Kodin jätelajittelu ulos allaskaapista: HSY:n vinkit näppärään ja tyylikkääseen lajitteluun

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden tavoitteena on nostaa pääkaupunkiseudun kotitalousjätteen kierrätysastetta. Tähän asti yli puolet pääkaupunkiseudun kotitalouksien jätteestä on ollut sekajätettä. Jätteiden lajittelu on tärkeää, sillä vain lajitellut jätteet voidaan hyödyntää uusioraaka-aineena.

Lajittelu helpottui monessa kotitaloudessa pääkaupunkiseudulla keväällä 2021, kun kerättävien jätelajien määrä lisääntyi tuhansissa taloyhtiöissä. Jotta jäte voisi päätyä roskakatoksella oikeaan jäteastiaan, pitää lajittelupisteen olla kunnossa jo kotona.

Tilan ja tiedon puute haittaa lajittelua kotona

Kotitalouksien lajitteluhaasteet vaihtelevat esimerkiksi kodin koon ja asukkaiden kierrätysosaamisen mukaan. Asukaskyselyn mukaan suurin haaste kodeissa on tilanpuute: riittävän monelle jäteastialle ei ole tilaa varsinkaan keittiön allaskaapissa.

Jätteiden lajittelu tyssää toisinaan myös tiedon puutteeseen, lajittelu koetaan vaikeana tai hankalana. Välillä myös jätteen pieni määrä vähentää lajitteluintoa.

− Vähäinenkin jätemäärä kannattaa lajitella, sillä pienistä puroista kasvaa iso virta. Ei haittaa, vaikka tila on pieni, jos mielikuvitus on avara! Ratkaisuja löytyy joka lähtöön, vakuuttaa HSY:n ympäristöasiantuntija Minna Partti.

Luovuutta lajitteluratkaisuihin

HSY kannustaa kotitalouksia lajittelemaan ja tarjoaa ideoita lajittelun helpottamiseen.

− Lajittelu kotona helpottuu usein yksinkertaisillakin asioilla. Tehokkainta on ottaa koko allaskaapin tila hyötykäyttöön tai etsiä sopivia tiloja sen ulkopuolelta. Monenlaiset ratkaisut toimivat esimerkiksi eteisessä tai kodinhoitohuoneessa, vinkkaa projektipäällikkö Roosa Halonen HSY:ltä.

Esillä olevien jäteastioiden ulkonäköön kannattaa panostaa. Tarjolla on monenlaisia tyylikkäitä astioita sekä monikäyttöisiä jätepisteitä, jotka toimivat samalla vaikkapa eteisen penkkinä. Myös jäteastioiden sijoittelussa voi käyttää mielikuvitusta, esimerkiksi eteisen naulakko tai kenkäkaappi voivat muuntua lajittelukeskukseksi.

Lue tästä HSY:n vinkit lajittelun järjestämiseen kotona:

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kompostori

17.9.2025

Kompostoritarkastusten tulos: Joka kymmenes sai korjauspyynnön

Etelä-Suomessa tehtiin viime kesänä asuinkiinteistöjen kompostoritarkastuksia, joiden tulokset olivat pääosin hyviä. Kuitenkin joka kymmenes sai korjauspyynnön Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:ltä. Yleisin hylkäämisen syy oli kompostorin puuttuminen kiinteistöltä.

20.7.2026

Näin pidät biojätteen siistinä ja hajuttomana kesällä

Kesän lämpö ja kosteus vaikuttavat erityisesti ruokajätteisiin. Biojätteen lajitteluun kannattaa silloin kiinnittää hieman tavallista enemmän huomiota, jotta biojätepussin saa kestämään paremmin ja hajuhaitat pidettyä loitolla.

taloyhtiö säästää jätekuluissa lajittelemalla

6.2.2026

Lajittelu ja tyhjennysvälit kohdilleen – näin taloyhtiö voi säästää jätekuluissa

Kiinteistöliiton viimeisimmän indeksitalo-selvityksen mukaan taloyhtiöiden jätekustannukset nousivat viime vuonna reippaasti. Taloyhtiö voi itse vaikuttaa jätekulujensa suuruuteen kannustamalla asukkaita lajitteluun ja säätämällä tyhjennysvälit harvemmiksi.

kiertotalouslaki

22.1.2026

Kiertotalouslaki tuo vauhtia jätteiden lajitteluun

Suomi on jäljessä EU:n asettamista yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteista: yli kaksi kolmasosaa kotitalouksien sekajätteestä on edelleen kierrätyskelpoista jätettä, joka päätyy polttoon. Valmisteilla olevan kiertotalouslain toivotaan tehostavan lajitteluastetta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti