helsinki

Sivu 4

27.1.2017

Helsingin perheasunnoista pois keskipinta-alan vaatimus

Kaupunkisuunnittelulautakunta on päätynyt kannalle, ettei uusille Helsinkiin rakennettaville perheasunnoille enää edellytetä 80 neliön keskipinta-alaa, kirjoittaa Helsingin Uutiset. Kolmioita tai sitä suurempia perheasuntoja pitää kuitenkin edelleen rakentaa. Asemakaavoissa rakentamiseen ohjataan siten, että tonteilla asuntojen huoneistoalasta vähintään 50 prosenttia on kahden makuuhuoneen asuntoja.

17.1.2017

Helsingin puutteelliset asunnot harhaa?

Marttilan rintamamiestaloalue Pitäjänmäen vieressä ei ole sellaisessa kunnossa kuin mitä Helsingin kaupungin tietokeskuksen Asuminen alueittain Helsingissä 2015 -katsaus antaa ymmärtää, kirjoittaa Yle. Katsauksen mukaan viidennes Marttilan asunnoista olisi vailla lämmintä vettä, keskuslämmitystä tai kylpyhuonetta. Alue on aikoinaan rakennettu 1940-luvulla sotainvalideille ja heidän perheilleen.

2.1.2017

Helsinkiläiset asuvat kaksioissa

Helsingissä oli vuoden 2015 lopussa noin 350 000 asuntoa. Helsinkiläisasuntojen yleisin huoneistotyyppi on kaksio, joita on 36 prosenttia kaikista asunnoista. Yksiöitä ja kolmioita on suunnilleen yhtä paljon eli hieman alle neljännes kaikista asunnoista kumpiakin.

5.12.2016

Helsingissä käyttöön älykäs kaupunkitietomalli

Helsingin kaupunki on ottanut käyttöön kaksi uuden sukupolven 3D-kaupunkimallia, joista odotetaan apua muun muassa rakentamiseen, kaupunkisuunnitteluun ja kaupungin omaisuuden hallintaan. Helsinki on ilmoituksensa mukaan ensimmäinen kaupunki maailmassa, joka ottaa käyttöön uuden sukupolven 3d-kaupunkimallit. Julkaistut mallit ovat älykäs semanttinen kaupunkitietomalli ja visuaalisesti korkeatasoinen kolmioverkkomalli.

1.12.2016

Guggenheim kaatui selvin numeroin

Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi viime yönä kokouksessaan esityksen Guggenheim Helsinki -museon rakentamisesta äänin 53–32. Valtuusto keskusteli asiasta kuusi tuntia ja joutui äänestämään kahdesti. Kaupunginhallituksen alkuperäiseen esitykseen tehtiin kokouksessa vastaesitys, joka tuli ainakin useimmille valtuutetuille yllätyksenä.

13.9.2016

Rakennusvalvonta ehdottaa – energia talteen asuintalojen liiketiloista

Helppoja energiansäästömahdollisuuksia ei ole montaa. Helsingin rakennusvalvonnassa havahduttiin siihen, että kivijalkakauppojen ja ravintoloiden lauhduttimet puhaltavat kallista lämpöä ulos sen sijaan, että se hyödynnettäisiin taloyhtiössä. Asiaan tarttumalla taloyhtiöiden ja liikkeenharjoittajien säästöt voisivat olla suuria.

18.8.2016

Sukupolvienkortteli harjakorkeudessa

Ainutlaatuinen monisukupolviasumisen kortteli, Sukupolvienkortteli, on valmistumassa Helsingin Jätkäsaareen. Kortteli on suunniteltu eri-ikäisten ja eri tavalla asuvien ihmisten toiveita kuunnellen. Ideana oli keskittää kolmen talon yhteistiloja yhteen paikkaan, jolloin yhteistiloista saatiin isompia, parempia ja monipuolisempia.

10.8.2016

Helsingin rakennuslautakunnalta ehdotus pienten asuinrakennusten luvituksen keventämisestä

Helsingin rakennuslautakunta ehdottaa, että maankäyttö- ja rakennuslakiin harkittaisiin säännöstöä, joka mahdollistaa pienten asuinrakennusten toteuttamisen lisärakentamisena tietyin reunaehdoin ilman yhteiskunnan mainittavaa väliintuloa. Esimerkiksi Ruotsissa voi rakentaa enintään 25-neliöisen lisärakentamiskohteen pientalotontille ilman rakennuslupaa. Ehdotus on kirjattu lausuntoon, jonka rakennuslautakunta eilisessä kokouksessaan päätti antaa Helsingin kaupunginkanslialle.

14.6.2016

Consti toteuttaa Meri-Kampin mittavan julkisivu-urakan

Helsingin Ruoholahdessa sijaitseva As Oy Meri-Kamppi on tilannut kokonaisvaltaisen julkisivu-uudistuksen Constilta. Urakan arvo on 7,5 miljoonaa euroa, ja se valmistuu tammikuussa 2018. Kadunpuoleisten julkisivupintojen lisäksi remontissa uusitaan kaikki taloyhtiön ikkunat sekä parvekkeiden kaiteet ja lasitukset.

1.4.2016

Olemme mukana Taloyhtiö 2016 -tapahtumassa – löydät meidät osastolta 53

Tervetuloa Kiinteistöalan Kustannus Oy:n ja Suomen Kiinteistölehden osastolle hyödyntämään mainiot messutarjoukset! Osastoltamme voit ostaa kirjojamme -20 % messuhintaan. Myynnissä ovat esimerkiksi seuraavat uutuuskirjat: Hallituksen pieni tilinpäätösopas (Antti Suulamo) Kiinteistöyhtiön kirjanpito ja tilinpäätös (Antti Suulamo) Urakoitsijan takuuvastuu – Tilaajan opas (Emma Niemistö) Kodin remontit Plus 2016 – Opas osakkaalle ja taloyhtiölle (Jari Hännikäinen – Mia Pujals) […]

17.2.2016

Yhteensä 240 asuntoa Oulunkylään ja Jätkäsaareen

Helsingin rakennuslautakunnan kokouksessa myönnettiin tänään luvat muun muassa kolmen asuinkerrostalon rakentamiselle. Oulunkylän Mäkitorpantielle nousee täydennysrakennuskohde purettavan myymälärakennuksen paikalle. Jätkäsaareen rakennetaan seitsemänkerroksinen asuinkerrostalo ja kahdeksankerroksinen opiskelija-asuntola.

4.2.2016

Ensimmäiset Helsinki-kerrostalot Tankovainioon

Ensimmäiset Helsinki-kerrostalot nousevat näillä näkymin Tankomäenkadun varrelle Mellunkylän Tankovainion vehreälle asuinalueelle. Kehitystyöhön neljä yritystä – tontteja vielä tarjolla Helsinki-kerrostalo-hanke otti tärkeän askeleen, kun tonttineuvottelujen jälkeen neljä yritystä ilmoitti halukkuudestaan lähteä kehittämään Helsinki-kerrostaloa. Yritykset ovat e-HOUSE Oy, Yrjö ja Hanna -säätiö, Basso Building Systems Oy ja Pohjola Rakennus Oy Uusimaa.