Avoimet puutarhat tulee taas

puutarhat

Suomen suosituin puutarhatapahtuma Avoimet puutarhat järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 16. kesäkuuta, ilmoittaa Puutarhaliitto. Ilmoittautuminen tämänvuotiseen tapahtumaan on avautunut ja jatkuu toukokuun puoliväliin asti.

Avoimet puutarhat -tapahtuman teemana tänä vuonna on Puutarha herättää aistisi. Sen avulla halutaan kannustaa harrastajia tuntemaan ja nauttimaan puutarhoista monipuolisesti kaikilla aisteilla. Niiden aktivoiminen hoitaa samalla mieltä ja kehoa. Monet puutarhat tarjoavat lisäksi mahdollisuuden nauttia rauhoittavan hetken esimerkiksi kahvikupin äärellä.

Viime vuoden tapahtumassa oli 95 000 kävijää. Mukana oli yli 800 kohdetta eri puolilla Suomea ja niissä vieraili keskimäärin 120 henkeä päivän aikana.

Vuoden teemana oli Puutarhan sävelet, mikä innosti vierailijoita tarkkailemaan puutarhoja monin aistein. Puutarhoissa järjestettiin päivän kunniaksi pieniä konsertteja, musiikkituokioita ja teemakahviloita.

Tapahtumaan odotetaan tänäkin vuonna yli 800 kohdetta.

Ilmoittautuminen on käynnissä

Oman pihan ilmoittaminen mukaan tapahtumaan onnistuu www.avoimetpuutarhat.fi -sivujen kautta ja jatkuu aina 16. toukokuuta asti. Avoimet puutarhat -sivuilta löytyy myös lisätietoa ja tapahtuman materiaalia. Teemapäivänä 16. kesäkuuta puutarhat ovat avoinna klo 12–17.

Tapahtuman järjestää Puutarhaliitto ry yhteistyökumppaneinaan Svenska Trädgårdsförbundet rf, Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Ljudmila ja Nikolai Borisoffin puutarhasäätiöt, Kotipuutarha-lehti, Martat ja Kekkilä. Tapahtuman teema toteutetaan yhteistyössä eurooppalaisen Rendez vous aux Jardins -verkoston kanssa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.11.2025

Taloyhtiön kameravalvonta – nämä asiat hallituksen tulee tietää

Kameravalvonta yleistyy taloyhtiöissä, mutta harva pysähtyy miettimään, mitä valvontakameran asentaminen ja tallenteiden käsittely oikeastaan tarkoittaa. Tallenteisiin pääsy tulee rajata vain niihin henkilöihin, joilla on siihen työtehtäviensä perusteella oikeus.

Tilaajille

3.2.2026

Kaupallinen yhteistyö

Sisäministeriön uudet ohjeistukset väestönsuojiin ja pelastussuunnitelmaan

Sisäministeriö on julkaissut kolme uutta yleisopasta, jotka sisältävät ohjeet väestönsuojan käyttöönottosuunnitelmasta, kunnossapidosta ja pelastussuunnitelman laadinnasta. Oppaita voivat hyödyntää myös taloyhtiöiden hallitukset.

Safetum

13.2.2026

Väestönsuojat tutuiksi – turvallisuushenkilöstöä koulutettiin Turussa

Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi järjesti yhteistyössä Turun Seudun Väestönsuojeluyhdistyksen kanssa tammikuussa Taloyhtiön turvallisuushenkilöstön kurssin. Kaksiosaisella kurssilla käytiin läpi väestönsuojelujärjestelmää, asukasturvallisuutta sekä palo- ja pelastusturvallisuutta.

20.3.2026

Huomioi tämä kevään puutarhatöissä – mullassa legionellariski

Kuiva multa voi pöllytessään levittää ilmaan legionellabakteeria, varoittavat THL ja Ruokavirasto. Multaa on syytä käsitellä huolellisesti, sillä legionella voi aiheuttaa vakavan keuhkokuumeen. Bakteeria on yleensä Suomessa tavattu talousvesijärjestelmissä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti