeseen vaan tinatkin.  Ai lyijyä? Päästäänpä kaatopaikan lokeistakin.

Jukka, taatana

Daniel Katzia siteeraten: tarinan henkilöillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, kuten heillä ei todellisuudessakaan ole.

Jukka Siren

Kirjoittaja on Suomen Kiinteistölehden 65-vuotias toimituspäällikkö, jonka harrastuksena keväästä syksyyn on merellä liikkuminen hitaasti kajakilla tai vähän nopeammin 46-vuotiaalla veneellä. Oikean talven koittaessa sitten suksilla.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje